Sky Crawlers (2008)

Jotain kummallista tapahtui vuosien vuosien 2004 ja 2006 välillä. Ghost in the Shellien aikaan uransa huipulla ja likimain kaikkien animea seuraavien palvoma Mamoru Oshii teki ensimmäisen todella epäonnistuneen kokeilunsa Amazing Lives of the Fast Food Grifters, joka floppasi jopa siinä määrin ettei sitä muutamaa festivaalinäytöstä lukuun ottamatta koskaan julkaistu lännessä edes DVD:llä. Vuosituhannen alun manga- ja animevillitys yhdessä miehen karttuneen maineen kanssa kuitenkin takasi, että teki Oshii mitä tahansa animeen liittyvää, kaikki annettaisiin anteeksi. Näissä tunnelmissa syntyi elokuva nimeltä Sky Crawlers, joka ainakin toistaiseksi on jäänyt myös Oshiin viimeiseksi pitkäksi anime-elokuvaksi.

Sky Crawlers perustuu Hiroshi Morin samannimiseen romaaniin ja se sijoittuu vaihtoehtoiseen maailmaan, jossa sotien aika on loppu ja konfliktit ratkaistaan valtioiden ja muiden yksittäisten toimijoiden palkkaamien lentäjä-ässien kesken kuin koiratappeluissa. Pilotteina taisteluissa käytetään geneettisesti muokattuja ikuisesti nuoria ”Kildreneitä”. Koko elokuva perustuu käytännössä näiden hahmojen eksistentialistiseen pohdintaan sekä sodan muuttuneen luonteen puimiseen.

Tuntuu jotenkin hävettävältä sanoa näin ihailemani Mamoru Oshiin elokuvasta, mutta tämän tarina ei tuntunut missään vaiheessa oikeasti lähtevän kunnolla lentoon tai imevän mukaansa. Kaikki tarinan hahmot ovat pohjimmiltaan hyvin yksiulotteisia ja pinnallisia pahviukkoja, jotka vaikuttivat kohtauksesta toiseen lähinnä äärimmäisen tylsistyneiltä. Edes elokuvan filosofinen dialogi ei tuntunut alkuunkaan yhtä tiukalta ja hyvin jäsennellyltä kuin miehen aiemmissa teoksissa. Pääasiallinen tunne kaksituntista Sky Crawlersia seuratessa oli lähinnä perinpohjainen puudutus ja äärimmäinen tylsyys.

Visuaalisesti Sky Crawlers taitaa olla Oshiin tähänastisista animaatioista kaikkein tylsin. Jos Ghost in the Shell ja Patlabor 2: The Movie olivat miehen elokuvista visuaalisesti huikeimmat ja parhaiten kerrotut, niin tässä ei ole hippustakaan niiden taikaa tai rikasta symboliikkaa jäljellä. Lähes jokainen otos koko elokuvassa on staattinen ja sijoittuu samaan tylsänharmaaseen ympäristöön ilman merkittävää muutosta. Poikkeuksen muodostavat ilmataistelukohtaukset, joissa ajan armottomasti nakertamat cgi-efektit erottuvat muusta animaatiosta kuin mustetahra valkoisesta silkistä. Tähän vielä päälle kaikkien hahmojen tylsä ja mielikuvitukseton design, joka häiritsi itseäni aivan alusta asti.

Ainut asia, joka tämän elokuvan varsinaisesti pelastaa kadotukselta on jälleen kerran Kenji Kawain taiteilema huikean hieno soundtrack, joka yhdistyy parhaimmillaan täysin kitkatta ohjaajalle tuttujen hitaiden ja hiljaisten montaasikohtausten kanssa. Parhaimmillaan elokuva onkin mielestäni täysin dialogittomissa kohtauksissa, joissa elokuvan vaisut hahmot eivät ole tunnelmaa pilaamassa vaan elokuvalle annetaan mukavasti tilaa hengittää. Ääninäyttelijöistäkään ei liiemmin pahaa sanottavaa löydy, joten silläkin saralla homma pelittää oikein hyvin.

Henkilökohtaisesti Sky Crawlers oli ja on edelleenkin valtaisa pettymys. Suuren Mamoru Oshiin elokuvaksi tämä on poikkeuksellisen kuiva ja aneeminen suoritus, kuin ohjaajalla ei olisi ollut alun alkaenkaan mitään kunnollista inspiraatiota tämän takana. En tiedä tarkalleen miksei Oshii ole tämän jälkeen enää pitkiä animeleffoja ohjannut, mutta uskon, että mies tässä kohtaa koki jo tehneensä sillä saralla kaiken vähänkään kiinnostavan ja halusi koettaa jatkossa taitojaan lähinnä näyteltyjen elokuvien parissa. Aika näyttää, josko mies vielä joskus pyörtäisi päätöksensä ja palaisi vanhan instrumenttinsa pariin. Epäilen kuitenkin vahvasti.


Arvio: 2/5


SUKAI KURORA 2008, Japani
Tuotanto: Tomohiko Ishii
Ohjaus: Mamoru Oshii
Käsikirjoitus: Hiroshi Mori, Chihiro Ito
Näyttelijät: Bryce Hitchcock, Chiaki Kuriyama, Rinko Kikuchi, Shôsuke Tanihara