The Fifth Seal (1976)

"Kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sanan ja oman todistuksensa tähden. Ne huusivat kovalla äänellä: "Kuinka kauan kestää, Valtias, sinä Pyhä ja Tosi, ennen kuin lausut tuomiosi ja kostat meidän veremme maan asukkaille?". (Ilm. 6:9-10)

Nuoliristien hallitsemassa Budabestissa, toisen maailmansodan viimeisinä aikoina neuvostojoukkojen jo lähestyessä kello- ja puuseppä, kirjakauppias sekä valokuvaaja kokoontuvat yön pimeydessä pieneen paikalliseen kapakkaan nauttimaan huolista vapaan talon laadukkaasta tisletarjonnasta sekä toistensa ja kapakan isännän seurasta.

Kostean illan päätteeksi yksi miehistä päättää kertoa muille pienen tarinan kahdesta hyvin erilaisesta hahmosta: kuninkaasta ja tämän orjasta. Tarinan kuningas on luonnoltaan tyranni, jolla on kuitenkin täysin järkähtämätön usko kieroimpienkin tekojensa täydelliseen moraaliseen oikeutukseen. Kuningas ei siksi koskaan kärsikään erityisistä omantunnonvaivoista vaan kokee olevansa hyvä ja oikeamielinen hallitsija tapahtuipa mitä hyvänsä.

Tyrannimaisen kuninkaan orja sen sijaan on poljetuin ja sorretuin otus, jota maa päällään kantaa. Kun orja kerran erehtyi hymyilemään herransa seurassa, tämä määräsi palvelijansa kielen poikki leikattavaksi. Orjan ainoan tyttären kasvettua teini-ikään, hänen isäntänsä päätti pakottaa tämän itselleen rakastajaksi. Tarinan orjan vaimon kohtaloksi koitui kuninkaan lemmikkiapinan hännän päälle astuminen, mistä tämä sai maksaa hengellään. Julman isäntänsä runtelema kieletön ja yksisilmäinen ihmispolo on kuitenkin pohjimmiltaan onnellinen, sillä tämä tietää kaikesta huolimatta olevansa kunniallinen ja puhtaan omantunnon omaava mies vaikkei isäntänsä kaltaista eettisesti järkähtämätöntä aatteellista pohjaa omaisikaan.

Tarinan kertoja kääntyy seuraavaksi kunkin kuulijansa puoleen ja esittää näille kysymyksen: jos kapakassa iltaa viettävä herrasväki tietäisi kuolevansa seuraavien viiden minuutin kuluessa, kummaksi kahdesta edellisestä nämä haluaisivat mieluummin uudestisyntyä: omantunnonvaivoista vapaaksi tyranniksi vai vakautuksettomaksi, mutta kunnialliseksi orjaksi. Tämä yksinkertaiselta kalskahtava peruskysymys on koko elokuvan keskeinen punainen lanka, joka loppujen lopuksi osoittautuu vaikeammaksi vastata kuin miltä se ehkä ensisilmäykseltä vaikuttaa.

Zoltán Fábrin The Fifth Seal on jälleen yksi tällaisia vähemmän tunnettuja art house -helmiä, joita katsoessa voi jo heti kättelyssä unohtaa kaikenlaisen Hollywood-viihteen, sillä itse tarina sijoittuu kamaridraaman parhaita perinteitä kunnioittaen käytännössä kahteen, kolmeen eri huoneeseen ja se koostuu hyvin pitkälti pelkästä dialogista ja rainan yksinkertaisen perusteeman ympärillä pyörivästä eettisestä pohdinnasta, joka todellisuudessa kasvaa loppua kohden niin moniulotteisiin mittoihin ettei koko kuviota yhdellä vaivaisella katselukerralla todennäköisesti kunnolla pysty hahmottamaankaan. Kokonaisuuden kannalta jokainen vuorosana, jokainen ele ja jokainen kuvakulma merkitsee.

Aloitetaanpa alusta. The Fifth Seal on tarina kuninkaasta ja orjasta sekä henkilöhahmojen loputtomasta jaakobinpainista näiden kahden välillä. Miesten eleitä, puheita ja valintoja seuraamalla pystyy kertomaan paljon näiden valinnoista ja arvoista: toisinaan puheet ja teot ovat keskenään ristiriidassa, toisinaan miesten omaksumat roolit vaihtuvat nöyrän orjan ja kieronvarman kuninkaan välillä lennossa ja lopullisen päätöksen hetkellä kyse ei olekaan enää vain eettisestä valinnasta vaan elämästä ja kuolemasta sekä taivaasta ja helvetistä.

Pienenä varoituksen ystävällisenä sanana sanottakoon, että kyseessä on hyvin paljon raamatullisiin yksityiskohtiin ja klassiseen kristilliseen maalaustaiteeseen viittauksia sisältävä teos ja kokonaisuuden ymmärtäminen edellyttää siksi jonkin verran myös näiden aiheiden tietämystä. Heti alkukuvistä lähtien esimerkiksi nähdään paljon viittauksia Hieronymus Boschin kolmiosaiseen Maallisten ilojen puutarhaan, joka kuvaa Eedenin puutarhaa, maailmaa ennen vedenpaisumusta sekä helvettiä. Kolmiosaisesta tarinasta koostuvan elokuvan eri kolmannekset vastaavat Boschin maalauksen osia, joista toisen ja kolmannen välillä nähdään miesten lopullinen ratkaisu keskeiseen kysymykseen. Kyseinen valinta on vielä muotoiltu vertauskuvalliseksi kysymykseksi Kristuksen kieltämisestä ja itse kohtaus on suunnitteltu visuaalisesti El Grecon Viidennen sinetin avaamisen mukaan, mistä elokuvan nimikin tulee.

Oman suosikkihuomioni The Fifth Sealistä tein vasta toisella katselukerrallani jokin päivä sitten. Elokuvan alussahan nähdään joukko miehiä nauttimassa alkoholista ja tupakasta kuninkaiden tavoin suljetussa majatalossa, "paratiisissa", mutta lopussa nähdään kuninkaiden tavoin juopottelevia ja tupakoivia natseja "helvetissä". Ilmeisesti Zoltán Fábri on tällä halunnut sanoa elokuvan keskeisen eettisen kysymyksen olevan paljon enemmän kuin pelkkä mustavalkoinen valinta hyvän ja pahan välillä. Lopullinen ratkaisu on myös sen mukainen, mutta sitä en tässä paljasta.

The Fifth Seal on kertakaikkisen hämmästyttävä elokuva, jossa jokainen yksityiskohta kuvakulmista leikkauksiin ja näyttelijöistä näiden yksittäisiin repliikkeihin ovat kokonaisuuteen nähden täsmälleen oikeilla paikoillaan ilman ainuttakaan yksittäistä mainitsemisen arvoista hutilaukausta. Kaikkein ihmeellisintä on, ettei kukaan oikeasti tunnu nykyäänkään tuntevan tätä elokuvaa saati sitten Zoltán Fábria itseään. Unkarissa The Fifth Seal ilmeisesti pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista maassa tehdyistä elokuvista, mutta meille asti tämä ei liene koskaan ainakaan virallisia teitä yltänyt. Toivoa sopii että tämä huutava vääryys vielä joskus korjataan ja Zoltán Fábrin mestariteos pääsisi Suomessakin nauttimaan ansaitsemastaan maineesta yhtenä lajinsa valioista.



Arvio: 5/5



AZ ÖTÖDIK PECSET, 1976 Unkari
Ohjaus: Zoltán Fábri
Käsikirjoitus: Ferenc Sánta, Zoltán Fábri
Näyttelijät: Ferenc Bencze, Gábor Nagy, György Bánffy, István Dégi, Lajos Öze, László Márkus, Sándor Horváth, Zoltán Latinovits