Punaparta (1965)

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, silloisen Edon köyhään Koishikawan piirikuntaan. Edistyksellisestä länsimaisesta koulusta vastavalmistunut lääkäri ja vaikutusvaltaisen perheen kasvatti Noboru Yasumoto saapuu pettymyksekseen ensimmäiseen työpaikkaansa köyhille tarkoitettuun, Toshiro Mifunen esittämän tympeän ja kyynisen Punaparran johtamaan julkiseen sairaalaan, kauas maineesta ja kunniasta. Nuori lääkäri säilyttää ylpeytensä ja alkaa kapinoida kovaotteisen Punaparran metodeja vastaan. Pikkuhiljaa nuori mies alkaa kuitenkin pehmetä ja avautua niin Punaparran persoonalle kuin lääkärinetiikallekin.

Punaparta on ainakin omaan makuuni Akira Kurosawan elokuvista kaikkein kiinnostavin jo pelkästään siksi, että tämä tuntuu kuin täydellisestä kokoomalta kaikkia miehen tähän asti ohjaamia elokuvia ja niiden teemoja: sairaus rinnastetaan tässäkin moraalisiin ja sosiaalisiin ongelmiin, joita lääkäri niinikään sankarillisesti parantaa. Punaparran hahmo itse esitetään tarpeen tullen kovaotteisena miehenä, joka on valmis vastustamaan pahaa vaikka nyrkein kuin judoka tai samurai, mikä edelleen korostaa tuttuun kurosawamaiseen tyyliin hyvän ja pahan rajan olevan lopulta hiuksenhieno.

Luonnollisesti elokuvan ydintarina on kertomus päähenkilön kasvusta ja oppimisesta Mifunen tulkitseman soturillisen sankarilääkärin ajatteluun samaan tapaan kuin Sanshiro Sugatassa. Lopulta nuoren miehen "valaistuminen" tapahtuu kohtauksessa, jossa tämän aiemmin hoitama sairas nainen joutuukin itse parantamaan miehen sairaudestaan. Näin siis naisen sosiaalinen ja fyysinen sairaus rinnastuu nuoren miehen tietämättömyyteen ja ylimielisyyteen, jotka kohtauksen jälkeen ovat tiessään. Nuoren miehen ylimielisyys ja oppiminen vielä edelleen viittavat Kurosawan filmografian kattavaan illuusiota ja todellisuutta koskevaan perusteemaan.

Kaikkein legendaarisinta Punaparrassa lienee sen autenttisuudessa naurettavuuksiin asti viety yksityiskohtaisuus: tiettävästi elokuvaa varten rakennettiin kokonainen kulissikylä oikeista 1800-lukulaisista rakennuksista saaduista materiaaleista vaikkei koko kylästä nähdä kuin pieniä vilahduksia valmiissa elokuvassa. Sairaalakohtaukset kuvattiin oikeassa 1700-luvun lopulla rakennetussa sairaalassa ja kaikki tässä näytetyt välineet ja lääkkeet ovat oikeita. Lavastus oli oikeasti niin komea ja massiivinen, että kuvausten ajan siellä kiersi turistibussejakin.

Tarina itsessään saattaa hyvinkin olla koko Kurosawan uran pikkutarkimmista ja pisimmälle viedyistä historiallisista draamoista. Tiettävästi tähän haettiinkin suoria vaikutteita Kenji Mizoguchin elokuvista ja erityisesti Lääninherra Sanshosta siten, että elokuvan tarinan aikana kulunut "reaalinen" aika ja muuttuva maailma heijastuu hahmojen asenteisiin esim. niin että elokuvan alussa tärkeiksi koetut asiat eivät välttämättä ole enää tärkeitä lopussa.

Kurosawa onkin myöhemmin muistellut käyttäneensä pelkästään käsikirjoituksen työstämiseen enemmän aikaa kuin yhdenkään toisen elokuvansa kohdalla. Vaivannäön myös huomaa lopputuloksesta.

Itse elokuva taitaa kokonaisuutena olla Kurosawan koko tuotannon optimistisin kuitenkaan olematta tippaakaan sentimentaalinen tai imelä. Viimeisenä ironisena käänteenä nuori mies kapinoi jälleen opettajaansa vastaan kieltäytymällä lähtemästä köyhien sairaalasta rahakkaammille ja kunnianhimoisemmille urille. Maailmassa on nyt kaksi Punapartaa, kaksi sankaria.



Arvio: 5/5



AKAHIGE, 1965 Japani
Tuotanto: Tomoyuki Tanaka, Ryûzô Kikushima
Ohjaus: Akira Kurosawa
Käsikirjoitus: Akira Kurosawa, Hideo Oguni, Masato Ide, Ryûzô Kikushima, Shugoro Yamamoto
Näyttelijät: Toshirô Mifune, Yoshio Tsuchiya, Yuzo Kayama