Kuoleman kentät (1984)

Pieni pätkä historiaa tähän alkuun. Vietnamin sodan aikaan 70-luvulla Yhdysvallat katsoi parhaaksi pommittaa myös Vietnamin naapurimaat maan tasalle. Pelkästään jenkkien asettaman diktaattorin hallitsemaan Kambodzaan pudotettiin muutamassa viikossa enemmän räjähtävää ainesta kuin Japaniin koko Toisen maailmansodan aikana. Satoja tuhansia ihmisiä kuoli ja maa ajautui veriseen sisällissotaan, jonka seurauksena kommunistit nousivat valtaan. Käytännössä koko maa muuttui yhdessä yössä täydelliseksi Auschwitziksi. Kaupungit tyhjennettiin maaseuduille kommuunitiloille sekä kaikki yksilöllisyys, yksityisomistus, raha ja perheet kiellettiin. Koko siihenastinen historia pyyhittiin pois ja ajanlasku aloitettiin alusta. Koulutus ja kirjasivistys korvattiin propagandalla ja indoktrinaatiolla. Kaikki ihmisoikeudet sekä elämän arvo kiellettiin ja kaikki niemet ja notkelmat kylvettiin miinoja täyteen, ettei orjan asemaan alistettu kansa pääsisi koskaan pakenemaan. Kommunistista Kambodzaa pidetään yleensä kaikista vanhoista kommarimaista kipeimpänä ja yhtenä epäinhimillisimmistä pahuuden pesistä, joita maa on koskaan päällään kantanut.

Elokuva perustuu tapahtuma-aikaan New York Timesin toimittajana työskennelleen Sydney Schanbergin, tämän läheisen ystävän ja tulkin Dith Pranin, sotakuvaaja Al Rockoffin, The Sunday Timesin toimittajana toimineen Jon Swainin sekä muutaman muun asianosaisen ja selviytyjän kokemuksiin. Elokuvan tarina alkaa vuodesta 1973, jolloin Schanberg oli Kambodzassa raportoimassa käynnissä olevasta sisällissodasta ja maan pommituksista. Ennen pitkää länsimielinen diktatuuri jää sodassa tappiolle ja Yhdysvallat vetää joukkonsa Kambodzasta. Salaperäisen nimettömän ja kasvottoman ”Veli numero yhden” johtamat Punaiset Khmerit valtaavat pääkaupunki Phnom Phnemin ja länsimaiset toimittajat jäävät loukkuun Ranskan suurlähetystöön. Koko Kambodzan kansa päätyy orjiksi riisiviljelmille. Maanpäällinen kommunistinen Helvetti on valmis.

Kuoleman kentät ei ole mikään tyypillinen hollywoodilainen mallipojilla roolitettu sentimentaalinen sotaeepos, jossa jenkkisankarit juoksevat pyssyt molemmissa käsissä loputtomat lippaat ladattuina ja liput liehuen viidakonpoikien kimpussa vaan oikeasti kyseessä on viiltävän realistinen kuvaus loputtoman konfliktin ja katastrofaalisen yhteiskuntakokeilun keskelle joutuneista ihmisistä. Varsinaista sotaa ei tässä edes nähdä kuin vähän alussa ja lopussa. Kuoleman kenttien pääpaino on väkevässä draamassa, etenkin syyllisyyden kanssa painivan Sydney Schanbergin sekä tämän kadonneen ystävän välillä. Missään kohtaa meno ei ylly liian sokeriseksi tai tunnu lavastetulta vaan mikä tapahtuu, myös tuntuu aidolta ja kouraisee siksi syvältä.

Tosielämässä myöhemmin salaperäinen ”Veli numero yksi” sai nimekseen Pol Pot, jonka verenhimoisen valtakauden aikana miljoonia ihmisiä näännytettiin ja kidutettiin kuoliaaksi mitä tuskallisimmin ja kauhein menetelmin - osa uhreista myös kannibalisoitiin. Vaikka elokuvassa väkivaltaa ja kuolemaa nähdäänkin, on ne pahimmat palat luonnollisesti jätetty näyttämättä. Koko Punaisten Khmerien hallinnon terrori ja kansanmurha on käytännössä tiivistetty yhteen ainoaan kohtaukseen, joka yllättävyytensä sekä shokeeraavuutensa puolesta syöpyy varmuudella jokaisen tämän katsovan alitajuntaan. Elokuvan nähneet tietävät, mistä nyt puhun. Se kohtaus tulee niin puskista, ettei siihen osaa edes varautua. Koko muun elokuvan tavoin myös tämä kohtaus on oikeasti tapahtunut.

Kuoleman kenttien kaikki keskeiset näyttelijät ovat mielestäni rooleissaan mielettömän hyviä. Pääosaa esittävä Sam Waterston näyttää ja kuulostaa tismalleen esikuvaltaan, vetääpä mies roolinsa vielä muutenkin tyylillä läpi. John Malkovich ja Julian Sands ovat niin ikään elementissään Al Rockoffina ja Jon Swanina, mutta koko shown varastaa täydellisesti Dith Prania esittävä Haign S. Ngor, joka voitti aikoinaan roolisuorituksestaan mielestäni ansaitusta parhaan miessivuosan Oscarin. Mike Oldfieldin säveltämä soundtrack oli sekin mielestäni pääosin erittäin hyvää työtä vaikka pääsi parissa kohtaa vähän hämmentämään. Tiettävästi elokuvan musiikkien työstäminen oli Oldfieldille niin vastenmielinen kokemus, ettei hän ole enää toiste suostunut tekemään ainuttakaan elokuvasoundtrackia.

Kuoleman kenttien loppupuolella viitataan alkavaan rajasotaan Vietnamin kanssa. Todellisuudessa Pol Pot oli unelmoinut jo kauan Vietnamin kansan täydellisestä tuhoamisesta. Oman matematiikkansa mukaan hän oli laskenut yhden kambodzalaisen kommunistin vastaavan kolmeakymmentä vietnamilaista sotilasta ja kambodzalaisten ylivoiman olevan siksi musertava pienistä ”apuharvennuksista” huolimatta. Lopulta vietnamilaiset tuhosivat helposti aseettomien siviilien murhaamiseen ja terrorisoimiseen erikoistuneen Punaisten Khmerien armeijan ja ajoivat Pol Potin kätyreineen pakosalle. Kommunistit jättivät jälkeensä täysin tuhotun maan valtavine ruumiskasoineen, joukkohautoineen ja pahamaineisine ihmisten joukkoteurastusalueineen, jotka nykyisin tunnetaan kuoleman kenttinä. Ne saivat nykyisen nimensä oikean elämän Dith Pranilta. Hän menetti kansanmurhassa yli 50 lähisukulaistaan, joista neljä oli hänen sisaruksiaan.

Elokuvan loppu ei ole kovinkaan sentimentaalinen tai edes kaunis, mutta kaiken sen jälkeen, mitä edeltävän kahden tunnin ajan on tullut nähtyä ja koettua, se kosketti ainakin itseäni ihan aikuisten oikeasti. Kuoleman kentät on muutenkin älyttömän hieno elokuva. Omasta mielestäni se on yksi parhaista ja vaikuttavimmista sotaelokuvista, joita olen ikinä nähnyt ja mielestäni ylipäänsä yksi musertavimmista elokuvista, joita on kuuna päivänä tehty. Kolme Oscaria ja kahdeksan BAFTAa meni kerrankin täysin oikeaan osoitteeseen.

Arvio: 5/5

THE KILLING FIELDS, 1984 Iso-Britannia
Tuotanto: Iain Smith, David Puttman
Ohjaus: Roland Joffè
Käsikirjoitus: Bruce Robinson Sydney Schanbergin alkperäistekstin pohjalta.
Näyttelijät: Sam Waterston, John Malkovich, Julian Sands, Haign S. Ngor.