Upporikas liikemies Kingo Gondo (Toshiro Mifune) päättää pantata koko omaisuutensa saadakseen ostettua enemmistön edustamansa kenkätehtaan osakkeista. Firman sisällä kuohuu ja kuhisee: muut osakkaat haluavat siirtyä tuottamaan huonolaatuisempia ja halvempia tuotteita, mutta vanha liimatukka haluaa miesten harmiksi pitää jääräpäisesti kiinni vanhoista periaatteistaan. Myrskyisä kokous päättyy pettyneiden ja vakavilla seuraamuksilla uhkaavien pukumiesten pikaiseen poistumiseen Gondon huvilalta.
Hetkeä myöhemmin salaperäinen ääni ilmoittaa Gondolle kidnapanneensa tämän pojan ja vaihtavansa tämän kymmenien miljoonien lunnasrahoja vastaan. Gondo joutuu vaikean valinnan eteen: lunnaiden maksaminen tarkoittaa velkojen lankeamista ja enemmistöaseman menettämistä, mutta maksamatta jättäminen tarkoittaisi kidnapatun lapsen varmaa kuolemaa.
En yleensä ole tainnut kehua erikseen arvostelemieni elokuvien suomenkielisiä nimiä, mutta tällä kertaa on aivan pakko. Tällä kertaa Suomessa on nimittäin käytetty harhaanjohtavan englanninkielisen sijaan mallina alkuperäistä, elokuvan varsinaista sisältöä paljon paremmin kuvaavaa, Danten Jumalaiseen näytelmään viittaavaa nimeä.
Taivas ja helvetti on nimittäin jälleen allegorinen kertomus Kulkukoiran hengessä ja itse tarina on jaettu kolmeen osaan, Taivaaseen, Limboon ja Helvettiin, joista Taivas edustaa tarinan Dantena esiintyvän Gondon huvilaa, Limbo kuvaa tarinan enkeleinä ja oppaina toimivien etsivien keskivaiheen työskentelyä ja lopussa laskeudutaan kirjaimellisesti helvetillisiin slummeihin. Viimeisessä kohgtauksessa Dante kohtaa Paholaisen eli kidnappaajan kohtauksessa, jossa viitataan perinteiseen kurosawamaiseen tapaan hyvän ja pahan olevan osa samaa luontoa.
Voisin alkaa tässä selostaa vaikka kuinka yksityiskohtaisesti miten paljon pidin tämän näyttelijöistä, kaikenlaisista pienistä visuaalisista yksityiskohdista sun muusta, mutta kirjoitan tätä arvosteluani aamuyöstä ja haluan säästää itseäni, joten keskityttäköön vain kaikkein oleellisimpaan. Omasta mielestäni parasta tässä elokuvassa on ydintarinan hieno rakenne, jossa itse kidnapattu lapsi on vain hyvin pienessä osassa ja pääpaino on itse rikoksessa. Lapsi saadaankin todellisuudessa takaisin jo pitkälle ennen puoliväliä, mutta kidnappaaja identiteetin ja rikoksen anatomian metsästys jatkuu palapelimaisesti hamaan loppuun asti. Koko juttu kuulostaa varmasti paperilla harvinaisen tylsältä, mutta on oikeasti käsittämättömän kiehtovaa ja jännittävää seurattavaa.
En olisi enää tässä vaiheessa uskonut tätä sanovani, mutta Taivas ja helvetti nousi tällä katselukerralla helposti kaikkien aikojen suosikkielokuvieni ja -kurosawojeni joukkoon Ikirun ja Rashomonin kanssa. Ensimmäistä kertaa katsoessani joskus vuosia sitten muistan vain tylsistyneeni tämän kanssa, mutta tällä kertaa planeetat taisivat vihdoin olla oikeassa asennossa tai sitten olen vain vanhemmiten kehittänyt itselleni tällaisesta nauttimiseen tarvittavan keskittymiskyvyn.
Taivas ja helvetti on jälleen kerran mestarillista jälkeä, taattua A-luokan Kurosawa-laatua.
Arvio: 5/5
TENGOKU TO JIGOKU, 1963 Japani
Tuotanto: Akira Kurosawa
Ohjaus: Akira Kurosawa
Käsikirjoitus: Akira Kurosawa, Eijirô Hisaita, Evan Hunter, Hideo Oguni, Ryûzô Kikushima
Näyttelijät: Kyôko Kagawa, Tatsuya Nakadai, Toshirô Mifune, Tsutomu Yamazaki
Arvio: 5/5
TENGOKU TO JIGOKU, 1963 Japani
Tuotanto: Akira Kurosawa
Ohjaus: Akira Kurosawa
Käsikirjoitus: Akira Kurosawa, Eijirô Hisaita, Evan Hunter, Hideo Oguni, Ryûzô Kikushima
Näyttelijät: Kyôko Kagawa, Tatsuya Nakadai, Toshirô Mifune, Tsutomu Yamazaki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.