torstai 16. helmikuuta 2017

April and the Extraordinary World (2015)


En tiedä tuleeko jollekulle vielä jotenkin yllätyksenä, että Ranska on Japanin ja Yhdysvaltojen jälkeen kolmas suuri animaatioelokuvien tuottajamaa. Ai tuli vai? Enpä ihmettele. Harva ranskalainen elokuva ylipäänsä saapuu tänne pohjan perukoille asti, animaatioista nyt puhumattakaan. April and the Extraordinary World, yksi viime vuosien kuumimmista uutuuksista näytettiin meillä kertaalleen syksyllä Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla, mutta siihen se sitten jäikin. Näin siitäkin huolimatta, että elokuva on maailmalla kerännyt positiivisia arvioita ja voittanut lukuisia alan palkintoja. Onneksi on importit ja ulkomaiset puljut niin ei tarvitse kärvistellä suomalaisen änkyrämeiningin kanssa. Jatketaan!
April and the Extraordinary World sijoittuu vaihtoehtoiseen steampunk-todellisuuteen ja vuoteen 1941. Aiemmin 1800-luvulla ranskalaiset tiedemiehet kehittivät kuolemattomuusseerumia, mutta epäonnistuneen kokeen seurauksena sattui räjähdys, jossa sai surmansa tiedemiesten lisäksi myös silloinen Ranskan keisari Napoleon III. Edesmenneen keisarin perijä solmi Otto von Bismarckin Preussin kanssa rauhan, joka muutti ratkaisevasti historian suuntaa. Vuonna 1941 Euroopan luonnonvarat on kulutettu loppuun ja kaikki Ranskan Imperiumin tiede on valjastettu armeijan tarpeisiin. Tarinan päähenkilö on April (loistava Marion Cotillard), jonka vanhemmat olivat kemistejä, jotka tutkivat luvatta uutta superseerumia, mutta jäivät kiinni. Poliisin ajojahdin yhteydessä perhe hajoaa ja April jää yksin kissansa Darwinin (niinikään loistava Philippe Katerine) ja äidiltään saaman lumisadepallon kanssa.

April on niitä elokuvia, joiden traileri antaa täysin erilaisen kuvan kuin mitä itse elokuva oikeasti on. Itse odotin tästä jotain Tintti goes female -tyyppistä kevyttä seikkailuelokuvaa, jossa mennään välillä vähän kaupungissa ja välillä pimeissä viidakoissa kuumailmapallolla. No ei todellakaan. Oikeasti kyseessä on oikeasti klassinen tieteiselokuva steampunk-teemalla ja jopa yllättävällä ympäristöteemalla.
Elokuvan tarina on yksinkertaisesti pahuksen hieno vaikka alkaakin äärimmäisen hitaasti. Viimeistään puolestavälistä eteenpäin tarina muuttuu täysin ennalta arvaamattomaksi ja katsojan eteen lyödään ainakin tusinan verran täysin puskasta hyppääviä yllättäviä juonenkäänteitä. Keskivaiheilla tuleva ensimmäinen suuri paljastus vei ainakin pahaa-aavistamattomalta itseltäni täysin maton alta. Samaa voi sanoa tarinan roistojen mielikuvituksellisista motiiveista ja lopullisesta loppuratkaisusta. Viimeinen hieno pariminuuttinen on mielestäni parasta koko elokuvassa. Miten ne hullut gallialaiset edes keksii mitään tällaista?

Yksi tärkeä syy, miksi April and the Extraordinary Worldin tarina toimii niinkin hyvin kuin toimii, on sen loistavat henkilöhahmot. Itse pidin erittäin paljon Juliuksesta (hyvä Marc-André Grondin), joka elokuvan alussa on lähinnä viranomaisten urkkija ja pikkunilkki, mutta alkaa vähitellen ystävystyä Aprilin kanssa. April itse ei ollut hahmona mielestäni niinkään kiinnostava, mutta hahmon seikkailua jaksoi kuitenkin seurata loppuun asti. Koko shown varastaa täydellisesti Darwin, Aprilin kissa. Darwin oli alun perin Aprilin vanhempien koe-eläin, jonka kehitteillä ollut superseerumin prototyyppi sai lähinnä puhumaan ja nosti älykkyyttä NIMH – Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa -tyyliin. Darwin on paras. Onko kysyttävää?
Elokuvan animaatio on sekoitus tietokoneilla ja käsin tehtyä, eikä jälki missään kohtaa ainakaan negatiivisella tavalla silmiin osu. Jälleen kerran on toki muistettava, että kyseessä ei ole mikään Disney, jolla sekeliä riittää vaan tämä on pienen ranskalaisfirman pienempi tuotanto ja kaikenlainen vauhdikas ison rahan mättö puuttuu tästä täysin. April keskittyy lähinnä luontevan tarinan kertomiseen ja sillä hyvä. Visuaalisesti pienenä harmistuksen aiheena ehkä elokuvan tarkoituksellisen harmaa yleisilme, josta joko tykkää tai ei. Itse en tällaisen tyylittelyn suuri ihailija ole koskaan ollut.

Loppujen lopuksi sanoisin, että April and the Extraordinary World on pikkuvioistaan huolimatta erittäin hyvä elokuva, pidin siitä itse paljon. Harmittavaa, ettei tälle oikeasti saatu kunnollista ensi-iltaa meillä vaan tämä taitaa jäädä lähinnä pienen innokkaan yleisön omaksi kulttisuosikiksi. Paljoa paremmin ei näytä menevän Suomen ulkopuolellakaan; April and the Extraordinary World on tuottanut maailman teattereissa hädin tuskin kymmenesosaa sen tuotantokustannuksista. Mikä kumma ihmisiä oikein vaivaa kun ei hyvä kelpaa?

AVRIL ET LE MONDE TRUQUÈ, 2015 Ranska, Belgia, Kanada
Tuotanto: Marc Jousset, Franck Ekinci, Michel Dutheil
Ohjaus: 
Christian Desmares, Franck Ekinci
Käsikirjoitus: 
Benjamin Legrand, Franck Ekinci, Jacques Tardi
Näyttelijät: 
Bouli Lanners, Jean Rochefort, Marc-André Grondin, Marion Cotillard, Olivier Gourmet, Philippe Katerine

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.