Power Rangers (2017)

Jahas, se on menoa taas. Jälleen yksi Hollywoodin täysin turhista nostalgialla rahastavista ysärirebooteista. Tällä kertaa elokuvaviihteen suureen makkarakoneeseen on joutunut itseironisen ysäricampin klassikko nimeltä Power Rangers. Mikäli alkuperäissarjan perusidea ei ole ollenkaan tuttu, kehotan lukemaan vaikka alkuperäisen Power Rangers -elokuvan arvosteluni johdantokappaleen tai käyttämään Googlea. Ei jaksa tässä alkaa toistamaan itseään. Joka tapauksessa mistään hirveän ryppyotsaisesta tai tylsästä viihteestä ei todellakaan ole kysymys. Kumpikin aiheesta tehty elokuva kuuluu Tykin vihatuimpiin teoksiin, joten ei tämä ainakaan huonommaksi voi varmaan enää pistää. Eihän?

Aloitetaanpa elokuvan tarinasta. Teiniä näyttelevä Pepsodent-mainoksesta karanneelta kolmekymppiseltä mallilta näyttävä kaveri vie lehmän pukuhuoneeseen ja päätyy poliisien takaa-ajamaksi. Myöhemmin opitaan, että Pepsodent-teini joutuu muiden Mentos-mallien esittämien ongelmanuorten kansoittamaan oppilaitokseen. Elokuvan aikana näistä nuorista opitaan ehkä sen verran, että yksi on musta, yksi on autisti, yksi on lesbo ja yksi on aasialainen. En valehtele, kun sanon, etten ensimmäisen kolmanneksen jälkeen enää muistanut hahmojen nimiä tai erottanut persoonallisuuksia toisistaan. Näiden on pakko olla tyhjänpäiväisimpiä hahmoja sitten… noh, Ghost in the Shellin remaken. Mutta sitten pahviset mallinuoret saavat syystä tai toisesta supervoimat, lopussa superpahis Rita Repulsa pöllähtää jostain ja ööh… asioita tapahtuu.

Nyt varmaan mietityttää, miksen maininnut juonireferaatissa niitä Power Rangereita alkuunkaan. Syy on se, että koko kaksituntisesta elokuvasta 90% on pelkästään näiden malliteinien päämäärätöntä hortoilua ja tyhjänpäiväistä dialogia, mutta itse asiaan päästään vasta aivan viimeisillä minuuteilla. Nekin vähät vähemmän tylsät kohtaukset ovat pelkkää geneeristä cgi-rymistelyä, jota näkee nykyään paremmin tehtynä suunnilleen jokaisessa keskivertoelokuvassa. Epäilen vahvasti, jaksaako kukaan oikeasti näin kiduttavan tylsää elokuvaa edes katsoa siihen asti nukahtamatta.

Taisin manata Hollywoodin Ghost in the Shelliä tyhjäksi ja tylsäksi elokuvaksi, mutta tämä taitaa olla siinä suhteessa vieläkin kammottavampi kokemus. Koko elokuvassa ei tunnu tapahtuvan oikeasti yhtään mitään, yhdelläkään hahmolla ei ole mitään kiinnostavaa sanottavaa tai persoonaa ja se legendaarinen tunnarikin on korvattu jollain räppibiisillä. Tämä on oikeasti niin uskomattoman tylsä tekele, että oli lähellä etten kävellyt ulos kesken näytöstä; tunsin melkein kuolevani tai vajoavani koomaan tätä katsoessa. Tämän täytyy olla jo jonkinlaisen tylsyyden monilahjakkaan neron tuotosta, ei näin aivokuollutta menoa voi oikein muutoin selittää. Kyllä tästä on jo joku palkinto saatava.

Alkuperäiset Power Rangers ja Power Rangers turbovaihteella ovat kehnoja elokuvia, mutta kumpikin jaksoi ainakin kumisuudessaan ja itsetarkoituksellisessa pölhöydessään viihdyttää oman aikansa. Ensimmäisessä elokuvassa oli vielä ainakin puolen tunnin edestä kunnon toimintaa ja se vinkeä tunnarikin, mutta tässä ei oikeastaan ole edes sen vertaa. Uuden Power Rangersin teinit eivät edes käytä koko elokuvassa kertaakaan supervoimiaan tai tappele nyrkein vaan ne vähätkin lopun tappelut käydään kömpelöillä cgi-roboteilla, joten koko elokuvan kestävä teinidraama ja supervoimat ovat käytännössä täysin turhaa filleriä. Edes ne lopun Power Ranger -asut eivät näytä muuttavan hahmoja mitenkään, joten nekin ovat täysin turhanpäiväisiä kapistuksia. Tämä elokuva on kirjaimellisesti kaksi tuntia ei mitään.

Tuntuu aivan siltä kuin tämän tekijät olisivat hävenneet alkuperäisen sarjan ja elokuvien hilpeää camp-menoa ja yrittäneet vääntää aiheesta harmaan ja vakavan teinisupersankarijöötin, mutta epäonnistuneet siinäkin täydellisesti. Lopullinen tuotos ei ole hauska edes huonoudessaan, pelkästään väritön, steriili ja tympeä liukuhihnatuote, jolle eivät naura edes aidanseipäät. Alkuperäinen sarja ei tyhmimmillään ja huonoimmillaankaan ollut koskaan mitään noista, vaan menoa ja hulluttelua riitti aina korvaamaan kaiken järjellisen sisällön puutteen. Tässä sen sijaan ei ole yhtään mitään nähtävää tai koettavaa. Ei yhtään mitään. Paras vertailukohde tälle taitaa olla parin vuoden takainen supersankarifloppi Fantastic Four, jonka tämä pystyy haastamaan varsin tasaväkisesti huonoudessa. Jos kyseinen taideteos sattuu olemaan jollekulle mieleen, niin kai tämäkin menee. Muut pysykööt kaukana.

Mutta tiedättekö mitä? En oikeastaan ole tämän floppaamisesta ollenkaan vihainen tai järkyttynyt. Muutaman päivän takainen Ghost in the Shellin nerouden täydellisen häpäisemisen todistaminen oli sen verran suuri loukkaus ja shokki, ettei tämä edes tunnu enää missään. Power Rangers -alkuperäissarja tai ne elokuvat ei oikeastaan olleet niin kauhean hyviä alkujaankaan. Eli jotain hyvää kai tästäkin voi sanoa, vaikkei tämä itse elokuvaan varsinaisesti liitykään ollenkaan. Huono tämä on silti. Ugh.



Arvio: 0.5/5

POWER RANGERS, 2017 Kanada, USA
Tuotanto: Haim Saban, Wyck Godfrey, Marty Bowen, Brian Casentini
Ohjaus: Dean Israelite
Käsikirjoitus: Burk Sharpless, John Gatins, Kieran Mulroney, Matt Sazama, Michele Mulroney
Näyttelijät: Becky G., Bryan Cranston, Dacre Montgomery, Elizabeth Banks, Ludi Lin, Naomi Scott, RJ Cyler