Fruit of paradise (1970)

Koska menin ja arvostelin Vera Chytilován kaksi edellistä kokopitkää, lienee vain luonnollista jatkaa hyvin alkanutta elokuvaputkea kirjoittamalla jotain tästä kolmannestakin. Tuhatkaunokkien ja Fruit of Paradisen välillä sattuikin rautaesiripun takana yhtä ja toista neuvostoliittolaisten tankkien vyöryttyä murskaamaan tsekkoslovakialaisten uudistusvaatimukset aloittaen samalla pitkän ja korruptiostaan tunnetun pysähtyneisyyden jakson maan historiassa. Vera Chytiloválle "normalisoinnin" aika merkitsi nyt käsillä olevasta teoksesta lähtien vuosikausien hiljaiseloa ilman ainuttakaan ohjaustyötä.

Mikäli Tuhatkaunokit tuli jo koettua, Fruits of Paradise on tyyliltään varsin loogista ja johdonmukaista jatkoa kyseisen taidetripin psykedeelisille visioille, sillä erotuksella että tässä on menty parhaimmillaan kokeelllisuudessa vieläkin pitemmälle, ehkä jo vähän katsomismukavuudenkin kustannuksella. Edellisen tuntien ei taidakaan olla ihme, että tämä tapaa yleensä jakaa katsojia voimakkaasti puolesta ja vastaan: toisille kyseessä on jotakuinkin upeinta elokuvan taidetta koskaan kun taas toiset näkevät tässä parhaimmillaankin lähinnä ns. pisuaarin taidegalleriassa. Keskitien kulkijoita tapaa vain aniharvoin, jos silloinkaan.

Kuten viimeksi, tälläkin kertaa "tarina" on hyvin subjektiivinen ja tulkinnanvarainen, ja tästä voi katsojasta riippuen löytää vaikka kuinka paljon erilaisia tasoja ja merkityksiä. Oman näkemykseni mukaan tässä on konkreettisessa mielessä vinksahtanut kertomus Aatamista ja Eevasta sekä syntiinlankeemuksesta. Alun jälkeen kuvioihin astuu mukaan myös punaisiin pukeutuva paholainen, joka yrittää viekoitella Eevaa mukaansa maallisilla haluilla.

Ohjaajan ajatusmaailman tuntien ei liene taaskaan yllätys, että kyseessä ei ainakaan virallisesti ole feministinen tai muutenkaan aatteellinen elokuva. Vera Chytilová nimittäin asetti voimakkaan yksilöllisenä ajattelijana henkilökohtaisen arvostelukyvyn valmiiden ideologioiden edelle, mistä hyvän ja pahan tiedon puun hedelmän syömisessäkin on kysymys: heräämisestä lapsekkaan onnellisesta tietämättömyydestä ja annetuista totuuksista todelliseen maailmaan niin hyvässä kuin pahassakin. Tämän lisäksi kyseessä pitäisi vielä tekijänsä mukaan olla jonkinasteinen allegorinen kertomus Tsekkoslovakian suhteesta Neuvostoliittoon ja sosialismiin, mikä lienee jo yksinään vaikuttanut ohjaajan tätä seuranneeseen pannajulistukseen stalinistihallituksen toimesta.

Mikäli varsinainen juonellinen sisältö ei satu kiinnostamaan, on tässä oikeasti erikoistekniikkaakin sitten vaikka muille jakaa. Jälleen kerran Chytilová räiskii katsojan silmien eteen voimakkaita värejä erilaisilla filttereitä ja kuvaa vääristellään tuon tuostakin erilaisilla linsseillä ja peileillä. Oikeastaan vaikeinta tässä onkin pukea sanoiksi Chytilován rikasta ja vimmaisen kekseliästä teknista hurjastelua, jollaiselle ei nykypäivänäkään löydy täysin vertaista. Omasta puolestani tosin sen vähäisenkin konkreettisen tarinan olisi voinut jättää vähemmälle ja lisätä silkkaa viihdyttävää happoilua ihan vain huvin vuoksi.

Chytilován kahdesta happotrippielokuvasta Tuhatkaunokit on omissa kirjoissani loppujen lopuksi se parempi ja viihdyttävämpi tapaus. Fruit of Paradise on sekin ohjaajan tavaramerkkityylille ihastuttavan uskollinen, mutta tästä puuttuu ikävästi edellisen repivän reipasta anarkiahenkeä ja kieroutunutta huumoria jotta tämän kymmenkunta minuuttia ylipitkäksi venähtäneitä surrealistisia visioita olisi jaksanut seurata haukottelematta loppuun asti. Katsojan kuin katsojan tajunnan laajeneminen on kuitenkin taattu.



Arvio: 3.5/5



OVOCE STROMU RAJSKYCH JIME, 1970 Tsekkoslovakia
Ohjaus: Vera Chytilová
Käsikirjoitus: Ester Krumbachová, Vera Chytilová
Näyttelijät: Jan Schmid, Jitka Novákova, Karel Novak