Tuhatkaunokit (1966)

Tutustumiskierros tsekkoslovakialaisen uuden aallon elokuviin tarkoittaa välttämättömästi myös katsausta tästä tyylilajinsa kielletyimmistä, kiistellyimmistä, kauhistuttavimmista, vaarallisimmista ja ehkä samoista syistä myös kuuluisimmista ja arvostetuimmista kotomaansa elokuvataiteellisista merkkituotoksista, joka on hyperenergisenä ja hyväntuulisena psykedeelis-anarkistisena dadaistisena kollaasina yksinkertaisesti nähtävä jos tällaisia hilpeän sekopäisiä taidepläjäyksiä nyt vain on koskaan nähdäkseen.

Tuhatkaunokeille on vuosien varrella yritetty istuttaa ja astuttaa jos jonkinlaista kattotermiä ja genreä: toisille kyseessä on jonkinlainen avantgardistinen radikaalifeministinen taideteos kun taas toisille tämä edustaa yksinkertaisuudessaan silkkaa psykedeelistä hulluttelua ilman sen kummempaa punaista lankaa. Edelliset kiistäneen Věra Chytilován itsensä mukaan kyseessä on jonkinlainen satiirinen moraalitarina, mutta lopullinen tulkinta jäänee sitäkin huolimatta katsojan itsensä pähkäiltäväksi. Yhtä hyvin Tuhatkaunokit voisi olla elokuva syömisestä, huolettomasta nuoruudesta tai silkasta hauskanpidosta.

Ensimmäinen mielenkiintoinen piirre Tuhatkaunokeissa on, ettei tässä varsinaisesti ole minkäänlaista loogista tai ymmärrettävää juonta.tai tarinaa vaan elokuvan alussa kaksi Marie-nimistä kaunista nuorta naista vain toteavat miesten pilanneen maailman ja päättävät sitten yksintein pilata myös itsensä. Lopun elokuvan ajan kaksikko mm. syö ravintoloissa miesten laskuun, käyttää hyväkseen muuta yhteiskuntaa ja pitää muutenkin hauskaa rikkoen kaikkia mahdollisia ja mahdottomia moraalisääntöjä. Siinä sivussa rikotaan myös elokuvan itsensä jokaista kirjoitettua ja kirjoittamatonta perussääntöä erilaisilla kokeellisilla leikkauksilla ja leikkimielisillä filttereillä. Elokuvakin tietää itse olevansa elokuva ja hahmot tietävät olevansa osa sitä.

Luonnollisesti koko leffan pointti piileekin ainakin oman ymmärrykseni mukaan siinä, että kaksi yhteiskuntaa loisivaa, hauskanpitoa työnteon yli arvostavaa ja yksilöllisyyttään korostavaa naista edustavat juurikin sosialistien näkökulmasta pahinta mahdollista dekadenttia kapitalistista ihmissaastaa maailmassa. Mariet eivät oikeasti tee mitään muiden ihmisten hyväksi vaan rikkovat avoimesti feminiisiä stereotypioita ja sukupuolirooleja, tuhoavat ja syövät kaiken näkemänsä eivätkä edes alastonkohtaukset johda varsinaisesti seksiin ja lastentekoon vaan pelkkään hassutteluun sekä perinteisten fallossymbolien silpomiseen. Lopussa tuhmeliineille tuleekin rangaistus, mutta sekin tuntuu hyvin muodolliselta, lähes vitsikkäältä.

Tästä syystä Chytilová onkin kutsunut elokuvaansa nimenomaan moraliteetiksi, mutta ote vain on hyvin ironinen eikä kahta anarkistista nuorta naista kohtaan oikeasti tunnekaan missään kohtaa vihaa tai kuvotusta vaan pelkästään sympatiaa. Mitään kovin väkivaltaista, eroottista tai poliittista ei suoranaisesti nähdä missään kohtaa, joten ainakin paperilla kyseessä on edelleen poliittisesti erittäin korrekti elokuva. Yksi perusvitsi koko jutussa lieneekin ollut että vaikka hahmojen puhuma, alunperin sensoreilla tarkastettu dialogi ei sisälläkään mitään erityisen ihmeellistä, on kaikki loppu sitten vedetty niin puhtaaksi rajoja rikkovaksi anarkiaksi kuin koskaan mahdollista.

Eräs hassu tarina kertoo tsekkoslovakialaisten sensorien tuskailusta Tuhatkaunokkienväistämättömän hyllyttämisen suhteen. Selvästihän kyseessä on moraaliton ja paha elokuva, mutta koska se ei sisällä suoraan poliittista tai väkivaltaista materiaalia, on sen totaalikieltäminen ollut aikoinaan melkoisen mielikuvituksen takana. Loppujen lopuksi Chytilován elokuva joutuikin pannaan määräämättömän pitkäksi ajaksi "ruuan tuhlaamisen" vuoksi.

Věra Chytilová oli erittäin älykäs nainen ja Tuhatkaunokit on erittäin älykäs elokuva. Älykäs ja ainutlaatuinen. Niin ainutlaatuisen luova ja riehakkaan hauska, etten usko tällaisia montaa olevan edelleenkään olemassa. En tiedä miten tiukka huumepolitiikka sosialistimaissa aikoinaan oli, mutta uskoisin tämän ainakin tuotetun vähemmissä happopöllyissä kuin monia länsimaisia saman ajan teoksia, mikä toisaalta saa vain entisestään arvostamaan Chytilováa uniikkina ja rajattoman kekseliäänä visionäärinä, yhtenä kaikkien aikojen lahjakkaimmista naisohjaajista.



Arvio: 5/5



SEDMIKRASKY, 1966 Tsekkoslovakia
Ohjaus: Věra Chytilová
Käsikirjoitus: Ester Krumbachová, Pavel Juráček, Věra Chytilová
Näytteljiät: Ivana Karbanová, Jan Klusák, Jaromír Vomáčka, Jiřina Myšková, Jitka Cerhová, Julius Albert, Marcela Březinová, Marie Češková, Oldřich Hora, Václav Chochola