Yojimbo - onnensoturi (1961)

Akira Kurosawan upouuden oman puuhapajan Japanin sodanjälkeistä korruptoitunutta korporaatiokulttuuria kuvannut debyytti Pahat nukkuvat hyvin ei ollut aikoinaan kovinkaan kaksinen menestys,eikä tuota tunnuta juuri arvostavan vielä nykypäivänäkään vaikka kyseessä kaikin puolin erinomainen teos onkin, joten kaupallisesta virhelaskelmastaan viisastunut ohjaaja päätti tällä kertaa palata takaisin kansainvälisillä markkinoilla kannattavammaksi osoittautuneeseen samuraigenreen. Ja uhkapeli myös kannatti, sillä Yojimbo muistetaankin nykyään, jos nyt ei ohjaajansa parhaana elokuvana, niin taatusti niistä rahallisesti kaikkein menestyneimpänä.

Tarinan tapahtumat sijoittuvat Tokugawa-shogunaatin viimeisille vuosille 1860-luvulle. Toshiro Mifunen esittämä nimetön ja isännätön samurai vaeltelee nousevan auringon maan maaseudulla ja saapuu kahden kilpailevan klaanin ristiriitojen repimään kaupunkipahaseen. Rintamalinjan toisella puolella kamppailee sakenvalmistaja liittolaisineen ja toisella vanhan klaanijohtajan poika kätyreineen. Mies ilman nimeä päättää käyttää tilannetta hyväkseen, kerätä rahat pois kuleksimasta ja siinä sivussa ajaa kummankin osapuolen tuhoon. Tarina on todennäköisesti tutumpi Sergio Leonen Kourallinen dollareita -elokuvasta, joka on siis tämän remake.

Kaikenlaisista netin epämääräisistä genremääritelmistä ja lokeroista poiketen kyseessä on ohjaajansa itsensä mukaan oikeasti musta komedia, jossa kaikenlainen irtokäsiä sekä verisuihkuja tursuileva väkivaltaisuus ja groteskit pahishahmot on tarkoituksella viety aikansa mittapuulla mahdollisimman överiksi pelkästään huumorimielessä. Erään tarinan mukaan Kurosawa kyynistyi vanhemmiten siinä määrin aiempiin idealistisempiin elokuviinsa, että päätti tässä panna itseironisessa mielessä yhden antisankarin ja supersamurain mäiskimään maailman vääryydet kerralla silpuksi ilman sen kummempaa filosofointia.

Yksi koko elokuvan nokkelimmista ja ironisimmista sisäpiirivitseistä nähdään kohtauksessa, jossa Toshiro Mifune korvaa Suzumu Fujitan esittämän miekkamiehen toisen klaanin leivissä. Fujita oli siis Kurosawan alkuperäinen miestähti ja suosikki, jonka Toshiro Mifune 40-luvulla korvasi mestarin päätähtenä.

Koko elokuvan päättävänä punchlinena luonnollisesti kuuluu, että klaanien sota loppuu vaikkei koko kylään jääkään juuri kahta asukasta enempää väkeä. Loppujen lopuksi nimetön mies lähtee matkoihinsa ja ainut jupakasta rahallisesti hyötynyt taho oli hautausurakoitsija.

Ihan mielenkiintoisena tulkintana tässä on nähty kieli poskessa -asenteesta huolimatta edelleen kaikuja Pahat nukkuvan hyvin -elokuvan kapitalismikritiikistä. Tällä kertaa kaksi (tai kolme) korruptoitunutta ja moraalitonta keskenään kilpailevaa tahoa ajavat toisensa kirjaimellisesti hautaan asti. Toisaalta saman kuvion voi nähdä myös vertauskuvaksi vallitsevasta kylmästä sodasta ja raukeavasta kauhun tasapainosta.

Yhtenä teemana tässä on lisäksi nähty japanilaisittain perinteisin mahdollinen: vanhan ja uuden kohtaaminen. Seitsemän samurain tapaan nipponiin rantautuvilla uudenaikaisilla länsimaisilla tuliaseilla on nimittäin tässäkin merkitystä ruumiskasojen muodossa, samoin vanhan sukupolven korvaamisella nuoremmalla. Mifunen ja Fujiwaran läpän jo mainitsinkin.

Mutta nyt taidan jo mennä ihan liikaa asian ohi. Yojimbo on jälleen erinomaisesti kirjoitettu, näytelty ja ohjattu Kurosawa-klassikko. Kuin kirsikkana kakun päällä tämän on vielä kuvannutkin Kenji Mizoguchin ja Yasujiro Ozun klassikkoelokuvista tuttu, kaikkien aikojen parhaisiin japanilaisiin elokuvaajiin lukeutuva Kazuo Miyagawa, joten napinan aihetta ei ainakaan itselläni silläkään saralla juuri ole. Eikä pidäkään.



Arvio: 4.5/5



YOJIMBO, 1961 Japani
Tuotanto: Akira Kurosawa
Ohjaus: Akira Kurosawa
Käsikirjoitus: Akira Kurosawa, Ryûzô Kikushima
Näyttelijät: Seizaburo Kawazu, Tatsyua Nakadai, Toshirô Mifune