maanantai 8. toukokuuta 2017

Mobile Police Patlabor: The Early Days (1988)


Toshio Suzuki lienee useimmille animen ystäville varmaan tutumpi Studio Ghiblin yhtenä perustajana sekä Hayao Miyazakin sekä Isao Takahatan elokuvien vastaavana tuottajana. Ennen Studio Ghiblin perustamista Suzuki tuotti mm. Mamoru OshiiAngel's Eggin ja nimenomaan Suzukin aloitteesta Oshiita kosittiin mukaan uuteen animaatiostudioon ja yhteistyöhön Miyazakin ja Takahatan kanssa. Lupaavan alun jälkeen tultiin kuitenkin tulokseen, että ohjaajien tyylit olivat keskenään liian erilaisia ja Oshii päätti jatkaa omillaan.
Myöhemmin mies liittyi hovisäveltäjänsä Kenji Kawain kanssa käsikirjoittajista ja sekalaisesta joukosta muita elokuvantekijöitä ja sarjakuvapiirtäjiä koostuneeseen Headgear-ryhmään suunnittelemaan uudenlaisia tieteiselokuvia ja -sarjoja. Patlabor-franchise taitaa edelleen olla ryhmän tuotoksista kuuluisin ja menestynein, onpa Mamoru Oshii itse kommentoinut kyseessä olevan yhden uransa tärkeimmistä töistä. Tätä sarjaa ja sen elokuvia tehdessä Oshii nimittäin viimeistään löysi sen ydintiimin ja tyylin, joka myöhemmin näytteli ja näyttelee yhä edelleen tärkeää osaa kaikissa myöhemmissä miehen luomuksissa.

Patlabor: The Early Days sijoittuu vaihtoehtoiseen 90-luvun loppuun pitkälle digitalisoituneeseen ja koneistuneeseen Japaniin, jossa jättimäisiä mechoja on kehitelty isompia rakennusprojekteja silmällä pitäen. Luonnollisesti koneet ja robotit taipuvat myös hämärämiesten hommiin, minkä vuoksi maahan perustetaan ensimmäisessä jaksossa erillinen mecharikollisuuteen erikoistunut poliisiyksikkö SV2 eli Osasto 2, jonka vaiheita koko sarja ja franchise seuraa. Patlabor: The Early Days on seitsenosainen minisarja, jonka pääasiallinen tehtävä on etenkin neljän ensimmäisen jakson verran esitellä uuden franchisen maailma ja hahmot yleisölle. Viides ja kuudes jakso muodostavat minisarjan huipentavan klimaattisen tarinan ja seitsemäs osa tehtiin vartavasten toimintaa kaipaavia faneja varten.
Sitä varmaan kuvittelisi, että näin simppelillä idealla varustettu sarja olisi tylsä ja tympeä kuin mikä, mutta todellisuus on jotain aivan muuta. Tässä sarjassa on mahdollisesti yksi parhaista ja rakastettavimmista hahmokatraista, joita animessa on koskaan nähty; jokaisella henkilöhahmolla on selvästi erottuva ja uskottava persoonallisuus, kunkin taustoja valaistaan huolella ja maailma tapahtumineen on äärimmäisen uskottava, suorastaan realistinen. Suosikkihahmoista mainittakoon ainakin tiimin filosofinen ja sisäänpäin kääntynyt osaston johtaja Goto, Okinawalla äitinsä luona asustava, kuljetuksesta vastaava ja ulkoisesti Frankensteinin hirviöltä näyttävä hyväluontoinen Hiromi sekä aseita ja räjähdyksiä rakastava kuumakalle Isao, joka sattuu myös olemaan hyvä tyyppi ja erinomainen poliisi. Vaikka tässä ei oikeastaan paljoa toimintaa nähdäkään, on näiden hahmojen touhuaminen ja dialogi aina äärimmäisen kiinnostavaa seurattavaa.
Patlabor on lyhyt sarja hyvin simppelillä idealla, mutta minkä se tekee, se tekee kaikin puolin makoisasti ja liki moitteettomasti. Early Days oli aikoinaan niin suosittu, että se laajennettiin nopeasti kokonaiseksi 50-osaiseksi televisiosarjaksi jatko-osineen päivineen. Kyseessä oli tiettävästi vielä ensimmäinen kerta kun suoraan videolla julkaistulle sarjalle tehtiin jatkoa televiosarjan verran. Nyt vuosia myöhemmin tämä seitsenosainen esittelysarja ei ehkä enää ole saagan välttämättömin osa, mutta mikäli mielii jotenkuten nopeasti ja helposti perehtyä aiheeseen, kannattaa tämä ehdottomasti tarkastaa pelkästään jo syystä, että WXIII: Patlabor the Movie 3 perustuu tämän sarjan kolmanteen ja Patlabor 2: The Movie tämän viidenteen ja kuudenteen jaksoon.


Arvio: 4.5/5

KIDO KEISATSU PATLABOR: THE EARLY DAYS, 1988 Japani
Tuotanto: Taro Maki
Ohjaus: Mamoru Oshii, Naoyuki Noshinaga
Käsikirjoitus: Kazunori Ito
Näyttelijät: 
Issei Futamata, Michihiro Ikemizu, Mîna Tominaga, Ryûnosuke Ôbayashi, Toshio Furukawa, Yô Inoue, Yoshiko Sakakibara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.