The Boss Baby (2017)

Katsoin juuri kalenteriini ja huomasin edellisen näkemäni pitkän DreamWorksin rainan arvostelusta tulleen juuri tasan vuoden täyteen. Puhun nyt tietysti Kung Fu Panda 3:sta, joka kahden mahtavan edellisen osan jälkeen jätti ainakin itselleni melko pettyneet tunnelmat. Otin asioista vähän selvää ja huomasin, että DreamWorks on todellisuudessa ollut jo vuosikausia loivassa alamäessä ja firma on joutunut sulkemaan toimintojaan sekä tekemään leikkauksen toisensa perään pelkästään sijoittajia miellyttääkseen. Tästä syystä kolmas Kung Fu Panda otti niin paljon takapakkia upeaan kakkososaan nähden. Nyt puhutaan jo kertaalleen kuopatun Shrekin tulevista jatko-osistakin, mikä kertonee kaiken olennaisen firman nykytilasta.

Jotain DreamWorksin nykytilasta kertoo myös lafkan uusin raina, joka kantaa nimeä The Boss Baby. Oikeastaan mikään tässä elokuvassa ei lupaa kauhean kaksista elämystä. Ensinnäkin, tämän päähenkilö on vauva. Vauva on maailman avuttomin ja tyhmin otus, jonka ympärille ei oikeastaan voi koota minkäänlaista kunnon tarinaa. Laskekaa vaikka mielessänne kaikki tietämänne vauvaelokuvat ja pankaa ne sitten paremmuusjärjestykseen. Muutama vauvaelokuva, jotka itselleni tulevat ensinnä mieleen: Vauva vapaalla, Vaippahousut vauhdissa, Poika ja maski ja Superbabies: Baby Geniuses 2. Odotukset tämän suhteen eivät toisin sanoen olleet kovinkaan korkealla. Eikä tämä sitten kauhean kaksinen kyllä ollutkaan.

Aloitetaanpa elokuvan tarinasta. Boss Babyn päähenkilö on Tim-niminen poika, joka rainan alussa saa pikkuveljekseen Boss-nimisen vauvan, joka sitten vie kaiken vanhempien ajan ja huomion. Jossain vaiheessa Timille paljastuu, että Boss onkin oikeasti aikuisen miehen äänellä puhuva Baby-korporaation agentti, joka on tullut perheeseen salaisen tehtävän vuoksi. Kaksikko ei alkuun tule alkuunkaan toimeen, mutta ajautuu pahimpien buddy-elokuvan kliseiden mukaisesti yhteiseen seikkailuun, jossa päämääränä on superkliseisen pahan korporaation ja sen kieron johtajan pysäyttäminen. Korporaation erikoista juonta en luonnollisesti halua spoilata.

Boss Babyn tarina on juuri niin kulahtaneen kliseinen kuin miltä se kuulostaa. Jos olet sattunut näkemään esimerkiksi Disneyn Vaianaa, Keisarin uudet kuviot tai minkä tahansa muun Toy Storyn jälkeen tulleen vastaavan buddy-leffan, olet nähnyt tämänkin. Boss Baby ei keksi pyörää uudestaan eikä heitä kuvioihin yhtään mitään oikeasti uutta vaan toistelee lähes matemaattisella tarkkuudella täsmälleen samoja lajityypin kliseitä kuin kaikki edellä mainitutkin. Mikäli satut olemaan itse vauva tai et ole ikinä tullut nähneeksi esimerkiksi sellaisia elokuvia kuin Nemoa etsimässä tai Zootropolis, saatat jopa pitää tästä kliseetykityksestä paljonkin. Itselleni vanha kunnon korporaatioklisee oli muutamasta pienestä twististä huolimatta se vihoviimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän. Mitenköhän monta kertaa tämä sama pahis on jo pelkästään tämän vuoden aikana nähty?

Äärimmäisestä kliseisyydestä luonnollisesti seuraa, että tarina on myös äärimmäisen ennalta-arvattava ja yllätyksetön. Ilmeisesti tekijät itsekin huomasivat tämän ja lisäsivät mukaan väkipakolla paljon vauhdikkaampaa ja mielikuvituksellisempaa matskua. Tim sattuu olemaan todella mielikuvituksellinen poika, joka monesti kuvittelee olevansa ninja tai supersankari. Näissä mielikuvitusjaksoissa elokuvan nätti ja värikäs animaatio pääsee todenteolla oikeuksiinsa, mutta ongelma tulee eteen siinä vaiheessa kun kaikki vähänkään kiinnostavampi tavara toisensa jälkeen paljastuukin pelkäksi uneksi tai mielikuvitusleikiksi ja katsoja alkaa pikkuhiljaa suhtautua kaikkeen pelkkänä harhana tai sepitteenä. Kun tarinaan ei missään kohtaa voi oikeasti luottaa, kiinnostus koko juttuun alkaa nopeasti lopahtaa. Tässä kohtaa elokuva ampuu omaan jalkaansa oikein konekiväärillä. Vauvaelokuvien kirous alkaa nostaa rumaa päätään.

Animaation lisäksi itse pidin tässä ääninäyttelijöistä, erityisesti pääkaksikosta. Alec Baldwin on aina omassa elementissään tällaisissa rooleissa ja Timin roolissa kuultava Ralph Bakshin pojanpoika Miles Bakshi oli hänkin debyyttiroolissaan varsin hyvä. Pienemmissä sivurooleissa kuullaan vielä Jimmy Kimmeliä, Steve Buscemia ja Tobey Maguirea, joten tällä saralla ei moitittavaa. Samaa voi sanoa myös Hans Zimmerin ruutiinilla säveltämästä soundtrackistä. Ei mitään henkeäsalpaavaa upeutta, mutta kuitenkin kelpo työtä.

Boss Baby ei todellakaan ole vauvaelokuvista huonoin, mutta se olisi voinut olla huomattavan paljon enemmän kuin pelkkä kimppu Hollywoodin pahimpia kliseitä. Loppujen lopuksi elokuvan ulkoisella habituksella tai ääninäyttelyn tasolla ei ole kokonaisuuden kannalta kovinkaan paljoa merkitystä vaan kaikki lähtee kunnollisesta käsikirjoituksesta. Boss Babyn käsikirjoitus on kuin jonkun liukuhihnakoneen tai päivitystä vailla toimivan automaatin tuottama haiseva kasa länsimaisen elokuvateollisuuden luovuuden kuolemasta todistavaa kliseesarjatulitusta. DreamWorks on tehnyt huonompiakin elokuvia, muttei montaa. Haluatteko huonompaa? Katsokaa vaikka Hain tarina.

Arvio: 1.5/5

THE BOSS BABY, 2017 USA
Tuotanto: Ramsey Ann Naito
Ohjaus: Tom McGrath
Käsikirjoitus: Michael McCullers Marla Frazeen alkuperäisteoksen pohjalta.
Näyttelijät: Alec Baldwin, Jimmy Kimmel, Lisa Kudrow, Miles Christopher Bakshi, Steve Buscemi, Tobey Maguire