Ghost in the Shell (2017)

No niin, tässä sitä nyt taas ollaan. Hollywoodin korppikotkamaiset elokuvapomot päättivät jälleen tuottaa oman näkemyksensä yhdestä rakastetusta japanilaisesta kultti-ilmiöstä. Tällä kertaa elokuvaviihteen suureen makkarakoneeseen päätyi klassinen franchise nimeltä Ghost in the Shell, joka koostuu Mamoru Oshiin ohjaaman legendaarisen vuoden 1995 elokuvan lisäksi yhdestä jatko-osasta, televisiosarjasta, Masamune Shirown sarjakuvista ja useasta spin-offista. Sanomattakin selvää, että Ghost in the Shell kuuluu viime vuosikymmenten vaikutusvaltaisimpien ja kuuluisimpien kyberpunkin merkkiteosten joukkoon, joten jonkinlainen live-remake ei varsinaisesti tullut ainakaan itselleni minään yllätyksenä. Jaa että mikä on kyberpunk? KVG.

Ghost in the Shellin tarina sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään lähitulevaisuuteen, jossa ihmiskehon osia tai kokonaisia ihmiskehoja voidaan rakentaa keinotekoisesti. Elokuvan päähenkilö on Scarlett Johanssonin esittämä majuri Mira Killian, kokonaisella koneruumiilla varustettu Osasto 9:n agentti, joka yhdessä toverinsa Batoun kanssa jahtaa salaperäistä hakkeria. Matkan varrella opitaan myös yhtä ja toista ”Miran” menneisyydestä ja pedataan asetelmia tulevaa jatko-osaa silmällä pitäen.

Ennen kuin revin tälle elokuvalle uuden persreiän, haluan puhua sen positiivisista puolista. Ensinnäkin Rupert Sandersin näkemys tulevaisuuden kyberpunk-kaupungista on visuaalisesti harvinaisen nättiä ja kiinnostavaa katsottavaa, samoin nättejä ovat monessa kohtaa elokuvan erikoistehosteet, jotka onneksi ovat muutakin kuin pelkkää cgi-huttua. Takeshi Kitanolla ei oikeastaan ole tässä paljoa järkevää tekemistä, mutta miehen karismalla voisi vaikka lukea puhelinluetteloa ja se olisi kiinnostavaa kuultavaa.

Se hyvistä puolista. Menkäämme itse asiaan.

Alkuperäisen Ghost in the Shellin sisällöstä vähintään 90% koostui kaikenlaisesta eettisestä ja filosofisesta pohdinnasta sekä kuvauksesta digitalisoituvan maailman keskellä hämärtyvästä identeetistä, yksilöllisyydestä, minuudesta ja kaikesta muusta kivasta. Hollywoodin Ghost in the Shell on kuin lobotomialeikattu versio samasta asiasta, niin tyhmä elokuva tämä on. Tässä kaikella vähänkin älyllisellä on heitetty suosiolla vesilintua ja lopputulos muistuttaa värittömyydessään ja mauttomuudessan jotain veden ja maidon sekoitusta; ihan kuin tällä olisi oikeasti lähdetty kosiskelemaan jotain tyhmiä hipsteriteinejä tai lapsikatsojia. Pistää lähinnä ihmettelemään miksi ylipäänsä on lähdetty tekemään remakeä älylliseksi tunnetusta franchisesta, jos sitä varsinaista ydinsisältöä ei ole aikomuskaan ottaa mukaan itse elokuvaan.

Juonen äärimmäin tyhmentäminen syö miestä, mutta se on kuitenkin vasta alkua. Tekijät eivät ilmeisesti ole osanneet korvata puuttuvaa sisältöä millään kovin järkevällä, joten kokonaisuus tuntuu paitsi äärimmäisen tyhmältä, myös tunnetasolla täysin tyhjältä ja mielenkiinnottomalta. Edes harvoista toimintakohtauksista ei ole tämän pelastajiksi, sillä niitäkään ei ole oikeastaan viitsitty rakennella tai pohjustaa mitenkään eikä minkäänlaista tunnesidettä kuin hypnoosin vallassa pönöttävien ja zombimaisen monotonisesti Fifty Shades of Grey -tasoiset vuorosanansa lausuvien näyttelijöiden esittämiin täysin tyhjiin hahmoihin pääse vahingossakaan syntymään. Päällimmäinen tunne tätä katsoessa on lähinnä sielua loputtomasti kalvava pohjaton tylsyys, jota läpikotaisen steriili ja riskitön meininki sekä geneerinen jumputijumputimusiikki vielä voimistaa entisestään. Kenji Kawain jumalaisen kauniista sulosävelistä hädin tuskin kehtaa samassa virkkeessä edes puhua näiden tusinasurinoiden kanssa.

Mutta voi minua! En ole oikeastaan vielä edes puhunut tämän juonen aivopieruista! Hahaha! Hollywoodin Ghost in the Shell on käytännössä RoboCop-remake, jossa Alex Murphyn tapaan kyborgipäähenkilön aikaisempi elämä ja muistot alkavat jälleen nousta pintaan ja lopussa kuvioihin astuu paha korporaatio pahoine johtajineen kuin jossain Highlander II - paluu:ssa konsanaan. Paha korporaatio on taatusti yksi kulahtaneimmista ja raivostuttavimmista kliseistä, joita tällaiseen tieteiselokuvaan voi vain kuvitella; muistan vihanneeni täsmälleen samaa korporaatiokliseetä jo 90-luvun puolivälin Bambukarhuissa ja vihaan sitä edelleen. Viimeistään tosi pahan korporaatioukkelin ilmestyessä kuvioihin tämä alkaa toden teolla haista kyberkakalle.

Yksi asia, joka tätä katsoessa väkisinkin tulee miettineeksi, on elokuvan tarinan tapahtumakaupunkia, joka voisi yhtä hyvin olla tulevaisuuden Hongkong kuin mikä tahansa idän suurkaupunki, mutta itse näen tässä lähinnä geneerisen itää ja länttä yhdistävän tulevaisuuden metropoliksen, joka nähtiin jo Big Hero 6ssa. Sitten on Takeshi Kitanon esittämä hahmo, joka ainoana koko elokuvassa puhuu japania samalla kun muut turisevat englanniksi, mikä on kyllä todella häiritsevää. Tässä on jopa dialoginpätkiä, joissa Kitano keskustelee japaniksi englantia solkkaavan henkilön kanssa ilman tulkkia, eikä kummallakaan tunnu olevan mitään vaikeuksia ymmärtää toista. Mitäköhän ihmettä näissäkin kohtauksissa oikein tapahtuu? Eikö idän animeimperiumista todellakaan löydy englantia taitavaa näyttelijää?

Ja… ja… noh… siinä se kai sitten oli. Hollywoodin Ghost in the Shell vuosimallia 2017 on vinkeää visuaalista puolta lukuun ottamatta äärimmäisen geneerinen, äärimmäisen steriili, äärimmäisen riskitön, äärimmäisen tyhjä, äärimmäisen sieluton ja äärimmäisen laimea remake, joka ei varsinaisesti kuulu animefilmatisointien absoluuttiseen roskaluokkaan, mutta ei tätä mitenkään erityisen hyväksi tai onnistuneeksikaan voi millään ilveellä kyllä sanoa. Toisaalta rima näiden animefilmatisointien suhteen taitaa olla jo niin matalalla (lue: Dragonball Evolution), että tämä saattaa oikeasti olla jopa niitä parempia tai peräti parhaita lajissaan. Lisäksi tässä ei ainakaan ole Disney-prinsessoja, puhuvia huonekaluja, Jar Jar Binksiä tai Amy Schumeria, joten ei tämä nyt ihan täysin toivoton tapaus ole. Ei siitä tosiasiasta kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että alkuperäinen on ja tulee aina olemaan miljardi biljardia kertaa tätä tusinatuotetta parempi. Seikka on saletti.



Arvio. 1/5

GHOST IN THE SHELL, 2017 USA
Tuotanto: Avi Arad, Ari Arad, Steven Paul, Michael Costigan
Ohjaus: Rupert Sanders
Käsikirjoitus: Jamie Moss, Jonathan Herman Masamune Shirow'n alkuperäisteoksen pohjalta.
Näyttelijät: Juliette Binoche, Michael Pitt, Pilou Asbæk, Scarlett Johansson, Takeshi Kitano