Shrek (2001)

Ei taatusti ollut helppo tehtävä tuottaa kokonaista pitkää elokuvaa 2000-luvun alussa, etenkään animaation saralla. Vuosikymmen aiemmin jokainen teatteriin asti päätynyt tuotos oli pieni ihme itsessään ja pääsääntöisesti myös tuotti itsensä kilpailun puuttuessa takaisin mukavalla voitolla, mutta kultaisten renessanssivuosien myötä laadukkaampikin hengentuotos saattoi hukkua täysin massaan ja kadota unohduksen suohon omia aikojaan. Edes Disneyn, DreamWorksin ja Foxin huippuunsa viritettyjen markkinointikoneistojen kansan tietoisuuteen vyöryttämät megaspektaakkelit eivät näihin aikoihin onnistuneet välttämättä pääsemään voitolle lainkaan, vaan moni niistä hätyyttelee vielä tänäkin päivänä kaikkien aikojen pahimpien taloudellisten floppien listan kärkisijoja.

Kuten alalla tyypillisesti on tapana, myös Shrekin tuotantohistoria oli harvinaisen pitkä ja tolkuttoman kivinen, lähtien aina nykyisen DreamWorksin perustamisesta sekä Steven Spielbergin ja Jeffrey Katzenbergin välisistä luovista kiistoista itse lopputuotteen animointitavan ja kohdeyleisön suhteen. Shrek itse perustuu varsin tyypilliseen lasten satuja taatun törkyisellä ja epäkorrektilla ysäriotteella parodioivaan kirjaseen, jonka muuan DreamWorksin isokenkäisen lapsi oli sattunut ilokseen löytämään päiväkodin kirjahyllystä. Suuren ja mahtavan animaatiojättiläisen itsensä riveissä Shrek nautti vajaan vuosikymmenen ajan mainetta "animaattoreiden gulagina", jonne joutui lähinnä muissa projekteissa alisuoriutuneita ja tavalla tai toisella aiemmin epäonnistuneita tekijöitä.

Vuosikausien tuotantohelvetin jälkeen Shrekin varhainen prototyyppi löysi lopulta tiensä studion järjestämään koenäytökseen vain tullakseen täysin tyrmätyksi ja päätyäkseen takaisin suunnittelupöydälle. Kun projektin lopullinen deadline alkoi häämöttää vuosikausien luovan mutapainin jälkeen toukokuussa 2001, oli lähestyvä katastrofi ehditty jo hyväksyä vääjäämättömänä tosiasiana. Ihme kuitenkin tapahtui, ja maailman kulovalkean tavoin valloittaneesta Shrekistä muodostui yhdessä yössä yksi uuden vuosituhannen suosituimmista ja vaikutusvaltaisimmista genrensä tuotoksista muutoinkin kuin DreamWorksin itsensä piirissä. Nykyisin onkin helppo todeta käytännössä jokaisen animoidun elokuvan viimeisten vuosikymmenten ajalta olevan suoraan velkaa juurikin Andrew Adamsonin ja animaation pahan pojan Ralph Bakshin opissa sekä The Ren & Stimpy Shown luovan hulluuden ikeessä pätevöityneen Vicky Jensonin ohjaustyölle.

Muistan itse olleeni vielä peruskoulussa Shrekin ilmestyessä, muistan myös monen aikalaisen menneen siitä täysin sekaisin ja hankkineen tallenteen välittömästi omaksi sen ilmestyttyä supermarkettien hyllyille. Itse näin sen vasta jälkikäteen erään kaverini välityksellä, ja myös pidin vilpittömästi näkemästäni. Shrek onkin ensisilmäyksellä kuin kenen tahansa animaattorin unelma: Disney-leffoille suoraan irvailevan tarinan huumori ja hahmot ovat äärimmäisen muistettavia sekä välittömästi ja helposti kenen tahansa lähestyttävissä. Shrek itsessään on yksinkertainen jätti, joka vain haluaa karkottaa ärsyttävät satuhahmot suoltaan ja lyöttäytyy siksi yhteen lörpöttelevän aasin kanssa pelastaakseen kauniin prinsessan lyhykäisyyttään kompensoivan, Rikhard III:ta ulkoisesti muistuttavan lordi Farquaadin (lausutaan "fuckwad") morsiameksi. Yksinkertaisen seikkailun puitteissa ilmoille töräytellään myös toinen toistaan hassumpia populäärikulttuuriviittauksia sekä kenen tahansa normaalin ihmisen sytyttäviä monimielisiä gageja, joista jälkimmäisiä vihannesmaiset sosiaalisen median zombit hämmästelevät vielä Herran vuonna 2021.

Joku varmaan loukkaantuu seuraavasta, mutta omasta mielestäni Shrek on elokuvana kestänyt aikaa harvinaisen huonosti – eikä vain siksi, että sen musiikit koostuvat väsähtäneimmistä mahdollisista hittibiiseistä ja seikkailun tuoksinassa solkenaan kylvetyt viittaukset Matrixin kaltaisiin aikansa ilmiöihin tuntuvat nykyisin irvokkaan kankealta ja pölyttyneeltä sähellykseltä, mutta Shrekin itsensä jättimäinen vaikutusvalta alallaan on ajanut käytännössä jokaisen kynnelle kykenevän kopioimaan jokaista sen pienintäkin repliikkiä ja oivallusta suoranaiseen kliseisyyteen asti. Ensimmäisen Shrekin katsominen vuosikymmeniä sen ilmestymisen jälkeen tuntuukin kuin katsoisi jättimäistä pastissia kaikista nykyajan animaation kulahtaneimmista peruskaavoista aina kyllästymiseen asti nähdystä buddy-komediasta lähtien, tietenkään unohtamatta ilmestyessään genrensä leikkaavinta terää edustaneen ja tekniikkaa popularisoineen 3D-animaation näkyvää ikääntymistä.

Kuten sanottua, Shrek oli ilmestyessään melkoinen ongelmakimppu ja riski, joten siihen ei selvästikään uskallettu panostaa rahassa yhtä paljon kuin Egyptin prinssin kaltaisiin megalomaanisiin visioihin ja monimutkaisiin henkilöhahmoihin, joten näin jälkikäteen kokonaisuuden tietty varovaisuus yksinkertaisuus tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Konseptin itsensä ollessa näinkin mehukas, ei toimivaa tarinankerrontaa moniulotteisempia filosofisia tutkielmia oikeasti osaisi kaivatakaan. Audiovisuaalisena kaskena itselläni on tosin aina ollut uransa laskusuhdannetta eläneen Eddie Murphyn ja skottiaksentilla mongertavan Mike Meyersin tähdittämä alkuperäisääninäyttely, jonka suomalainen vastine taas osuu täysin naulan kantaan Jukka Rasilan loihetessa lausumahan aasina käännösvaiheessa kielellisesti rikkaampaan päin muovattuja aivoituksiaan niin riemukkaalla energialla, ettei rooliin voisi ketään muuta kuvitellakaan. Aasin ja lohikäärmeen välinen romanssi on edelleen sympaattisinta, mitä DreamWorks on ikinä kyennyt tähän maailmaan tuottamaan. 

Shrek on toisin sanoen hyvä ja uraauurtava, mutta kaikkea muuta kuin täydellinen tai virheettömästi ajan armotonta hammasta kestänyt teos, joka lähinnä kärsii maineestaan sekä asemastaan yhtenä lajityyppinsä jättiläisistä. Ensimmäisestä katsomiskerrastani muistan ihastelleeni ja hekotelleeni erityisesti lopussa nähtävää, tylsille prinsessasaduille virnuilevaa nokkelaa twistiä, mutta sarjan myöhempien osien rakentuessa lähtökohtaisesti tuon kyseisen käänteen ympärille, on samalla lentänyt pesuveden mukana myös kaikenlainen tarinan vähäinenkin yllätyksellisyys. Kun vielä tiedostaa kyseisten kuvajaisten itsensä vähintään yhtä kunnioitettavan suosion, on äärimmäisen vaikea kuvitella nykypäivänä kenenkään enää saavan samanlaista iloa ensimmäisestä Shrekistä kuin 2000-luvun alun neitseellisemmän yleisön. Shrek 2 taas on jotain aivan muuta...

Arvio: 3/5


SHREK, 2001 USA
Ohjaus: Vicky Jenson, Andrew Adamson
Käsikirjoitus: Joe Stillman, Roger S.H. Schulman, Ted Elliott, Terry Rossio
Näyttelijä: Mike Meyers, Eddie Murphy, Cameron Diaz, John Lithgow