Love Records - anna mulle lovee (2015)

Jukka Tolonen doesn't appear in this film.

Kotimaisen elokuvan viime vuosien totaalinen mätänemistila ei ole innostanut juurikaan seuraamaan uljaan kotomaamme uljasta elokuvatarjontaa saati siten kirjoittamaan siitä riviäkään edes läppämielessä. Koska umpimielisyys ja ennakkoluulot ovat kuitenkin pahasta ja tässä on sopivasti pari viikkoa vapaata, päätin lähikirjaston elokuvatarjonnan turvin tehdä pienen katsauksen viime vuoden kotimaiseen tarjontaan ihan vain huvin ja hyödyn vuoksi. Viimeksi katsomaani abismaaliseen Ren & Stimpy "Adult Party Cartoon"iin verrattuna nämä eivät ainakaan paljoa huonompia voi olla.

Love Records – Anna mulle lovee kertoo nimensä mukaisesti vaihtoehtomusiikkiin erikoistuneen Love Recordsin koko tarinan vuodesta 1966 vuoden 1979 konkurssiin. Pääosassa tarinassa on valtavirtatarjontaa kyllästynyt Hbl:n eli ”höblän” toimittajana alussa työskentelevä Atte Blom, joka perustaa kavereidensa Otto Donnerin ja Christian Schwindtin kanssa suomalaisen musiikin valtavirtaa ravisuttavan vaihtoehtolevy-yhtiön. Erinäisten dramaattisten käänteiden jälkeen firma menee lopulta nurin, mutta musiikki ja lyhytikäisen yhtiön vaikutus ja musiikki jää elämään.

Ensimmäinen asia, joka tässä nyppii jo aivan alussa on kerronnan täydellinen aneemisuus ja latteus. Vaikka tässä nähdään kavereiden välistä riitaa sekä firman ylä- ja alamäkiä, ei tunnetta ole ripaustakaan missään kohtaa. Tarina tuntuu vain etenevän tasaisesta kohtauksesta toiseen ilman minkäänlaista rahtustakaan oikeaa tunnetta tai jännitystä. Asiaa ei tietenkään auta tarinan keskeisten henkilöiden lattea kuvaus; en henkilökohtaisesti tiennyt ennen elokuvan katsomista näistä henkilöistä mitään, enkä varsinaisesti päässyt heihin sisään missään kohtaa. Minkä heistä nyt tiedän, kaivoin äsken Wikipediasta pelkästään tätä arvostelua varten.

Erityisen harmittavana puolena tässä elokuvassa on, että vaikka se kertoo Suomen tunnetuimman ja vaikutusvaltaisimman vaihtoehtolevy-yhtiön tarinan ja sen hahmot jauhavat kohtauksesta toiseen vaihtoehtokulttuurista, katsojalle ei oikeastaan näytetä missään kohtaa juurikaan sitä paljon puhuttua varsinaista vaihtoehtomeininkiä tai soiteta vaihtoehtomusaa jotain Kirkaa ja M.A. Nummista lukuun ottamatta. Jos tätä elokuvaa on uskominen, Love koostui melkeinpä pelkästä Juice Leskisestä ja Rauli "Badding" Somerjoesta. Oikealla Love Recordsilla oli kirjoillaan sellaisia kansainvälisestikin vaikuttaneita klassikkoartisteja kuin Pekka Streng, Pekka Pohjola, Wigwam, Jukka Tolonen ja Tasavallan Presidentti, mutta näitä esiintyjiä ei käytännössä nähdä tai kuulla koko elokuvassa laisinkaan. Ai niin, tämähän on pelkkä ison levy-yhtiön sponsoroima mainstream-elokuva, ei mikään vaihtoehtoleffa. Sori.

Unohdin muuten mainita, että tässä elokuvassa on pahiskin - vieläpä äärimmäisen kliseinen sellainen. Suomen oloissa paha korporaatio on vähän epäuskottava, joten tässä on tyydytty vain pahoihin vaihtoehtokulttuuria inhoaviin ahneisiin liikemiehiin! Mitenköhän monta kertaa tämä täsmälleen sama ahne pahisjoukko ja paha korporaatio eri variaatioineen on ehditty pelkästään viimeisen vuoden aikana jo kierrättää? Tarina ja sen hahmot perustuvat vielä tositapahtumiin, joten tässä syyllistytään varmaan jo ihan mustamaalaukseenkin. Miksiköhän tähän edes mentiin lisäämään mitään pahiksia? Olisi taatusti ollut huomattavasti kiinnostavampaa nähdä Love Recordsin perustajat esimerkiksi kamppailemassa omien sisäisten demoniensa kanssa Rocky-tyyliin ja voittavan lopussa henkisesti vaikka firma meneekin nurin. Korporaatiot, my ass.

Jos näyttelijöistä lyhyesti jotain voisi sanoa, niin kauttaaltaan ihan hyvää jälkeä ilman mainittavia lapsuksia. Itse koin erityisen häiritseväksi yli kymmenen vuotta kattavan tarinan liian karkean tiivistämisen yhteen ainoaan elokuvaan. Kymmenisen vuotta ei ainakaan ulkoisesti näytä vaikuttavan tarinan hahmoihin mitenkään, mutta alussa silminnähden reippaasti ja häiritsevästi yli-ikäiset näyttelijät alkoivat istua rooleihinsa vasta loppua kohden. Naisilla on tässä elokuvassa virkaa lähinnä panopuina, joten kaikille tiedostaville feministeille triggeröitymisvaroitus.

Toisin sanoen Love Records – Anna mulle lovee ei ole kovinkaan kaksinen tapaus. Elokuva kertoo vaihtoehtokulttuurista lähinnä nimellisesti, kaikki draama on täysin tunneköyhää höhhöä ja täysin tarpeeton paha korporaatio kertoo lähinnä tekijöiden täydellisestä mielikuvituksen puutteesta eikä aneemisilla musiikkivalinnoillakaan paljoa lovea ansaita. Ei tämä nyt likimainkaan pahinta viime vuosien elokuvatarjonnassa ole, mutta melkoisen hengetöntä kakkendaalia joka tapauksessa. Jawohl!


Arvio: 1.5/5

LOVE RECORDS - ANNA MULLE LOVEE 2015, Suomi
Tuotanto: Matti Halonen
Ohjaus: Aleksi Mäkelä
Käsikirjoitus: Antti Pesonen
Näyttelijät: Alina Tomnikov, Jarkko Niemi, Pirkka-Pekka Petelius, Riku Nieminen, Tomi Alatalo