Fifty Shades of Black (2016)

Joudun tähän alkuun vähän oikeisemaan aikaisempia sanomisiani. Fifty Shades of Grey on sekä kirjana, elokuvana että Twilight-fanifiktiona lähinnä myötähäpeää herättävää tasoa. Kaikesta puisevuudestaan ja noloudestaan huolimatta sen kuitenkin pystyy jotenkuten katsomaan ja lukemaan vaikka näin arvostelua varten ilman henkiseen puhdistautumiseen ja pahan olon lievittämiseen tarvittavia taukoja tai sietämättömän tuskan vuoksi kesken jääneitä yrityksiä, joten täysin menetettyjä tapauksia nekään eivät sentään ole.

Kaiken järjen mukaan E.L. Jamesin kuppaisen Twilight-faniniktion pitäisi olla varsin helppoa huumorimateriaalia, joten odotukset tämän parodian suhteen olivat ainakin itselläni etukäteen varsin korkeat. Mutta ei. Oikeastaan Fifty Shades of Black on joka suhteessa vielä alkuperäistäkin kamalampi töräys ja elokuvana täysin vailla minkäänlaista toivoa. Tämä on oikeasti jo niin sakeaa sössöä, ettei tätä pysty fyysisen pahoinvoinnin ja luontaisen hylkimisreaktion vuoksi katsomaan kuin muutaman minuutin pätkissä kerrallaan.

Antakaahan kun kerron tarkemmin.

Koska tämä on nimenomaan Fifty Shades of Grey -parodia, sitä varmaan luulisi, että juonikin muistuttaisi parodian kohdetta edes etäisesti. No… on tässä ainakin muutama kohtaus alkuperäisestä laitettu uuteen uskoon ja on tässä kai se pääparikin, mutta suurin osa koko jutusta tuntuu täysin jäsentelemättömältä kohtellukselta ja loputtomalta navanalus, kakka- ja pierujuttujen ympärillä pyörivältä puppudialogilta vailla järjen hiventäkään. En jaksa uskoa, että tämä elokuva oikeasti kertoo yhtään mistään muusta kuin länsimaisen komedian kuolemasta. Edes toisiaan seuraavilla kohtauksilla ei tässä tunnu aina olevan mitään yhteyttä toisiinsa.

Elokuva alkaa seuraavasti: Ensin kuullaan kaupallista listapoppia ja nähdään Christian Greyn afroversio Christian Black, joka heti elokuvan alkajaisiksi pöllii ihmisten fillareita ja käsilaukkuja. Elokuvan Ana Steelin afroversiona tässä nähdään hahmo nimeltä Hannah Steale, jonka näytetään heti elokuvan alkuun olevan liian tyhmä käyttämään ovea. Lisäksi Christianin valkoisen sihteerin hengityksen kerrotaan haisevan melalle. Sitten seurataan minuuttikaupalla Christianin ja Hannahin huippukiinnostavaa keskustelua kakasta, pippelistä, masturboinnista, suihinotosta, pissasta ja pieruista. Kohtaus viimeistellään nolostuttavan huonolla vitsillä, jossa Hannah jää jumiin hissin ovien väliin. Tekijät olivat selvästi niin ylpeitä viimeisestä, että sitä jopa päätettiin toistella kohtauksesta toiseen pitkin elokuvaa.

Ensimmäiset kymmenen minuuttia takana, tunti ja kaksikymmentä vielä edessä. Kuka tahansa järjellinen ja terveen itsesuojeluvaiston omaava katsoja jättäisi jo tässä kohtaa kesken ja menisi mieluummin seuraamaan vaikka maalin kuivumista, mutta itse tyydyin pitämään vain tupakan mittaisen tauon puhdistaakseni mieleni kaikesta näkemästäni ja kuulemastani saastasta. Meno ei tietenkään missään kohtaa pääse tästä ainakaan paranemaan. Koko loppuelokuva on käytännössä nolostuttava rimanalitus toisensa jälkeen ryyditettynä alun dialogia vastaavalla kamalla. Audiovisuaalista kakkendaalia tungetaan katsojan eteen siihen tahtiin, että tämä on toisinaan puhtaassa tuskaisuudessaan jo melkein täysin katselukelvotonta meininkiä. Toisinaan voi selvästi nähdä jopa kauttaaltaan hirveiden näyttelijöiden irvistelevän omalle dialogilleen.

Jos joutuisi nimeämään lyhyesti muutama elokuvan kivuliainta kohtausta, niin ehdottomasti lopun illalliskohtaus, jossa Hannahin tiukkaan pukuun ahtautunut läski kaveri masturboi ketsuppipurkilla, keskivaiheen nolostuttava housut jalassa tehty rakastelukohtaus sekä kohtaus, jossa Christian Grey kahlitsee Hannahin ja hukkaa avaimen. Tuon illalliskohtauksen ketsuppipurkkijutun lisäksi samassa kohtauksessa on vielä koko elokuvan kamalimmat näyttelijäsuoritukset vain tuskaa lisäämään. Lukkojuttu on pelkästään nolostuttavan kädetön räpellys, joka jatkuu ja jatkuu loputtomasti minuuttikaupalla eikä lopulta johda oikeastaan yhtään mihinkään. Rakastelukohtaus herätti lähinnä myötähäpeää. Kohtauksessa Christian kaivaa herrasmiehenä ensin lompakostaan kortonkia, mutta huomaakin sen olevan vanhentunut, vetelee sitten paljaaltaan ja saa kuin saakin taudin. Tämä oli se vitsi.

Fifty Shades of Black on sanalla sanoen kauhea elokuva, taatusti yksi huonoimmista, joita olen ikinä saanut katsottua alusta loppuun. Tässä ei yksinkertaisesti toimi niin yhtään mikään. En ihan heti kyllä keksi montaa yhtä huonoa tai vieläkin kädettömämpää teattereihin asti päätynyttä töräystä. Ben-Hur oli kauhistuttavan kamala elämys, Norm of the North meni vielä maistissa, Hillary's America: The Secret History of the Democratic Party oli jo lähes sietämättömän huono, mutta tämä vetää niistäkin helposti pitemmän korren. Ensimmäisenä tästä tulee mieleen joku Amy Schumer: The Leather Special, jota en edes pystynyt katsomaan loppuun asti. Puoli tähteä on tälle liikaa. Luoja varjele jos joku tästä vielä menee tekemään fanifiktiota ja siitä elokuvan!


Arvio: 0.5/5

FIFTY SHADES OF BLACK, 2016 USA
Tuotanto: Marlon Wayans, Rick Alvarez
Ohjaus: Michael Tiddes

Käsikirjoitus: Marlon Wayans, Rick AlvarezNäyttelijät: Andrew Bachelor, Fred Willard, Jane Seymour, Kali Hawk, Marlon Wayans, Mike Epps