Samuraimiekka (1962)

Vuotta aiemmin ilmestynyt Yojimbo lukeutuu kaikkien aikojen tunnetuimpien ja rahallisesti menestyneimpien Kurosawa-elokuvien joukkoon, eikä oikeastaan ihmekään että Toholta toivottiin menestykselle jatkoa Toshiro Mifunen ikonisen nimettömän roninin ympärille rakennetun jatko-osan muodossa. Yllättäen Akira Kurosawa oli itsekin samalla ajatuksella liikkeellä, sillä mies halusi omien sanojensa mukaan tehdä viihdyttävän ja hauskan elokuvan ihan vain silkasta elokuvanteon ilosta ilman turhia syvällisyyksiä tai kikkailuja. Samuraimiekka olikin Kurosawan itsensä mukaan kaikista miehen elokuvista hauskin ohjata.

Samuraimiekka alkaa yhdeksän nuoren samurain hylätyssä temppelissä käymästä dialogista, jonka takahuoneessa pummilla nukkuva resuinen, sarkastisia heittoja harrastava nimetön ronin sattuu keskeyttämään. Ulkopuolella nuoria miehiä odottaa kokonainen joukko salaliittolaisten samuraita, jotka Mifunen esittämä käppänä hoitelee omin käsin. Nuoret samurait jäävät näin papalle kunniavelkaa ja varsinainen juoni voi alkaa.

Yksi nuorista epäilee kamariherra-setänsä ottavan lahjuksia tämän mitätöityä järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan suunnatun aloitteen. Nuori mies kertoo asiasta esimiehelleen, joka paljastuukin lopulta itse kieroutuneeksi kelmiksi. Nuorien samuraiden on yhdessä kyynisen roninin kanssa pelastettava kamariherra-setä perheineen ja saatettava kavala roisto vastuuseen teoistaan.

Kaikista maailman kurosawoista Samuraimiekka taitaa olla helposti se kaikkein väärinymmärretyin. Monessa lähteessä tämän humoristisia heittoja onkin taidettu erikseen enemmän tai vähemmän mainita, mutta koko jutun päällimmäinen läppä tuntuu menneen kaikilta länsimaisilta katsojilta vuosikymmeniä täysin ohi - jopa kovan luokan ammattikriitikoilta.

Tiettävästi Akira Kurosawa ei juurikaan pitänyt aikansa idealisoiduista ja äärimmäisen pinnallisista samuraielokuvista ja Samuraimiekka onkin todellisuudessa tarkoitettu parodiaksi koko genrestä. Samuraimiekan tarina esimerkiksi on koottu pelkistä genren kliseistä pahaa virkamiestä, pulassa olevia neitoja, lukuisia tarpeettomia toimintakohtauksia, kaksintaisteluja sun muita myöden. Kaikilla hahmoilla lisäksi täysin virheettömät kampaukset ja vaatteet, kaikki näyttelijät esittävät ne tavanomaiset kliseiset samuraieleet, kaikki kohtaukset ja dialogi ovat täynnä viittauksia idän eksoottisiin seremonioihin ja symboleihin sekä dialogissa käytetty sananparsikin pahimmillaan vanhahtavaa teatterimaista kukkaiskieltä.

Ainut poikkeus edellisestä on Toshiro Mifunen esittämä resuinen ja likainen hahmo, joka ainoana tietää olevansa keskellä äärimmäisen kliseistä samuraielokuvaa. Koko jutun ironisena vitsinä Mifunen epäsamurai on todellisuudessa kaikkein lähimpänä todellista idän miekkamiestä ja onkin elokuvassa ainut, joka saa yhtään mitään merkittävää aikaan. Mifunen näyttelyä seuraamalla voi huomata hahmon selvästi ärsyyntyvän muiden elokuvan hahmojen luonnottomasta elehtimisestä ja kielenkäytöstä.

Tarinamielessä edellisessä onkin kaikki olennainen, sillä kaikista muista Kurosawan elokuvista poiketen tähän ei kevyenä hupailuna varsinaisesti pantu sen syvällisempää materiaalia tai sanomaa.

Taisin jo Yojimbon tapauksessa mainita erikseen mainita jotain kuvauksesta? Tässä elokuvassa Kurosawa palkkasi ensimmäistä kertaa kameran taakse Takao Saito -nimisen kaverin, josta tämän myötä tuli mestarin ykkösvalinta aina viimeisiin ohjaustöihin asti. Syytäkään ei tarvitse kahta kertaa miettiä, sillä Samuraimiekan kuvaus on ensimmäisistä kohtauksista lähtien tähänastisista kurosawoista ylivoimaisesti parasta - jopa parempaa kuin edellisessä osassa, jota niinikään pidetään yhtenä Kurosawan parhaista.

Miekkailukohtauksista tuskin tarvitsee enempiä juuri erikseen mainitakaan, sillä niitä on kuuleman mukaan aikoinaan näytettykin jossain julkaisuissa malliesimerkkinä japanilaisesta miekkailutaidosta. Jos Toshiro Mifune on toisin sanoen tässä kaikkein äijimmillään, ovat miehen miekkailutaidot vähintään samalla tasolla silkassa tyylikkyydessä, mitä komea kuvaus vain korostaa entisestään.

Monessa lähteessä Samuraimiekkaa on näköjään tapana pitää jonkinlaisena Yojimbon epämääräisenä ja vähempiarvoisena rahastusjatko-osana, mutta omasta mielestäni kyseessä on vähintään yhtä hyvä, ehkä silkassa viihdyttävyydessä sitäkin parempi ironinen samuraihupailu. Hyvään kurosawaan ei selvästi tarvita kieli poskessa -asennetta syvällisempää filosofiaa - ja hyvä niin.



Arvio: 4.5/5



TSUBAKI SANJURO, 1962 Japani
Tuotanto: Tomoyuki Tanaka, Ryûzô Kikushima
Ohjaus: Akira Kurosawa
Käsikirjoitus: Akira Kurosawa, Ryûzô Kikushima, Hideo Oguni
Näyttelijät: Akihiko Hirata, Akira Kubo, Hiroshi Tachikawa, Kenzo Matsui, Kunie Tanaka, Tatsuhiko Hari, Tatsuya Nakadai, Tatsuyoshi Ehara, Toshirô Mifune, Yoshio Tsuchiya, Yûnosuke Itô, Yuzo Kayama