Slnko v sieti (1962)

Slnko v sietin eli "Aurinko verkossa" taustoista ja merkityksestä lukiessa kävi hyvin nopeasti selväksi, että kaikista tähän mennessä arvostelemistani tsekkoslovakialaisista elokuvista tämän olisi kaiken järjen mukaan kuulunut olla ensimmäinen. Asia nimittäin on niin, että Stalinin kuoltua alkoi rautaesiripun takana poliittisen suojasään vaihe, jolloin vanhat hirmuteot tuomittiin ja kontrollia alettiin ainakin hetkellisesti varovaisesti höllentämään taiteiden osalta. Slnko v sietioli ensimmäinen kyseisiä uusia vapauksia järjestelmällisesti hyödyntänyt tsekkoslovakialainen elokuva, joka samalla avasi lopullisesti tulvaportit kotimaassaan täysin uudenlaiselle suuntaukselle, jota myös tsekkoslovakialaiseksi uudeksi aalloksi kutsutaan. Nykyään tätä pidetäänkin yhtenä vaikutusvaltaisimmista ja parhaista maassa koskaan tehdyistä yksittäisistä elokuvista.

Tarinaltaan Slnko v sieti on sangen yksinkertainen. Elokuva alkaa rähjäisten neukkukuutioiden täyttämästä kaupungista, jossa lapset leikkivät kadulla sokkoa ja jonka televisioantennien meren peittämällä taivaalla lentää hävittäjiä solkenaan. Teini-ikäiset Fajolo ja Bela ovat yhdessä kerrostalon katolla katsomassa auringonpimennystä. Vähän myöhemmin valokuvausta harrastava ja tylsään elämäänsä muutosta haikaileva Fajolo määrätään kesäksi työskentelemään maaseudulle kollektiivitilalle muiden opiskelijoiden ja työläisten kanssa Belan jäädessä perheensä luokse kaupunkiin, mikä asettaa kaksikon horjahtelevan romanttisen suhteen lopullisesti koetukselle.

Tyylillisesti itse menisin vertaamaan tätä johonkin koruttomiin ja pessimistisiin italialaisiin neorealistisiin elokuviin, onpa tätä joissain lähteessä sosiaalisesti realistiseksikin luonnehdittukin. Joka tapauksessa, kyseessä oli aikoinaan radikaali irtiotto edeltävien aikojen virallisten standardien mukaisesta sosialistisesta realismista. Slnko v sieti suorastaan vilisee monenlaista vihjailevaa ja aikanaan äärimmäisen epäkorrektia kuvastoa: tässä esimerkiksi nähdään rakkaudeton avioliitto, lapsistaan välinpitämättömät vanhemmat, juopottelua, tupakointia ja seurustelevat nuoretkin pettävät toisiaan. Kaikkein rohkeimpana valintana kollektiivitiloja ei kuvata yksipuolisen positiivisina vaan työkoneet töksähtelevät omia aikojaan, työläiset vihaavat pakotettua työtään eikä valtion omistamasta lähimetsästä ole lupaa taittaa risuakaan puuvartisten työvälineiden jatkuvasta hajoilemisesta huolimatta.

Voi vain kuvitella silloisen kommunistisen sensorin kiemurtelua tämän nähdessään. Nykymaailmassa tällaiset viittaukset tuskin herättävät minkäänlaista huomiota, mutta 60-luvulla tiukan sanitoituun sosialistiseen elokuvatuotantoon tottuneille kyseessä on täytynyt olla valtava shokki.

Mutta palatakseni takaisin itse elokuvan ydinsisältöön: Slnko v sieti on sisällöllisesti hämmästyttävän rikas ja monipuolinen elokuva. Läpi tarinan esimerkiksi toistuu mielenkiintoinen sokeuden ja sokkoleikin teema, mikä alusta loppuun toistuvasti nähtävän ja kuultavan sokkoleikin lisäksi näkyy mm. tapana rajata toisinaan silmät pois kuvasta sekä Belan sokeana äitinä. Valokuvausta harrastava ja käsistä kiinnostunut Fajolokin pitää seinällään kuvaa silmänsä käsillä peittävistä kasvoista.

Sokkous- ja sokeusteemasta päästäänkin itse elokuvan kiehtovaan äänimaailmaan. Sokean käsitys ympäröivästä maailmasta perustuu pitkälti kuultuun ja muiden kertomaan, mikä korostuu rikkaana ja huoliteltuna äänimaisemana: kaupungin meluna, kohinana, lasten lauluna, äitiään huutavana lapsena, pillin puhalluksina, transistoriradiosta tulevaa rockmusiikkina, etc. Fajolo oppiikin elokuvan kuluessa arvostamaan rauhaa ja hiljaisuutta, mikä taas liittyy tämän henkilön kasvuun tarinan kuluessa.

Ja se kuvaus... Slnko v sieti on jälleen kerraan visuaalisesti tyrmäävän omaperäinen ja iskevä taideteos, vähintään yhtä tasokas kuin Valkoinen kyyhkynen. Tälläkin kertaa jokainen kuva koko elokuvassa on suunniteltu viimeisen päälle pienimpiä yksityiskohtia myöten, erilaisia kamera-ajoja ja peilejä hyödyntäviä otoksia käytetään keskivertoa runsaammin ja etenkin maaseudulla meno on parhaimmillaan suorastaan maalauksellisen komeaa katseltavaa. Pelkästään visuaalisessa mielessä ankean kaupungin ja maaseudun välinen henkinen ristiriita tulee äärimmäisen vahvasti esille. Visuaalisena teemana tässä toistuu aurinko ja vanhan kalastajan verkko painoineen, koska elokuvan nimi. Olen lukenut tässä olevan viittauksia useisiin aurinkoon liittyviin myytteihin ja uskomuksiinkin, mutten ole niistä itse kovin perillä joten en osaa asiaa kommentoida.

Itselleni kaikkein vaikuttavin ja hienoin yksittäinen kuva nähdään aivan viimeisissä kohtauksissa, jolloin Fajolo on jo palannut maaseudulta kaupunkiin. Tämän ikkunaa koristaa jo alussa nähty kokoelma kuvia ihmisten käsistä, mutta nyt niiden keskelle on ilmestynyt kuva tämän kollektiivitilalla tapaaman vanhan miehen kasvoista. Jos epämääräiset kädet symboloivat tässä kasvottomia työläismassoja, niiden keskelle ilmestyneet kasvot kertovat henkilön arvostavan enemmän yksilöä niiden yli. Sosialistisen työläisvaltion ihanteita on siis jälleen rohkeasti rikottu.

Ai niin, unohdin mainita elokuvan keskeisimmän juonellisen teeman: rakkauden. Slnko v sietikertoo käytännössä kolmesta eri-ikäisestä romanttisesta suhteesta, joista yksi on teini-ikäisten nuorten nautinnonhaluinen, itsekäs ja lyhytnäköinen seksisuhde, toinen vanhempien rakkaudeton avioliitto sekä kolmas vanhan kalastajan ja tämän vaimon kypsä liitto, jonka vain kuolema lopussa erottaa.

Slanko v sieti on taas kerran mahtava ja uniikki elämys, joka olisi pitänyt kokea jo kauan aikaa sitten. Positiivisena puolena tästä voi ainakin sanoa, että tämän katsomiseen ei oikeastaan edes tarvita alussakin mainittua perusyleissivistystä kummempaa tietoutta tsekkoslovakialaisen elokuvan aiemmista tai myöhemmistä kiemuroista. En vain itse jaksa uskoa, että tästä innostuu kovin moni pitkän linjan hifistelijää kummempi katsoja, sillä helpoksi viihteeksi kyseessä on vähän liian kokeellinen ja abstrakti teos.

Yllättäen Slnko v sietiä ei muuten ole taidettu koskaan Suomessa koskaan nähdä sen enempää televisiossa kuin valkokankaillakaan toisin kuin useita tämän innoittamia klassikoita. Tiettävästi tämän tekoaikaan sosialistimaiden elokuvilla oli vielä ansaitusti maine puisevina ja kaavamaisina propagandatuotoksina joille ei juuri kysyntää ollut. Slnko v sieti oli yksinkertaisesti vuosikausia edellä aikaansa.



Arvio: 5/5



SLNKO V SIETI, 1962 Tsekkoslovakia
Ohjaus: Stefan Uher
Käsikirjoitus: Alfonz Bednár
Näyttelijät: Andrej Vandlík, Eliška Nosáľová, Jana Beláková, Ľubo Roman, Marián Bielik, Oľga Šalagová