Jin-Roh: Susiprikaati (1998)

Ja sitten pääsemmekin Mamoru Oshiin Kerberos-trilogian kolmanteen ja kaikkein kuuluisimpaan osaan, joka kronologisesti on sarjan ensimmäinen. Kahdessa edellisessä osassa seurattiin tapahtumia vaihtoehtoisen Japanin poliisivaltion kovaotteisen Kerberos-erikoispoliisin lakkautuksen jälkeen. Stray Dog: Kerberos Panzer Copsissa entinen Kerberoksen rivimies Inui lähti Taiwaniin etsimään entistä johtajaansa Koichia ja törmäsi matkan varrella uuden turvallisuuspäällikön miimikkokaartiin, joka sitten pantiin show-tyyliin konekiväärillä silpuksi. The Red Spectaclesissa seurattiin tapahtumia Panzer Copsin jälkeen ja Koichin paluuta entiseen kotikaupunkiinsa selvittelemään entisten toveriensa kohtaloa. Elokuvan lopussa törmättiin myös salaperäiseen punahuppuiseen naiseen, jonka henkilöllisyys jäi vielä hämärän peittoon.

Susiprikaati sijoittuu kaanonissa saagan alkuun ja se kertoo tapahtumista, jotka johtivat Kerberoksen lakkauttamiseen ja sen jäsenten kapinaan. Elokuvan päähenkilö on Kerberoksen sotilas nimeltä Kazuki Fuse, joka elokuvan alussa todistaa terroristijahdin lomassa punanuttuisen tytön raa’an räjähdyskuoleman. Myöhemmin Kazuki tapaa Kein, kuolleen tytön isosiskon ja rakastuu tähän tarinan lomassa epätoivoisesti. Lopulta mikään ei ole miltä näyttää, vaan varsin simppelin tarinan lomassa nähdään suurempi salajuonten ja petosten sarja, joka lopulta johtaa Stray Dog: Kerberos Panzer Copsin alkuasetelmiin. Susiprikaatilla tarkoitetaan tässä Kerberoksen sisällä toimivaa salaista kapinallisjoukkoa, jonka jäsen myös Fuse on.

Mikäli elokuvan perusasetelmasta ei vielä huomannut, niin koko jutun keskiössä on tarina punahilkasta ja sudesta. Ensisilmäyksellä tässä voisi luulla olevan kyse pelkästä vertauskuvallisesta tarinasta, jossa Kei edustaa ensimmäista ja Fuse jälkimmäistä, mutta oikeasti tässä on kyse paljon muustakin. Susiprikaatissa nimittäin perinteinen uhrina toimivan punahilkan ja pahan suden roolit vaihtuvat pitkin elokuvaa: heti alussa nähdään kansan kylvävän diktatuuria enemmän tuhoa ja kuolemaa, välistä nähdään Kerberos tositoimissa ja kapinalliset uhreina, välillä poliisivaltion johto esitetään positiivisemmassa valossa ja välillä punahillkan roolissa nähty Kei yrittääkin satuttaa Fusea. Itse ymmärsin asetelmien jatkuvan vaihtumisen elokuvantekijöiden pyrkimyksenä hienon vertauskuvallisuuden lisäksi kuvata, miten satumainen mustavalkomoraali ei toimi tosielämässä alkuunkaan. Viimeisissä kuvissa nähdään vielä satukirja katuojassa ikään kuin kertomassa katsojalle, mihin voitte satunne ja binäärisen moraalinne työntää.

Susiprikaatissa on perinteiseen Mamoru Oshii -tyyliin laatu kirjoitettu aivan kaikkialle jo aivan alusta lähtien. Vaikka mies ei itse tätä ole ohjannutkaan, on kaikki mahdollinen oshiimainen hyvä tässä mukana. Tarina itsessään on erinomaisesti kirjoitettu, istuu muiden yhteen muiden osasten kanssa eikä aliarvioi katsojaa tippaakaan. Erityisen paljon itse pidin muutamasta unikohtauksesta, jossa päästiin sukeltamaan Fusen pään sisään ja tarkastelemaan tarkemmin tämän suhdetta Keihin. Tiettävästi Oshiin alkuperäisessä käsikirjoituksessa ei ollut romanttisia kohtauksia alkuunkaan, mutta niiden myöhempi lisäys tuntuu näin jälkikäteen erittäin loogiselta tarinan loppua ajatellen.

Ghost in the Shellin laadukkaasta animaatiosta vastannut Hiroyuki Okiura on tässä tehnyt ehkä uransa parasta ja realistisinta animaatiojälkeä; pitkään liikkui huhu, että tässä olisi käytetty hyväksi rotoskooppausta, eli kohtauksia on kuvattu ensin näyteltynä ja piirretty niiden pohjalta, mutta tämä huhu todistettiin myöhemmin vääräksi. Okiukan tiimi on vaan niin hyvä. Musiikkipuolesta vastaa tällä kertaa tällä kertaa vähän tuntemattomampi Haji Mizoguchi, mutta jälki on hälläkin erittäin korkeatasoista pitkin elokuvaa. Kenji Kawain kaltaisia sfäärejä ei kuitenkaan missää kohtaa aivan tavoitella, vaikka musiikit erittäin onnistuneita ovatkin. Tässä ehkä ainut pieni särö ainakin itselläni.

Jin-Rohin tätä edellisestä katsomiskerrasta oli aikaa vähintään kymmenkunta vuotta, enkä oikeastaan muistanut tästä mitään muuta kuin pitäneeni erittäin paljon. Luonnollisesti epäilin vähän mahtoiko tämä oikeasti olla niin hyvä ja koko juttu olikin pelkkää ajan kultaamaa kamaa. Ei, ei se ole. Itse asiassa pidän tästä nyt vanhempana ja koko muun Kerberos-saagan nähneenä vieläkin enemmän kuin joskus nuorempana. Vanhempana monet elokuvan monimutkaisemmat kuviot ja tarinan symboliikka avautuivat aivan uudella tavalla, mikä lisäsi katselunautintoa vielä entisestään. Samoin trilogian juonellisen ympyrän sulkeutuminen ja kahden muun osan kysymysten vastauksien saaminen tuntui hyvältä. Susiprikaati on fantastinen pikku elokuva, ehkä jopa sarjansa paras.



Arvio: 5/5

JIN RO, 1998 Japani
Tuotanto: Tsutomu Sugita, Hidakazu Terakawa
Ohjaus: Hiroyuki Okiura
Käsikirjoitus: Mamoru Oshii
Näyttelijät: Hiroyuki Kinosha, Sumi Mutoh, Yoshikazu Fujiki