Post Tenebras Lux (2012)

Viime aikoina on kovasti väännetty kriitikoiden ja yleisön mielipiteiden rajusta jakaantumisesta puolin ja toisin elokuvakohtaisesti joko puolesta tai vastaan, onpa hihasta vedetty mielikuvituksellisia syytöksiä venäläisten tahojen hyväksi työskentelystäkin. Post Tenebras Luxon niitä teoksia joista ei oikein osaa sanoa onko niissä loppujen lopuksi kysymys jostain elämääkin suuremmasta elokuvataiteesta vai pelkästä tyhjänpäiväisestä kikkailusta ja jotka siksi onnistuvat jakamaan hifisteleviä kriitikoitakin sellaisiin, joille kyseessä on mestariteos vailla vertaa sekä niihin, jotka manaavat ohjaajan elokuvineen epäröimättä alimpaan mahdolliseen helvettiin. Carlos Reygadasille itselleen tämä kuitenkin toi aikoinaan parhaan ohjaajan palkinnon Cannesissa.

Mikäli Reygadasin elokuvan tarinallinen anti kiinnostaa, niin se on varsin... mielenkiintoinen. Tiettävästi ohjaaja halusi välttää tässä tarkoituksella kaikenlaista järjelliseksi kokemaansa sisältöä ja keskittyi silkkaan tajunnanvirtamaiseen kerrontaan. Löyhä ydintarina kertoo Meksikon maaseudulle muuttavasta keskiluokkaisesta perheestä ja näiden elämästä, mutta käytännössä kyseessä on vähän terrencemalickmäinen löyhä kokoelma näennäisesti toisiinsa täysin liittymättömiä epäkronologisia fragmentoituneita kohtauksia mm. AA-kerhosta, ilotalosta, kapakasta ja ties mistä. Itse paholainenkin tekee tässä pienen cameon.

Olen monesta lähteestä lukenut Reygadasin teosta luonnehdittavan kauhean sattumanvaraisesti kootuksi, mutta omasta mielestäni tässä oli oikeasti hyvinkin selkeä, mutta löyhä punainen lanka sekä useita pienempiä teemoja, joita yksittäisissä fragmenteissa kierrätetään toisensa jälkeen yhä uudestaan. Yksi toistuva elementti liittyy veden eri muotoihin sekä eläimiin, erityisesti koiriin. Yhdessä kohtaa keskiluokkaisen perheen isä kertoo köyhille maalaisille pornoaddiktiostaan, mistä leikataan ilotaloon ja keskelle orgioita, mistä edelleen leikataan kohtaukseen, jossa maalainen kertoo toiselle puiden ja eläinten lisääntymisestä. Koko elokuva on täynnä vastaavia nättejä pieniä yksityiskohtia.

Oman käsityskykyni mukaan Reygadasin varsinainen "juttu" on elokuvassaan ollut käsitellä elämän erilaisia ristiriitoja, kuten fantasiaa ja todellisuutta, ihmistä ja luontoa, koiria ja kissoja, hyvää ja pahaa, keskiluokkaisuutta ja maalaisuutta, eri yhteiskuntaluokkien välisiä eroja ym. ja koko elokuva kiertääkin vahvasti juuri tällaisten kuvien ympärillä. Tiettävästi suuri osa leffasta kuvattiin Reygadasille tutuissa ympäristöissä, osa jopa miehen omassa kodissa ja elokuvassa nähtävät lapsetkin ovat ohjaajan omia. Ilmeisesti Reygadas onkin tarkoittanut ainakin osia elokuvastaan enemmän tai vähemmän omaelämänkerrallisiksi.

Yleisestä negatiivisesta mielipiteesta poiketen voin ainakin itse kehua saavani Post Tenebras Luxista mukavasti iloa vähintään neljän tähden edestä. Tarpeettoman kaoottinen kerronta turhauttaa, mutta yhdessä Alexis Zabén komean kuvauksen kanssa myös palkitsee tarkkaavaisen katsojan. Post Tenebras Luxista saatava nautinto on loppupeleissä pitkälti subjektiivista laatua eikä tätä siksi voikaan hyvällä omallatunnolla oikein suositella kenellekään. Jos The Tree of Life on sinun juttusi, saatat ehkä pitää tästäkin.



Arvio: 4/5



POST TENEBRAS LUX, 2012 Meksiko, Ranska, Alankomaat, Saksa
Ohjaus: Carlos Reygadas
Käsikirjoitus: Carlos Reygadas
Näyttelijät: Adolfo Jiménez Castro, Ander Vérez, Joakim Chardonnens, Mitsy Ferrand, Nathalia Acevedo, Rut Reygadas, Willebaldo Torres