Pahat nukkuvat hyvin (1960)

Pahat nukkuvat hyvin oli Akira Kurosawan ensimmäinen oman puuhapajansa leivissä tuottama elokuva, jossa mies halusi vanhalla hyväksi kokemallaan tavalla kuvata jotain aikansa sosiaalista ja yhteiskunnallista ongelmaa ja sekoittaa mukaan jälleen vähän Shakespearea. Teemaksi valikoitui lopulta korporaatiot ja yhteiskunnan korruptio, jota Kurosawa itse tiettävästi piti rikoksista pahimpana. Elokuvan nimi viittaakin äärimmäisen paatuneisiin rikollisiin, joille häikäilemättöminkään rikos ei tuota tunnonvaivoja.

Noir-vaikutteinen elokuva alkaa rakennuskorporaation johtajan tyttären ja tämän työntekijän häillä. Seremonia on täynnä huonoja enteitä: osittain rampautunut morsian kompuroi, yksi korporaation miehistä pidätetään ja paikalle saapuneessa korporaation toimistorakennusta muistuttavaan kakkuun on lyöty ruusu ikkunaan, josta eräs firman työntekijöistä hyppäsi vuosia aiemmin kuolemaansa hämärissä olosuhteissa.

Seuraavan päivän sanomalehdissä kerrotaan suurin otsikoin korporaation henkilökuntaan kohdistuvista lahjonta- ja kiristysepäilyistä. Tapaus ei kuitenkaan koskaan johda syytteisiin vaan katoaa nopeasti julkisuudesta. Vähän myöhemmin epäilty ja tämän sihteeri päättävät tehdä itsemurhan, mutta korporaation sisällä operoiva myyrä vakuuttaa ensimmäisen työskentelemään kanssaan saadakseen maksettua kalavelkoja korruptoituneille rahamiehille.

Vaikka toisin voisi ehkä tämänkin elokuvan käsittämättömästä tuntemattomuudesta päätellä, Pahat nukkuvat hyvin ei ole millään tapaa huono elokuva. Päinvastoin, tämä taitaakin lukeutua Kurosawan filmografiassa niihin parempiin teoksiin heti kaikkein välttämättömämpien superklassikoiden perään. Heti ensimmäinen kohtaus esimerkiksi tursuaa jo niin paljon kerronnallisia koukkuja, läjäpäin informaatiota ja ironisia yksityiskohtia, että kaiken olennainen huomaaminen vaatii jo vähän tarkkaavaisuuttakin.

Itse asiassa edellinen kuvaakin täydellisesti koko muuta juonta: Pahat nukkuvat hyvin sisältää enemmän dialogia ja erilaisia käänteitä kuin kurosawat keskimäärin, tarinassa on hahmoja ja näiden keskinäisten suhteiden pyörittelyä enemmän kuin laki sallii eikä Toshiro Mifunekaan tällä kertaa nykyaikaisena antisankarina ylinäyttele niin kuin samurain rooleissa pahimmillaan, joten kärsivällisyys ja keskittymiskyky voivat olla tämän kanssa melkoisella koetuksella, etenkin kun kyseessä on yksi ohjaajansa pisimmistä tuotoksista.

Kurosawa itsensä kertojanlahjoja ei toisin sanoen tarvitse tälläkään kertaa epäillä, sillä mies on jälleen erinomaisessa vedossa alusta asti.

Eipä voi kuin huokaista syvään, miten aliarvostettu tämä elokuva oikeasti on. Kyseessä on siis Akira Kurosawan kultaisina vuosina ohjaama Shakespeare-filmatisointi, josta ei oikeasti puhuta juuri koskaan missään vaikka tätä edeltänyttä Kätkettyä linnaketta ja seurannutta Yojimboa pidetäänkin yleensä jonkinlaisina suurina klassikoina. Ilmeisesti idän eksotiikka oli tämän ilmestymisaikaan vielä niin suuri myyntivaltti ettei ilman samuraita länsimaisille markkinoille juuri ollut menoa vaikka kuinka hyvä elokuva olikin kyseessä.



Arvio: 4.5/5



WARUI HATSU YODO YOKU NEMURU, 1960 Japani
Tuotanto: Akira Kurosawa
Ohjaus: Akira Kurosawa
Käsikirjoitus: Akira Kurosawa
Näyttelijät: Kyôko Kagawa, Masayuki Mori, Takashi Shimura, Takeshi Kato, Toshirô Mifune