Köyhän pikajuna (1970)

Koko Akira Kurosawan aiemman tuotannon hienosti tiivistänyt Punaparta oli monessa mielessä yksi ohjaajan uran suurista käännekohdista - eikä vain siksi että kyseessä oli ohjaajan viimeinen elokuva Toshiro Mifunen kanssa. Näihin aikoihin Kurosawan tähti oli muutenkin Japanissa laskemassa ja uusien produktioiden tuotantoon oli yhä vaikeampaa saada rahoitusta, joten Kurosawa päätti koettaa kynsiään ulkomailla. Lopulta tie veikin aina Amerikkaan asti ja muuasta suuresta junaonnettomuudesta kertovan elokuvan tekoon.

Loppujen lopuksi kyseinen onnettomuusraina jouduttiin kuitenkin perumaan kuvausteknisistä syistä ja Kurosawa päätyi 20th Century Foxin leipiin ohjaamaan Tora! Tora! Tora! :n japanilaisia kohtauksia. Tälläkään kertaa homma ei oikein ottanut onnistuakseen, sillä amerikkalaiset tuottajat saksivat Kurosawan alkuperäiskäsikirjoituksen täysin tunnistamattomaan muotoon ja pakottivat ohjaajan poikkeamaan omasta hyväksi havaitusta tyylistään paremmin studion valvontaelimiä miellyttävämpiin metodeihin. Kurosawa päätyikin loppupeleissä sabotoimaan omaa työtään tahallaan saadakseen näyttävät potkut Foxilta ja vapautuakseen siten epämiellyttävistä sopimuksistaan. Pettynyt ohjaaja palasi lopulta tyhjin käsin Japaniin.

Köyhän pikajuna oli aikoinaan Akira Kurosawan ja kolmen muun huippuohjaajan (mm. Masaki Kobayashi ja Kon Ichikawa) ensimmäinen yhteistyöprojekti suunnitellusta sarjasta superryhmän tuottamia huippuelokuvia ja tämä onkin jo pelkästään siksi huomattavasti erilainen kuin kurosawat keskimäärin. Aikoinaan Köyhän pikajuna floppasi pahasti, neljän ohjaajan tiimi hajosi. Kurosawa itse masentui pahasti ja päätyi yrittämään itsemurhaa.

Ensimmäinen ja olennainen huomio Köyhän pikajunassa on, ettei sitä tehdessä käytetty kuin hyvin löyhää alkuperäiskäsikirjoitusta ja suuri osa kaikesta improvisoitiin paikan päällä yhdellä tai kahdella otolla. Tästä syystä elokuvassa ei käytännössä käsitellä oikeasti ollenkaan Kurosawan muille teoksille tuttuja teemoja toden ja illuusion suhdetta lukuun ottamatta. Näin ollen kyseessä onkin jälleen näitä pinnallisempia kurosawoja.

Tarinan tapahtumat sijoittuvat Pohjalla-elokuvan tapaan japanilaiseen slummiin ja tarinan muoto on löyhä antologia, joka seuraa vapaamuotoisesti sen eri asukkaiden elämää. Pohjalla tulee sikälikin mieleen tätä katsoessa, että pääpaino on tässäkin mielikuvituksessa pakopaikkana inhottavaa todellisuutta, mitä edelleen korostetaan satumaisella värityksellä ja toisinaan hyvinkin satumaisella tunnelmalla.

Elokuvan nimi muuten tarkoittaa ääntä, jota raitiovaunu liikkuessaan pitää ja se tulee slummeilla asuvalta lapselta, joka kuvittelee olevansa ratikkakuski.

Olen lukenut ja kuullut monen pitävän tätä yhtenä Kurosawan aliarvostetuimmista mestariteoksista, mutten itse kyennyt Köyhän pikajunaa katsoessa moista glooriaa ymmärtämään laisinkaan. Kyseessä on lähes kolmetuntinen elokuva, jossa on aivan liikaa hahmoja ja heikosti rakennettuja irtonaisia tarinoita, jotka eivät juuri hetkauttaneet suuntaan tai toiseen missään vaiheessa. Oikeasti tätä puolivillaista sekametelisoppaa katsoessa kävi lähinnä aika kuolettavan pitkäksi ja luvattoman nopeasti.

Ilmeisesti Kurosawa pyrki tässä vielä imitoimaan tarkoituksella Kenji Mizoguchin pitkien ottojen ja yksittäisten leikkausten tyyliä yhdistettynä ozumaiseen staattiseen kuvaukseen, mutta lopputulos tuntuu vain tönköltä ja laittoman puisevalta seurata. Ainut pelastava tekijä omalla kohdallani onkin tämän vinkeä väritys, jonka kaltaista jälkeä soisi näkevän elokuvissa enemmän vielä tänä päivänäkin. Harmittavasti lopullinen sillisalaatti ei tunnu sen enempää Kurosawalta, Mizoguchilta kuin Ozultakaan.

Mutta Köyhän pikajunan saamia ylisanoja en voi ymmärtää, en sitten alkuunkaan. Köyhän pikajuna on enimmäkseen pelkästään mälsä ja pitkäveteinen improvisoitu värishow mestariohjaajalta, joka yleensä on tunnettu viimeisen päälle kirjoitetuista sekä harkituista vertauskuvia, monitulkintaisia merkityksiä ja symboliikkaa vilisevistä moniulotteisista elokuvistaan. Olenkohan oikeasti katsonut edes samaa elokuvaa muiden kanssa?



Arvio: 2.5/5



DODESUKADEN, 1970 Japani
Ohjaus: Akira Kurosawa
Käsikirjoitus: Akira Kurosawa
Näyttelijät: Kin Sugai, Shinsuke Minami, Toshiyuki Tonomura, Yoshitaka Zushi