Syndromes and a Century (2006)

Edellinen Apichatpong Weerasethakulin elokuvan yltiöpositiivinen arvosteluni päättyi arvuutteluuni miehen seuraavien, vieläkin paremmiksi kehuttujen teosten timanttisuudesta. Syndromes and a Century vastaa kaikkiin avoimiin kysymyksiin ja enemmän. Tätä elokuvaa pidetään yleisesti toistaiseksi onnistuneimpana kaikista miehen ohjaustöistä, enkä tämän vihdoin itsekin katsatettuani voi muuta yhtyä ylistäjien kuoroon. Tuolla miehellä ei tunnu heikkouksia olevankaan vaan toinen toistaan loistavampaa teosta vain yksinkertaisesti syntyykin melkein kuin itsestään.

Tämänkertainen taidetrippi on löyhästi ohjaajan lapsuudenmuistoihin sekä vanhempien elämään perustuva kertomus elämästä, rakkaudesta, hengellisyydestä, muistoista ja vähän kaikesta muustakin. Tällä kertaa tyyli lähentelee vahvasti Kim Ki-dukin Viittä vuodenaikaa sekä Andrei Tarkovskin Peiliä, joista jälkimmäisen tavoin tässäkin edetään vapaasti kohtauksesta toiseen monesti ilman selkeää ja kylmänloogista johdonmukaisuutta. Viipyilevää kerrontaa, viimeisen päälle viilattuja sommitelmia ja useiden minuuttien pituisia kamera-ajoja harrastavan Weerasethakulin ohjaustyyli jopa muistuttaa tässä vahvasti Tarkovskin vastaavaa.

Ensimmäinen puolikas tarinasta sijoittuu lähimenneisyyteen, maaseudulla sijaitsevaan klinikkaan jossa ohjaajan lääkärinä työskentelevä äiti esittää kysymyksiä työnhaussa olevalle isälle. Tämän jälkeen klinikalle saapuu vanha munkki kertomaan painajaisistaan. Myöhemmin katsojalle kerrotaan ohjaajan isän unelmoineen urasta muusikkona sekä tämän läheisestä ystävyydestä dj:n työstä haikailleen nuoren munkin kanssa. Niukka dialogi pyörii vahvasti tähän ja edelliseen elämään liittyvien muistojen ja tarinoiden ympärillä. Ehkä munkki ja isäkin olivat sukulaisia tai rakastavaisia entisessä elämässään?

Puolivälin jälkeen tarinan painopiste muuttuu takapajuisesta maaseudusta huippuunsa modernisoituneeseen suurkaupunkiin, ajallisesti ohjaajan omaan nuoruuteen. Tarkkaavainen katsoja kykenee huomaamaan monen alkupään yksityiskohdan ja dialoginpätkän toistuvan myös jälkimmäisessä osassa vaikka aika, paikka ja ihmiset täysin erilaisia ovatkin. Menneisyyden haikailun sijaan nuoren miehen mielessä siintävät kysymykset tulevaisuudesta sekä seuraavasta jälleensyntymästä. Äiti esittää isälle jälleen samat kysymykset, vanha munkki saapuu klinikalle kertomaan unistaan ja kaikki alkaa jälleen alusta.

Syndromes and a Century on jälleen kerran täysosuma Weerasethakulilta, olen täysin myyty vielä tuntikausia tämän katsomisen jälkeenkin. Syndromes and a Century onnistuu olemaan älykäs olematta laisinkaan järjellä selitettävissä sekä intuitiivisella että tunnetasolla vetoava vajoamatta missään kohtaa sokeriseen sentimentaalisuuteen tai silkkaan taiteeseen taiteen itsensä vuoksi. Mikäli Weerasethakul kykenee tästä vielä johonkin suuntaan otettaan parantamaan, niin taivas varjele!



Arvio: 5/5



SANG SATTAWAT, 2006 Thaimaa, Ranska, Itävalta
Ohjaus: Apichatpong Weerasethakul
Käsikirjoitus: Apichatpong Weerasethakul
Näyttelijät: Jaruchai Iamaram, Nantarat Sawaddikul, Sophon Pukanok