Patlabor: The Movie (1989)

Mamoru Oshii on aikamoinen veijari. Vuoden 1983 tienoilla mies tuotti Robert Heinleinin teoksista inspiraationsa ammentaneen suoraan videolla julkaistun neliosaisen minisarjan nimeltä Dallos, joka ei varsinaisesti saanut omana aikanaan kaksista vastaanottoa, mutta nykyisin teosta pidetään ensimmäisenä suoraan videolla julkaistuna animaationa ja ensimmäisena nykyaikaisena videosarjana eli OVAna.

Myöhemmän uransa varrella Mamoru Oshii on ehtinyt ohjaamaan useammankin kulttimaineen saavuttaneen videosarjan, mutta vuonna 1987 seitsemässä osassa julkaistu Oshiin ja Headgearin uraa uurtava Mobile Police Patlabor: The Early Days taitaa olla niistä edelleen kaikkein kuuluisin ja menestyin. Sarja oli aikoinaan niin suuri hitti, että sitä jatkettiin vähintään yhtä mesnestyksekkään televisiosarjan, usean jatko-osan, sarjakuvan, pitkän elokuvan ja aivan liian monen reinkarnaation verran. Patlabor eri inkarnaatioineen kuuluu miltä tahansa kantilta katsottuna Oshiin uran keskeisiin teoksiin ja mechagenren parhaisiin tuotoksiin. Tätä televisiosarjaa seurannutta ensimmäistä filmatisointia mies itse pitää koko uransa tärkeimpänä yksittäisenä pitkänä elokuvana.

Mikäli Patlaborin maailma tai perusidea ei ole tuttu niin tässä lyhyt yhteenveto: Sarja sijoittuu vaihtoehtoiseen 90-luvun lopun Japaniin, jossa koneistuminen ja digitalisoituminen on viety täysin uudelle tasolle ja isokokoisista roboteista eli mechoista on tullut isompien rakennustyömaiden arkipäivää. Mecha- ja kyberrikollisuutta torjumaan on perustettu oma poliisiyksikkö SV2 eli Osasto 2, jonka vaiheita ja arkea sarja seuraa. Patlaborissa kaikki mahdollinen on suunniteltu mahdollisimman realistiseksi eikä koko sarjassa nähdä ollenkaan tämäntyyppisille mechasarjoille tyypillisiä eeppisiä avaruustaisteluita tai jaksokaupalla kestäviä tappelevia robotteja. Oikeastaan ne vähätkin mechat toimivat useimmiten pelkkänä MacGuffinina varsinaiselle ihmisdraamalle.

Ensimmäinen juttu, johon tässä leffassa on pakko rakastua, on sen makea ja vauhdikas avauskohtaus, jossa armeija ja poliisi taltuttavat käsistä karanneen robotin Kenji Kawain tyylikkään tykyttävän syntikkamusiikin raikuessa taustalla. Pelkän alun perusteella voisi kuvitella, että kyseessä on kovempikin toimintaleffa, mutta oikeasti kyseessä on jälleen yksi Oshiin käytännön piloista. Heti seuraavassa kohtauksessa elokuvan tyyli muuttuu äärimmäisen hidastempoiseksi dialogivetoiseksi rikosjännäriksi, jossa SV2 saa selvitettäväkseen mahdollisen ohjelmistosabotaasin tapausta. Viimeisen päälle hiottu ja älyllinen dialogi pyörii ohjaajalleen tyypilliseen tapaan tekniikan ja teologian ympärillä. Vauhtia ja jännitystä nähdään vasta aivan puolitoistatuntisen elokuvan lopussa.

Patlaborin muikeasta audiovisuaalisesta tyylistä, kerronnan hienovaraisesta rytmityksestä ja sähköisestä yleistunnelmasta huomaa jo aivan ensimmäisistä kohtauksista lähtien yhtäläisyyksiä Mamoru Oshiin myöhempiin elokuviin, erityisesti ensimmäiseen Ghost in the Shelliin, johon on selvästi kierrätetty Patlaborin kaupunkikuvastoa, muutamia kerronnan ideioita ja kamera-ajoja. Keskeisin syy yhtenevään tyyliin on, että elokuvaan saatiin tiettävästi ensimmäistä kertaa kokoon lähes sama animaatiotiimi, joka huolehti myös Patlabor 2: The Movie:n, Ghost in the Shellien ja The Wolf Brigaden tuotannosta. Musiikeista tässä vastaa vielä sama aina niin hieno oma itsensä oleva Kenji Kawai, joka hoiti soundtrackit myös kahteen ensimmäiseen, joten positiivisilta yhtäläisyyksiltä ei todellakaan voi välttyä.

Patlabor on jo perusidealtaan niin lujaa tekoa, että se toimii helposti muodossa kuin muodossa lähes moitteettomasti, me gusta mucho. Jos tästä jotain pientä sanottavaa haluaa etsiä, niin koko jutusta ja hahmoista voi olla vähän vaikeaa saada otetta ellei ole nähnyt saagan aiempia tuotoksia, etenkin seitsenosaista Patlabor: The Early Daysia. Koko franchisen kauneus perustuu nimenomaan sen upeisiin hahmoihin ja viimeisen päälle pikkutarkan realistiseen maailmaan, joihin sisäänpääsy vaatii enemmän aikaa ja taustatarinaa kuin yhteen elokuvaan on mahdollista panna. Tekijät yrittivät selvästi kiertää tätä keskittymällä yhteen tai kahteen keskeiseen hahmoon ja jättämällä muun tiimin vähemmälle huomiolle. Ratkaisu toimii oikein hienosti, vaikka jättääkin osan värikkäistä hahmoista täysin yhden kohtauksen statisteiksi. Itse katsoin tämän aikoinaan alunperin tuntematta alkuperäistä sarjaa, eikä itselläni ollut sen suurempia vaikeuksia pysyä kärryillä tarinan keskeisistä tapahtumista. Sarjan katsomalla pääsee kuitenkin huomattavasti paremmin sisään tarinaan kuin ilman sitä, joten ihan suin päin ei tähän ehkä kannata mennä katsastamaan.

Henkilökohtaisesti pidän Patlaboria parhaana mecha-sarjana, jota on koskaan tehty ja näitä kahta Mamoru Oshiin ohjaamaa ensimmäistä filmatisointia parhaina genren tuotoksina suunnilleen koskaan. Ensimmäisellä katsomiskerralla pidin tästä ensimmäisestä osasta toista enemmän, mutta näin jälkikäteen jatko-osa on noussut omien suosikkielokuvieni joukkoon tätä korkeammalle. Ei tämä ensimmäinenkään mikään huono ole ollenkaan; kenen tahansa muun ohjaajan tapauksessa tämä voisi olla uran huipentava viiden tähden magnum opus, mutta animen suurmestari Mamoru Oshiin tuotannosta tämä ei mielestäni yllä edes kolmen parhaan teoksen joukkoon. Ei kuitenkaan kykene ymmärtämään miksi tämäkin sarja on lännessä niin kauhean tuntematon ja aliarvostettu. Parempaa ja älykkäämpää viihdettä tämä on kuin suurin osa nykypäivän valtavirtaelokuvista. Länkkärit ei vaan osaa tätä juttua.



Arvio: 5/5

KIDO KEISATSU PATOREBA: GEKIJO-BAN 1989, Japani
Tuotanto: Makoto Kubo, Taro Maki, Shin Unozawa
Ohjaus: Mamoru Oshii
Käsikirjoitus: Kazunori Ito
Näyttelijät: Issei Futamata, Michihiro Ikemizu, Mîna Tominaga, Ryûnosuke Ôbayashi, Toshio Furukawa, Yô Inoue, Yoshiko Sakakibara