Setä Boonmeen edelliset elämät (2010)

Setä Boonmeen edelliset elämät sisältää mahdollisesti yhden vähäeleisimmistä ja tyylikkäimmistä lopetuksista, joita olen miesmuistiin nähnyt. Parituntinen äärimmäisen hidas taide-elokuva nimittäin päättyy kohtaukseen, jossa buddhalainen munkki riisuu kaapunsa ja menee siviilivaatteissa katsomaan televisiota muiden ihmisten kanssa. Lopputekstit alkavat, elokuva loppuu.

Edellinen ei siis ole vitsi vaan kyseessä on todellisuudessa täysin looginen päätös Apichatpong Weerasethakulin moneen otteeseen palkitulle ja ainakin kirjoitushetkellä myös kaikkein tunnetuimmalle teokselle myös rakkaassa kotimaassamme pohjoisessa. Monelle tämä taitaa edelleen ollakin ainut ja samalla myös viimeinen katsottu ohjaajan teoksista, sillä Weerasethakul tunnetaan paitsi äärimmäisen lahjakkaana, mutta epäkaupallisena tekijämiehenä myös mielipiteitä kotimaassaankin rajusti jakavana persoonallisuutena. Mistään kovin helposta ja kerralla täysin aukeavasta katselukokemuksesta ei tälläkään haavaa toisin sanoen ole kyse, joten ajatukset joka pojan rattoisasta lauantaiviihteestä voikin unohtaa jo heti näin kättelyssä.

Mikäli Setä Boonmeen juonellinen puoli kiinnostaa, niin sitä ei käytännössä ole juuri ollenkaan. Vähäinen sellainen kertoo munuaissairauteensa kuolevasta vanhasta miehestä, joka jättää hyvästejään sukulaisilleen, edesmenneiden läheistensä aaveille sekä karvaiseksi metsänhengeksi muuttuneelle kadonneelle pojalleen. Siinä sivussa ukko alkaa pohdiskella lukuisia edellisiä ja tulevia elämiään. Suuri osa Weerasethakulin elokuvasta onkin eri aikatasojen ja jälleensyntymien välillä saumattomasti luovivaa lähes täysin dialogitonta tajunnanvirtaa Tropical Maladyn jälkimmäisen puolikkaan hengessä.

Koko jutun näennäinen yliyksinkertaisuus kuitenkin hämää pahemman kerran, sillä Setä Boonmeen edelliset elämät on mahdollisesti sisällöllisesti ylivoimaisesti rikkain ja älykkäin kaikista Weerasethakulin tähänastisista teoksista; itse vertaisin tätä johonkin 2001: Avaruusseikkailuun, mutta kaikenlainen tieteily vain on korvattu buddhalaisella ja animistisella mystiikalla. Visuaalisesti Weerasethakul ei luonnollisesti pääse Kubrickin mestariteoksen tasolle missään kohtaa, mutta verrattuna ohjaajan muihin töihin kyseessä on poikkeuksellisen hypnoottinen ja kuvallisesti kaunis teos. Tällä kertaa edellisten weerasethakulien vähäistäkin puheensorinaa on vain karsittu entisestään ja annettu kauniiden kuvien puhua puolestaan.

Sisältöä ja sanomaa tästä voisi alkaa perata vaikka kuinka paljon, mutta perusteemana Setä Boonmeessa on ajatus kaiken luonnon ykseydessä ja erilaisiin unen, muistojen ja kulttuurien kaltaisiin rajoittuneisiin illuusioihin taipuvaisen ihmismielen asettomista keinotekoisista jaotteluista paitsi toistensa, mutta myös eri luonnonkappaleiden ja henkiolentojen välille. Weerasethakulin elokuvassa kaikki kiertää ja ainut säilyvä ominaisuus on loputon muutos. Kuolema ja elämä eivät ole vain loppu tai alku vaan osa suurempaa kosmoksen kiertokulkua, jonka mitättömän pieni mutta looginen osa jokainen ihmiselämäkin vain on.

Hauskinta Setä Boonmeessa on, että mitä enemmän Weerasethakulin varsinaista sanomaa syventyy pohtimaan, sitä enemmän itse elokuva alkaa elämään aivan omanlaistaan elämää katsojankin takaraivossa. Jälleensyntymän ja luonnon loputtoman kierron ympärillä pyörivän teeman vuoksi löysin itsenikin mietiskelemässä leffassa nähtävien kärpästen, kalojen ja palmupuiden sielunelämää. Koska kyseessä on vielä useammalle eri aikatasolle perustuva teos, voivat toisessa kohtauksessa nähtävät mehiläiset ja kasvitkin todellisuudessa olla aiemmassa kohtauksessa nähtyjen henkilöiden ja eläinten eri inkarnaatioita.

Henkilökohtaisesti en keksi Setä Boonmeen edellisistä elämistä oikeasti mitään muuta negatiivista sanottavaa kuin että Weerasethakul on käsitellyt samoja aiheita jo useamman kerran aiemmissa elokuvissaan ja ainakin itse olisin odottanut mieheltä rohkeampaa irtiottoa ennestään tuttuihin suosikkieleisiinsä. Toisaalta tällainen taidetrippi on huomattavasti helpompi nauttia ja ymmärtää. mikäli on vähänkään tehnyt ennestään tuttavuutta ohjaajan muiden töiden kanssa, joten vanhan toisto ei tässä tapauksessa ole pelkästään negatiivinen asia.

Mikäli Setä Boonmeen lopetus ei vieläkään auennut, niin lopussa munkki riisuu yltään uskontokuntansa tunnukset ja muuttuu hetkellisesti tavalliseksi ihmiseksi. Tämän jälkeen munkki menee katsomaan viihdeteollisuuden luomaa illuusiota televisiosta samaan tapaan kuin Boonmee muistikuviaan ja katsoja Weerasethakulin elokuvaa. Epilogi sopii kokonaisuuteen täydellisesti.



Arvio: 5/5



LOONG BOONMEE RALEUK CHAT, 2010 Thaimaa, Ranska, Saksa, Espanja, Alankomaat, Iso-Britannia
Ohjaus: Apichatpong Weerasethakul
Käsikirjoitus: Apichatpong Weerasethakul
Näyttelijät: Jenjira Pongpas, Sakda Kaewbuadee, Thanapat Saisaymar