Kätyrit (2015)

Tämä arvostelu on kirjoitettu silkkaan tylsyyteen. Katsastin äsken vähän kalenteriani ja totesin koko kesän liikkuneeni elokuvamielessä lähinnä omilla mukavuusalueillani arvostelematta kertaakaan oikeasti hampaat irvessä katsottavaa, äärimmäisen kieroutunutta ja häijyä muthafuckeria. Onneksi maailmassa on kuitenkin Illuminationin kaltaisia animaatiostudioita suoltamassa tuotoksiaan juuri tällaisia masokistisempia tarkoitusperiä varten.

Mikäli emojin ja juustonaksun epäsikiöltä näyttävien kätyrien historia ei ennestään ole tuttu, niin koko juttu alkoi vajaan kymmenen vuoden takaa, sellaisesta keskinkertaisesta elokuvasta kuin Itse ilkimys, jossa nämä taattuun Illumination-tyyliin peräti kolmesta erilaisesta mallista laiskasti copypastetetut, The Star Wars Holiday Specialin örisevät Wookiet ärsyttävyydessä haastavat jokeltelevat otukset palvelivat elokuvan pahiksen... noh, kätyreinä. Luonnollisesti elokuvan suosio teki kätyreistä hetkeksi muotivillityksen ja näillä myytiin kakaroille jos jonkinlaista kiinalaista muovikrääsää. Kuten mikä tahansa syöpä ja espanjantauti, myös kätyrit levisivät kaikkialle ja jossain vaiheessa hahmoille piti ilmeisesti omistaa ihan oma elokuvansakin vain kyseistä vitsausta entisestään juhlistamaan.

Copy+paste, copy+paste, copy+paste...

Ja niin pääsemme tähän, aikamme ikonisimpien ja henkevimpien animaatiohahmojen ikiomaan elokuvaan, joka alkaakin heti mukavan mielikuvituksettomasti kymmenminuuttisella introlla, jossa sattumanvarainen kertojaääni yksinkertaisesti vääntää rautalangasta kätyreiden kautta historian etsineen itselleen ilkeimmän ilkimyksen palveltavakseen. Kuka on kertoja ja miksi tähän piti sellainen ynnätä jonkin luovemman ja visuaalisemman ratkaisun sijaan, meni ainakin itseltäni ohi.

Varsinaisen "tarinan" tapahtumat sijoittuvat 60-luvulle ja Amerikkaan, jonne kätyrit saapuvat etsimään itselleen uutta kelmi-isäntää. Tässä kohtaa pitää kysyä, miksi alle 10-vuotiaille lapsille suunnatun elokuvan tapahtumat piti sijoittaa vuosikymmenelle, jota ei oikeasti hyödynnetä ollenkaan ja jota kohtaan isoäitiä nuoremmat tuskin kokevat nostalgiaakaan. Ja ei, tämän elokuvan superkelmikään ei ole Idi Amin tai Fidel Castro, valjuna lastenelokuvana tämä ei sisällä minkäänlaista kommentaaria, moraalia tai sanomaa eikä valittu vuosikymmen varsinaisesti vaikuta merkittävästi juoneenkaan, joten valitussa ajanjaksossa ei senkään puolesta ole mitään järkeä!

Kaikkein harmittavinta Kätyreissä on, että vaikken oikeasti vielä ole edes käsitellyt itse juonta, olen käytännössä jo paljastanut siiitä likimain kaiken vähänkään merkitsevän, sillä koko elokuvasta 90% on pelkkää kätyreiden siirtymistä paikasta toiseen, jossa nämä "tekevät juttuja". Kätyreillä ei luonnollisesti ole jokelteltula kummempaa dialogiakaan, joten se siitä. Tai no, on tässä toki se yksi emäkelmi, joka haluaa itselleen Ison-Britannian kruunun, mutta sekin tuntuu lähinnä turhalta sivujuonteelta muiden sivujuonteiden seassa.

Oikeastaan nyt kun asiaa mietin, koko elokuva taisi olla vain yhtä turhaa ja merkityksetöntä sivujuonnetta, jossa yksikään hahmoista ei oppinut mitään, varsinainen juoni ei alkanut eikä loppunut mihinkään, yksikään "vitsi" ei osunut kohdalleen eikä vähäinenkään tarinallinen anti ollut johdonmukaista edes sisäisesti. Vai mitä mieltä olette itse siitä, että alussa korostetaan kätyreiden olevan kauhean masentuneita ja surullisia ilman isäntää, mutta puolivälin jälkeen koko juttu unohdetaan kätyreiden itsensä noustua Britannian valtaistuimelle.

Kätyrit-elokuva on mielikuvituksettomuudessaan Emoji-elokuvan tasoinen rahastusräiskäle, joka onnistuu lähinnä pitkästyttämään joutavassa meluisuudessaan ja puolivillaisuudessaan. Silkassa laiskassa ja kyynisessä copypaste-animaatiossaan tämä vetää vertoja helposti mille tahansa Illuminationin toiselle tuotokselle - yhtä keskivaiheilla tulevaa veikeää stopmotion-kohtausta lukuun ottamatta. Jos koko muu elokuva olisi läheskään yhtä oivaltava ja hauska kuin tuo muutaman sekunnin pituinen hupikohtaus, tämä voisi olla jopa ihan selvin päin katsottavissa ilman sielua ja ruumista kalvavan tylsyyden aiheuttamaa ennenaikaisen kuoleman riskiä.



Arvio: 1/5



MINIONS, 2015 USA
Tuotanto: Janet Healy, Chris Meledandri
Ohjaus: Kyle Balda, Pierre Coffin
Käsikirjoitus: Brian Lynch
Näyttelijät: Allison Janney, Jon Hamm, Michael Keaton, Pierre Coffin, Sandra Bullock, Steve Coogan