Bodom (2016)

Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville. Näin lukee Kalevalassa. Mutta sillähän ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Nyt päästään nimittäin jälleen tonkimaan armaan kotimaamme suota kyntävän ja ahdistavan aneemisen elokuvateollisuuden mätiä hedelmiä, vieläpä kauhuelokuvan muodossa. Kautta aikain kotimaiset kauhuelokuvat yleensäkin pystyy laskemaan yhdellä kädellä ja hyvien sellaisten laskemiseen riittää kädettömämmälläkin sahurilla sormet, joten ainakaan etukäteen odotukset tämän suhteen eivät olleet kaksiset.

Tämänkertaisen kotimaisen elokuvahelmen tarjoaa nykysuomalaisen komedian timanttisimman klassikon, Luokkakokouksen ja sen ratkiriemukkaan jatko-osan ohjannut Taneli Mustonen. Nimestään huolimatta tällä leffalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä alkuperäisen Bodomin murhien tai Children of Bodomin kanssa, vaan nimi on lähinnä markkinointimielessä valittu. Oikeasti tämä on täysin fiktiivinen ja nykyaikaan sijoitettu tarina, jossa genren pahimpien kliseiden mukainen remmi teinejä matkaa järven rannalle telttailemaan ja mysteerimurhaajan lahdattavaksi.

Hehehehee. Mistä edes aloittaa tämän elokuvan arvosteleminen? Takakansitekstiä lukemattomalle tulee varmasti jo alussa yllätyksenä, ettei tämä olekaan siitä kuuluisasta murhasta vaan sijoittuu nykyaikaan. Lisähämmennystä tarjoaa pääosaa stereotyyppisenä machona teininä esittävä Mikael Gabriel, joka ei omasta mielestäni istunut elokuvaan ollenkaan. Machon lisäksi mukana häärää myös kliseinen nörtti, hyvän perheen tyttö ja se neljäs, josta en saanut mitään otetta. Edelleen lisähämmennystä tarjoaa joka ainoaan otokseen sisällytetyt jatkuvat viittaukset toisiin kauhuelokuviin. Jos oikeasti haluan nähdä muita kauhuelokuvia, katson sitten ihan reilusti niitä toisia enkä tätä. Kiitos vaan.

Ensimmäiset 20 minuuttia elokuvasta tuntui lähinnä joltain Perjantai 13. n ja Salattujen elämien fuusiolta, jossa puisevasti näytellyt hahmot lähinnä lahdataan pois yksi toisensa jälkeen. Siitä eteenpäin elokuva tuntuu hajoavan täysin itseensä tunkemalla katsojan eteen jos jonkinlaista kikkailua, flashbackejä ja twistiä toisensa perään. Viimeistään tässä vaiheessa alkaa tuntua ettei tekijöillä ole mitään käsitystä toimivan kauhuelokuvan tai jännärin teosta. Klisettä oli toisen päälle siihen tahtiin, että olin jo ihmeissäni ettei tähänkin saatu mukaan pahaa korporaatiota.

Vakavasta identiteettikriisistä kärsivä elokuva ei loppua kohden osaa enää edes päättää haluaako se sittenkin olla joku teinidraama, takaa-ajojännäri vai perirehellinen slasher-kauhu. Toisinaan sekavahko leikkaus, päämäärättömästi sinne tänne pomppiva kerronta sekä epämääräinen loppuratkaisu toivat jo mieleen Uwe Bollin ikivihreän Blackwoodsin, vaikkei tässä kyllä missään nimessä niin syvällä suossa uiskennellakaan.

Kaikesta moitteesta huolimatta en itse pidä tätä mitenkään abismaalisen hirveänä tai läpikotaisin toivottamana elokuvana. Ei tässä käytännössä toimi kerronnallisesti mikään ja näyttelijät vetävät vähän sinne päin, mutta dialogi on kaikessa kömpelöydessäänkin pienessä maistissa ihan tyydyttävää tasoa sekä audiovisuaalinen toteutus tunnelmallisine usvaisine järvimaisemineen mielestäni ihan onnistunutta muutamia tosi amatöörimäisiä valaisuratkaisuja lukuun ottamatta.

Elokuvan avoin loppu jättää vielä tilaa erittäin epätodennäköiselle jatko-osalle. Mikäli näillä eväillä jatkoa tälle tullaan koskaan tekemään ja saataisiin sekava kerrontakin kuriin, käsissä voisi hyvinkin olla ainakin kotimaisessa mittakaavassa ihan kiinnostava pieni kauhuelokuva. Tämä jää pahasti vaiheeseen.



Arvio: 1.5/5


BODOM 2016, Suomi
Tuotanto: Aleksi Hyvärinen
Ohjaus: Taneli Mustonen
Käsikirjoitus: Taneli Mustonen, Aleksi Hyvärinen
Näyttelijät: Mikael Gabriel, Mimosa Willamo, Nelly Hirst-Gee, Santeri Helinheimo Mäntylä