Juhlavieraat (1966)

Tsekkoslovakian ja koko rautaesiripun takainen lyhyt vapauden kausi on pelkästään tähän mennessä poikinut monta yllättävänkin suorasukaisesti sikäläistä elämänmenoa kritisoivaa teosta, aiemmin käsitellyistä Slnko v sietin kuvatessa kollektiivitilojen ja kaupunkilaisnuorison kalseaa todellisuutta ja Kun kissa tulee ajan tekopyhää yleishenkeä noin yleensä. Juhlavieraatjatkaa vielä edellisiäkin kriittisemmällä linjalla, mutta kahdesta poiketen tämä julistettiin välittömästi pannaan ja viimeistään Prahan kevään jälkeen ikuisiksi ajoiksi kadotukseen Neuvostoliiton miehitystä vastustaneen Jan Němecin itse joutuessa myöhemmin poistumaan kokonaan maasta.

Olen pahoillani jos nyt seuraavaksi menen spoilaamaan Juhlavieraiden "juonta", mutta kyseessä on täysiverinen surrealistinen elokuva, josta nauttimiseksi on ainakin etäisesti tiedettävä etukäteen mistä se kertoo. Koetankin käydä tässä läpi yleisimmät suuntaviivat ja jättää pienemmät yksityiskohdat lukijan itsensä löydettäväksi ja tulkittavaksi. Toisaalta tällaisen elokuva voikin tulkita niin monella eri tavalla ettei omanikaan välttämättä ole mikään kiveen hakattu totuus.

Juhlavieraiden alussa joukko keskiluokkaisia hahmoja on päättänyt lähteä piknikille luonnon helmaan. Kesken matkan nämä kuitenkin törmäävät joukkoon miehiä, jotka raahaavat nämä väkisin salaperäisen johtajansa luo. Matkan päässä juhlien isännäksi esittäytyvä hahmo alkaa esitellä vierailleen pitojen sääntöjä. Vieraat valittavat aikansa, mutteivät ryhdy kapinoimaan vaan päättävät leikkiä mukana.

Hetken päästä paikalle saapuu toinen, vanhempi mies ja paljastaa koko jutun olleenkin pelkkää leikkiä. Todellisuudessa vanha ukko on itse pitojen isäntä ja auktoriteetti numero yksi. Palvelijoidensa kanssa vanha mies on koonnut pitopöydät kuvankauniin lammen rannalle. Kaikki vieraat ovat keskenään samanarvoisia, istuvat tarkkaan isäntänsä määrittelemillä paikoillaan ja syövät täsmälleen samaa ruokaa. Annettua järjestystä uhmaavat saavat vähemmän yllättäen isäntänsä vihat niskoilleen.

Luonnollisesti juhlien varsinaisella herrallakin on omat mielivaltaiset sääntönsä: isännän sana on aina laki, juhlista ei ole lupa poistua mihinkään. Lopussa yksi vieraista päättää karata ja muut lähtevät tämän perään metsästyskoirien kanssa. Vankilamaisten juhlien vieraat eivät vieläkään yritä kapinoida ja aiempi nurinakin on jo kaikonnut. Elokuva loppuu.

Oman ymmärrykseni mukaan Juhlavieraat kuvaa vertauskuvallisesti Tsekkoslovakian vaiheita toisen maailmansodan lopusta aina totalitaarisen sosialistisen järjestelmän nousuun ja itse elokuvan tekohetkeen asti. Alussa ihmiset olivat tyhjän päällä ja luonnontilassa kunnes kommunistien kätyrit ottivat vallan voimakeinoin. Ihmiset olivat vielä hämmentyneitä mutta päättivät luottavaisina pelata näiden asettamien sääntöjen mukaan, lopulta pakkovallasta tulikin uusi normaali eikä pakotietä enää ole. Vanha ukko lienee viittaus Volgan lautturina todellisia lankoja käsissään pitävään Neuvostoliittoon ja juhlat lammen rannalla koko sosialistiseen itäblokkiin. Loppu on oikeasti jo melko profeetallinen muistaen mitä tapahtui Prahassa vain pari vuotta tämän valmistumisen jälkeen.

Juhlavieraat nauttii nykyäänkin mainetta yhtenä viime vuosisadan merkittävimmistä tsekkoslovakialaisista klassikoista, mutta itse uskon tämän maineeseen jonkin verran vaikuttaneen legendaarinen status erityisen vaarallisena kiellettynä hedelmänä, jota ei aikoinaan ollut vuosikymmeniin mahdollista nähdä ennen rautaesiripun lopullista romahtamista. Omaan makuuni tämä on raivokkaasta kritiikistään huolimatta kuitenkin hienoinen askel taaksepäin verrattuna pari vuotta aiemmin ilmestyneeseen Yön timantteihin, joka ainakin omasta mielestäni on kokonaisuutena mielekkäämpi elämys vaikka surrealistisuus ja symboliikka siinä vielä hillitympää onkin.

Yleissivistävänä surrealismin perusteoksena Juhlavieraat on kuitenkin ehdottomasti pakollista katsottavaa kaikille aiheesta kiinnostuneille.



Arvio: 4/5



O SLAVNOSTI A HOSTECH, 1966 Tsekkoslovakia
Ohjaus: Jan Němec
Käsikirjoitus: Ester Krumbachová, Jan Němec
Näyttelijät: Evald Schorm, Helena Pejšková, Ivan Vyskočil, Jana Prachařová, Jan Klusák, Jiří Němec, Karel Mareš, Miloň Novotný, Pavel Bošek, Zdena Škvorecká