Maroko (1990)

Mamoru Oshiin Maroko on niitä elokuvia, joita taitaa Japanin ulkopuolella asustavan jästin olla mahdotonta katsoa missään muodossa. Tämä elokuva on käytännössä puoleentoista tuntiin tiivistetty versio Oshiin luomasta kuusiosaisesta minisarjasta. Tätä lyhennettyä versiota ei ole koskaan taidettu julkaista Japanin ulkopuolella ja kaikesta päätellen sitä ei epätoivoinen löydä edes internetin pimeimmiltä perukoilta, joten kyseessä on melkoisen poikkeuksellinen harvinaisuus. Siispä joudun tässä kohtaa tekemään poikkeuksellisen teon ja arvostelemaan elokuvan helpommin löytyvän minisarjan perusteella. Käytännössä kyse on kuitenkin täsmälleen samasta asiasta, mutta sarja on vain kestoltaan jonkin verran pitempi.

Elokuva kertoo tarinan Yomotan perheestä, johon eräänä kauniina päivänä ottaa yhteyttä Maroko-niminen nuori nainen, joka ilmoittaa olevansa perheen 17-vuotiaan pojan aikakoneella saapunut pojantytär. Kutsumattoman vieraan yllättävä saapuminen suistaa perheen elämän täysin ennalta-arvaamattomaan kaaokseen. Perheen raivostunut äiti kävelee ensitöikseen tiehensä ja palkkaa yksityisetsivän selvittämään Marokon todellisen henkilöllisyyden. Elokuva on tiettävästi jaettu sarjan mukaisesti kuuteen episodiin, jossa kussakin on vähän omanlaisensa lyhyt tarina perheen ja Marokon omituisista vaiheista ja absurdeista käänteistä.

Tämä on jälleen niitä taatun hämäriä Mamoru Oshiin tuotoksia, joissa pakosti ensimmäinen puolituntinen menee pelkästään hämmästellessä mitä ihmettä tässä oikeasti tapahtuu. Ensinnäkin jokainen episodi alkaa lyhyellä ornitologisella mockumentarylla, joiden aihe liittyy tavalla tai toisella kunkin episodin tapahtumiin. Sarja itse on toteutettu japanilaisena nukketeatterina ja kaikki sen hahmot ovat marionetteja, jotka yleensä itse tiedostavat olevansa pelkkiä nukkeja. Tyypillisesti hahmot laukovat jatkuvasti kirjavan itseironisia ja absurdeja aivoituksia ja rikkovat neljättä seinää oikein urakalla. Monesti tapahtumien taustalla kuullaan vielä kuvitteellisen yleisön naurua, viheltelyä ja aplodeja.

Jos sattuu odottamaan jotain Patlabor 2: The Movien tai Ghost in the Shellin kaltaista audiovisuaalista tunnelmointia tai kuvallisen kerronnan juhlaa, joutuu valitettavasti pettymään. Marokossa Oshii ilmeisesti pyrki keskittymään nimenomaan dialogivetoisempaan kerrontaan ja toisinaan kokonaiset episodit sijoittuvat tylsästi yhteen ainoaan suljettuun tilaan. Jos sattuu omaamaan vähänkään huonomman keskittymiskyvyn, tämän sarjan erinomainen ja nopealla tahdilla tykittävä dialogi tulee ennemmin tai myöhemmin menemään täysin yli hilseen ja viimeistään siinä vaiheessa koko homma alkaa maistumaan nopeasti puulta. Perinteisempään Oshii-tyyliin päästään vasta aivan viimeisessä episodissa, jossa Kenji Kawain takuuhyvä musiikkikin pääsee jälleen oikeuksiinsa.

Yksi merkillinen asia Marokosta kuitenkin jäi vahvasti mieleen. Tässä minisarjassa on erittäin paljon viittauksia Blade Runneriin, joka sattuu vielä olemaan Mamoru Oshiin suosikkielokuvia. Itse uskon, että koko tähän sarjaan ja elokuvaan saatu nukkeidea tulikin nimenomaan Blade Runnerin lopun kohtauksesta, jossa Priss on piiloutunut nukkejen sekaan viitaten replikanttien nukkemaisuuteen. Tätä samaa nukkeideaa ja nukkesymboliikkaa Oshii viljelee edelleen Ghost in the Shellissä ja Ghost in the Shell 2: Innocence käytännössä perustuu pelkästään sille. Tavallaan Marokoa voi siis pitää jonkinlaisena puuttuvana lenkkinä Blade Runnerin ja Ghost in the Shellin välillä.

MAROKO, 1990 Japani
Tuotanto: Hiroshi Umezaki
Ohjaus: Mamoru Oshii
Käsikirjoitus: Mamoru Oshii
Näyttelijät: Kenichi Ogata, Machiko Washio, Masako Katsuki, Tesshô Genda, Toshio Furukawa