torstai 2. maaliskuuta 2017

Hillary's America: The Secret History of the Democratic Party (2016)


”Maybe their plan is to steal… America!”
Olen odottanut tämän dokumentin näkemistä niin kauan. Kaikki mahdolliset merkit viittasivat jo aivan ensimmäisistä trailereista lähtien, että tämä on tosi diippia tavaraa. Vuodenvaihteeseen mennessä tämä löytyi jo kaikkien mahdollisten kriitikkojen huonoimpien elokuvien listojen kärjestä. Moni kriitikko käveli teatterista ulos kesken näytöksen. Viime viikonloppuna tämä voitti vielä neljä Razzieta, joista yksi vuoden huonoimpana elokuvana. Samassa sarjassa oli ehdokkaana mm. Gods of Egypt ja Batman v Superman: Dawn of Justice. Tällaisten meriittien perusteella tämän on pakko olla vähintäänkin ikimuistoinen elämys.
Dokumentti alkaa sen ohjanneen Dinesh D’Souzan joutavilla jaaritteluilla. Ukko oli sekaantunut jokunen vuosi ennen Hillary’s American tekemistä vaalirahoitusvenkuloihin ja joutunut linnaan – tietysti syyttömänä. Miehen itsensä mukaan todellinen syyllinen oli Barack Obama ja Yhdysvaltain hallitus, jotka halusivat hiljentää sankarillisen toisinajattelijan. Mitään todisteita ei luonnollisesti missään vaiheessa näytetä eikä väitteitä perustella. Koko dokumentista ensimmäiset puolituntia tai kolme varttia ovat pelkkää Souzan vankilakämyilyä ja sekalaisia yhteen leikattuja uutispätkiä. Luonnollisesti ohjaajamaestro itse korostaa uutispätkien välissä omaa erinomaisuuttaan ja aiempien höpinöidensä profeetallisuutta ja totuutta.
"Yo guys! Who's that blond Limburger they call the president of United States?"

Vihdoin kolmen vartin jälkeen päästään asiaan. Demokraattipresidentillä oli joskus orjia. Orjia ruoskittiin. Demokraattipresidentti oli ilkeä. Kaikilla demokraateilla oli orjia, joten kaikki demokraatit ovat ilkeitä. Republikaaneilla ei ollut orjia. Republikaanit olivat hyviä. Mitään todisteita ei taaskaan näytetä eikä mitään perustella, vaan Souzan itsensä höpinöiden tuoksi esitellään fiktiivisiä näyteltyjä ja pökkelösti dramatisoituja pätkiä, joiden ainut tarkoitus lienee katsojan kiinnostuksen ohjaaminen pois kertojan perättömistä mölinöistä. Huomaan toisinaan nauravani ääneen koko touhun täydelliselle järjettömyydelle. Hymy hyytyy pakosti, kun katsoo tässä vaiheessa kelloa ja huomaa, että ensimmäinen tunti on jo kulunut, vielä 40 minuutta jäljellä eikä vielä ole viitattu sanallakaan Hillary Clintoniin.
Loppu elokuva jatkaa täysin samoilla linjoilla. Tässä kohtaa kylmä hiki alkaa mennä jo pitkin selkää. Demokraattipuolue on suunnilleen vastuussa kaikesta pahasta, jota maailmassa on koskaan tapahtunut, olipa kyse sitten Yhdysvaltojen sisällissodasta, sattumanvaraisista lavantauti- ja ripuliepidemioista, aborteista tai vaikka natseista ja Holokaustista. Mitään ei luonnollisesti perustella eikä todisteita esitellä. Looginen ketju menee alusta näin: Demokraattipuole on paha koska joillain demokraateilla on ollut orjia ja Bill Clintonilla oli seksisuhde, joten Hillary Clintonkin on sitten paha ihminen. Republikaanipuolue ei luonnollisesti ole Demokraattipuole, joten se on hyvä ja kaikki puoleen jäsenet ovat hyviä. Tämän asian sanomiseen tarvittiin kokonaiset tunti ja kolme varttia, joiden aikana Hillarysta puhuttiin yhteensä ehkä rupiset 5-10 minuuttia.
Mitä meninkään oikein katsomaan. Hillary’s American on pakko olla huonoin ja myötähäpeää herättävin näkemäni propagandaelokuva koskaan. Se uppoaa huonoudessaan jo sellaisiin syvyyksiin, että se on jo melkein tosi hyvä. Itse nauroin vuolaasti koko touhun kädettömyydelle melkein läpi elokuvan. Ainut isompi ongelma, joka estää tätä nousemasta jonkinlaiseksi camp-propagandan kulttiklassikoksi on sen puuduttava pituus; tästä olisi helposti pystynyt leikkaamaan kaikkein puuduttavimmat ja joutavimmat 20-30 minuuttia ja tästä olisi saanut todella hilpeän kalkkunan. Kaikkein ikävintähän tässä mielestäni on, että Hillarylla ja Demokraattipuoleella varmasti on kaikenlaisia luurankoja kaapissa, mutta tämä dokumentti ei oikeastaan edes yritä liipata mihinkään sellaiseen. Käytännössä tämä on pelkästään vajaa kaksi tuntia silkkaa suunsoittoa ja mahdollisimman paljon tunteisiin vetoavaa huuhaata. Olisi edes kahjoa salaliitelyä ja avaruusliskoja, mutta ei.
Mutta tiedättekös mikä Hillary’s Americassa on kaikkein hulluinta? Se on kuulemma viime vuoden katsotuin dokumenttielokuva. Joku on käynyt katsomassa tämän teatterissa asti. Tällä dokumentilla on voinut olla jotain vaikutusta viime syksyn presidentinvaaleihin. Kaikesta päätellen hullun tiedemiehen aivopesukonetta tai ufojen mielenhallintasäteitä ei tarvita. Me teemme sen ihan itse.
My exact face when this travesty of a film was over.

Summary: This film is straight from a horse's ass. It sucks so much it's almost very funny at times, but only almost. It even sucks at sucking. Fuck. Just forget this film and go watch some good porn. Thank you.


Arvio: 0/5


HILLARY'S AMERICA: THE SECRET HISTORY OF THE DEMOCRATIC PARTY, 2016 USA
Tuotanto: Gerald R. Molen
Ohjaus: Bruce Schooley, Dinesh D'Souza
Käsikirjoitus: Dinesh D'Souza, Bruce Schooley
Näyttelijät: Dinesh D'Souza.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.