Vaiana (2016)

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. Aku Ankassa ollut koira sanoi niin. Itse en ole seurannut enää sitäkään lehteä sitten suosikkipiirtäjäni Daniel Brancan poismenon. Nykyään Disneykin näyttäytyy itselleni lähinnä maailmaa hallitsevana pöhöttyneenä korporaationa, jonka vuotuinen liikevaihtokin on keskisuuren teollisuusmaan luokkaa. Jos joku sanoisi Disneyn rakentavan omaa kuolontähteä tai replikantteja, voisi vaikka uskoakin. Rahasta se ei ainakaan ole kiinni. Kauas on tultu kaksikymmentäluvulta ja hikipajavuosista.

Moana tai meikäläisittäin Vaiana on järjestyksessä peräti 56. Disneyn täyspitkä animaatioelokuva ja poikkeuksellisesti toinen samana vuonna (jenkeissä) ilmestynyt studion animaatioelokuva. Disneyn edellinen oli tietysti furrytarina Zootropolis, joka oli paitsi raikas tuulahdus uutta, myös oikeasti tosi hyvä elokuva. Zootropoliksen tavoin Moanan tapauksessa on ollut huomattavia ongelmia elokuvan nimen kanssa. Edellisen kohdalla Zootopia oli jo varattu eräälle tanskalaiselle eläintarhalle, jälkimmäisen tapauksessa eurooppalaiselle pornotähdelle. Itse en ole kovinkaan vakuuttunut tästäkään nimivalinnasta, sillä se tuo ainakin itselleni mieleen lähinnä sanan ”vainaja”, mikä ei ehkä ole ihan paras mahdollinen mielleyhtymä lapsille suunnatulle Disney-elokuvalle. Itse katsoin elokuvani perinteiseen tapaan englanninkielellä.

Vaiana tai Moana sijoittuu Tyynenmeren polynesialaisten heimojen asuttamaan saaristoon. Tarinan päähenkilö on Vaiana, heimoprinsessa, joka unelmoi jostain tylsää kotisaarta paljon suuremmasta seikkailusta. Kun heimoa uhkaa nälkäkuolema, päättää Moana lähteä saarelta, etsiä käsiinsä legendaarisen puolijumalan ja sankarin nimeltä Maui (The Rock) sekä pelastaa kotikylänsä tuholta.

Kuten odottaa sopii, Moana näyttää ja kuulostaa parhaimmillaan hengästyttävän upealta, sen animaatio on sulavaa, värikästä ja vauhdikasta, sekä etenkin likimain jokaisessa kohtauksessa nähtävä valtameri suorastaan silmiähiveltävää katseltavaa. Tuntuu, että elokuva toisensa jälkeen Disney vain ylittää itsensä tällä saralla ja venyttää genren teknisiä rajoja aina vain pitemmälle ja pitemmälle. Valitettavasti elokuvan varsinaisesta juonellisesta sisällöstä ei voi sanoa ihan samaa.

Omasta mielestäni Moana tuntui hienon ja kekseliään Zootropoliksen jälkeen lähinnä mielikuvituksettomalta paluulta niihin perinteisiin Disney-kliseisiin, joita firma on kyllästymiseen asti toistanut toistamasta päästyään. Ensinnäkin tarinan päähenkilö on tylsistynyt prinsessa, jolla on eläinsidekickejä. Sitten on Toy Story -henkinen tarina kahdesta hahmosta, jotka matkan aikana kasvavat yhteen ja jossain vaiheessa jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan riitaantuvat, eroavat ja palaavat seuraavassa kohtauksessa jälleen yhteen. Lähes jokaisen kymmenminuuttisen päätteeksi lauletaan perinteinen Disney-veisu, joista yksikään ei mielestäni ollut mitenkään erityisen mieleenpainuva. Varmaan joku näistä saa iloa irti, mutta itse olen jo lopen kyllästynyt kaikkeen yllämainittuun. Ainut tuore juttu koko elokuvassa oli mielestäni sen kuvaama kulttuuri, jolla tarinan kannalta ei niinkään ole mitään varsinaista merkitystä.

Täysin oma lukunsa ovat kaikki tarinan porsaanreiät ja ongelmat, jotka kiusasivat itseäni jo aivan alusta asti. Yhdessä kohtaa Moana esimerkiksi päättää lähteä purjehtimaan loputtomalle avomerelle kohti tuntematonta määränpäätä, muttei ota ollenkaan mukaansa kalastusvälineitä, muonaa tai edes puhdasta juomavettä. Myöhemmin vielä kerrotaan, ettei Moana edes osaa purjehtia. Kaiken järjen mukaan hahmon käytöksessä ei ole tuossa kohtaa mitään tolkkua. Toinen itseäni erityisen paljon häiritsevä tekijä on valtameri itse, joka on itseasiassa yksi nimetön ja kasvoton tarinan tapahtumiin osallistuva hahmo. Moanalla on elokuvassa erityinen suhde mereen, joka auttaa häntä aina pulassa. Koko valtameri on mielestäni pelkkä halpa deus ex machina, joka käytännössä ratkoo pulman kuin pulman kun käsikirjoittajat niin haluavat. Toisaalta sitten kun Moana esimerkiksi kamppailee vedelle heikkoa laavamörköä vastaan valtameren rannalla, ei yhdellekään hahmolle tule edes mieleen hyödyntää avuliasta valtamerta ja aiheuttaa vaikka kokonainen tsunami laavamörön kiusaksi. Moni elokuvan ongelmista ratkeaisi muutenkin valtameren avustuksella muutamassa sekunnissa, mutta se pahus ei jostain syystä halua sittenkään auttaa lempilastaan tai hahmot vain ovat liian hölmöjä sitä tajuamaan. En keksi mitään järkevää syytä, miksi koko valtamerijutun piti edes olla tässä elokuvassa.

Pahin kompastuskivi koko elokuvassa on mielestäni sen täydellinen tasapaksuus tunnetasolla. Jokainen vanhoja Disney-elokuvia katsonut muistaa, minkälainen shokki Bambin äidin, Mufasan ja Lumikin kuolema sekä se Pinokkion aasikohtaus oli ensimmäisellä kerralla. Tiettävästi Lumikin tärkeitä esikuvia olivatkin sellaiset elokuvat kuin Nosferatu, Tohtori Caligarin kabinetti ja Tri Jekyll & Mr. Hyde - siis suuret kauhun klassikot. Tällaisella tyylittelyllä tiettävästi haettiin tarinoihin kunnolla kontrastia, jolla sitten saatiin onnellinen loppu tuntumaan korostetun kauniilta ja koskettavalta. Viimeksi itse koin juurikin tämän efektin katsoessani elokuvaa Kuoleman kentät, jonka hyytävä ja ahdistava tunnelma sai simppelin lopun tuntumaan aivan erityisen liikuttavalta. Moanasta on siivottu kaikki liian jännäksi tai pelottavaksi koettu pois ja tilalle on saatu lähinnä söpöjä pikkuhahmoja, värikäs laulava rapu ja olematon pahis, josta ei tunnu olevan pääparille missään vaiheessa mitään vastusta tai uhkaa.

Yksi kauneimmista ja surullisimmista näkemistäni elokuvalopuista on elokuvasta Kaikenkarvainen Charlie, jossa tarinan päähenkilö uhraa paitsi henkensä, myös kuolemattoman sielunsa pelastaakseen lapsen kuolemasta. Moanassa ei ole tippaakaan jännitystä, kauhua, kauneutta tai mitään muutakaan järin mieleenjäävää tunnetta. Hahmot eivät ole vaarassa, joudu panemaan mitään likoon tai uhraamaan mitään päästäkseen tavoitteeseensa, Moanan itsensä kokemat haasteetkin ratkaisee lähinnä valtameri. Lopulta käteen jää tunneskaalaltaan hyvin ohkainen teos, joka ei ainakaan itseäni pystynyt liikuttamaan sitten mihinkään suuntaan. Ei Moana tai Vaiana varsinaisesti huono elokuva ole, mutta omaan makuuni erittäin riskejä kaihtamaton, kliseinen ja emotionaalisesti lattea. Eiköhän tästä kaikki lapset ja Disney-fanit jokatapauksessa tykkää, eli katsomaan vaan jos siltä tuntuu.

Arvio: 2.5/5

MOANA, 2016 USA
Tuotanto: Osnat Shurer
Ohjaus: Chris Williams, Don Hall, John Musker, Ron Clements
Käsikirjoitus: Aaron Kandell, Chris Williams, Don Hall, Jared Bush, John Musker, Jordan Kandell, Pamela Ribon, Ron Clements
Näyttelijät: Alan Tudyk, Auli'i Carvalho, Dwayne Johnson, Jemaine Clement, Nicole Scherzinger, Rachel House, Temuera Morrison