Beavis & Butt-Head - Iloiset teinipojat (1993-1997)

MTV, beibi. Ysärillä Music Television oli nuorisokulttuurin keskus ja valitettavan monelle tuttu lähinnä kirjainyhdistelmänä; näihin aikoihinhan amerikkalaisten kaapelikanavien pariin oli pääsy vielä verraten harvoilla. Jo aiemmin Aeon Fluxin arvostelussa mainitun Liquid Televisionin kautta pinnalle noussut Mike Judgen Beavis & Butthead oli oma aikanaan niin valtava hitti, että jokainen MTV-kanavalta suljettu teinikin tunsi parivaljakon kuin veljensä. Kun digiboksit vuosituhannen vaihteeseen tultaessa yleistyivät, avautui samalla monelle suomalaisellekin vihdoin mahdollisuus tarkastaa, mistä koko ilmiössä olikaan taas kyse...

Beavisin ja Butt-headin historia käynnistyy ihastuttavan rumalla tee-se-itse -tyylillä tuotetusta omakustannelyhäristä, jossa sarjan matalamielinen pääkaksikko pelaa baseballia sammakolla. Syystä tai toisesta kyseinen pöhkö lyhäri oli siinä määrin kanavan päättäjien ja kohdeyleisön mieleen, että Judgelta tilattiin nopeasti aiheen pohjalta kokonainen loputtomuuksiin asti jatkuva televisiosarjansa. Nykynäkökulmasta alkuperäistä lyhäriäkään ei ehkä olisi pitänyt päästää televisioon asti, mutta 90-luvun animaatiokuume kaipasi loputtomasti uutta verta ja tuoreita ajatuksia. Päivän populäärikulttuurin avainsana olikin "lo-fi".

Mike Judgen jatkosarjassa nimihahmot on edelleen jatkokehitelty kahdeksi pornon katseluun aikansa tuhlaavaksi ja ympäristöään terrorisoivaksi epäsosiaaliseksi heavy metal -puupaateiniksi, joiden tapoihin kuuluu äänekkään hekottamisen ja höröttelyn ohella erilaisten tarkoituksellisen surkeiden puujalkavitsien sekä letkautusten heittely. Tyypillisen ysärisarjan tapaan Beavisin ja Butt-headin häröilykin keskittyy hyvin maanläheiseen ja arkiseen törmäilyyn vanhan ajan fantasioihin painottuvan eskapismin sijaan. Alkuperäisessä versiossa nämä arvostelivat vielä erikseen MTV:llä näytettäviä musiikkivideoita, mutta myöhemmistä uusinnoista kyseistä osiota on leikelty ja sensuroitu ihan jo tekijänoikeussyistäkin.

Ilmestymisvuosikymmenellään Beavis & Butt-head saattoi hyvinkin olla yksi kanavansa suosituimmista sarjoista, pelkästään erilaisia lähdeuskollisen pöljiä videopelejä ja sarjakuvia hahmojen pohjalta tuotettiin tusinoittain. Jättimäisen suosionsa seurauksena Judgen luomus joutuikin kerran jos toisenkin erilaisten myrskyjen silmään: konservatiiviset vanhemmat vihasivat Beavisin ja Butt-headin poliittisesti epäkorrektia huumoria, ja aiheesta väännettiin peistä pahimmillaan – tai parhaimmillaan – jopa Yhdysvaltojen korkeimpia lainsäädäntöelimiä myöten. Kertaalleen muuan teinin huhuttiin murhapolttaneen pikkusiskonsa sarjan innoittamana, joten MTV päätti jatkossa sensuroida siitä kaikki viittaukset tuleen.

Yksikään Beavisin ja Butt-headin yksittäisistä vitseistä ei liene yhtä legendaarinen kuin Mike Judgen piruilu Winger-nimiselle vuosikymmenen vaihteen suosituimmalle glam-bändille. Sarjassa Beavis ja Butt-head esiintyvät aina kovina jätkinä ja pitävät ylpeästi päällään AC/DC:n ja Metallican bändipaitoja. Näiden naapurissa asuu nynnerö nimeltä Stewart, joka yrittää niin ikään olla kova jätkä ja pääkaksikon paras kaveri – kunnon äijäilybändien sijaan tämä kuitenkin fanittaa täysillä Wingeriä ja kantaa ylpeästi yllään näiden mustavalkoista bändipaitaa. Beavisin ja Butt-headin irvailun onkin sanottu pilanneen yhtyeen loputtomalta näyttäneen nousukiidon, mutta aikojen saatossa Wingerin jäsenet näyttäisivät itsekin oppineen nauramaan koko jutulle – ovathan nämä alkaneet sittemmin kaupitella identtisiä mustavalkoisia bändipaitoja myös omana oheistuotteenaan!

Yksikään Beavis & Butt-headin nostattamista tosielämän kohuista ei kuitenkaan kyennyt horjuttamaan sarjan asemaa yhtenä genrensä jättiläisistä, päinvastoin. MTV ja Mike Judge vuolivat kultaa kuin viimeistä päivää, eikä menestykselle näyttänyt vuosikausiin olevan minkäänlaisia inhimillisiä rajoja. Lopulta katto kuitenkin tuli vastaan Mike Judgen ilmoittaessa MTV:n johdolle seitsemän tuotantokauden jälkeen palaneensa aiheen tiimoilta täysin puhki ja haluavansa viimein keskittyä muihin projekteihin. Judge on sittemmin palannut Beavisin ja Butt-headin pariin muutamaankin otteeseen, mutta entinen menestys ei hyvästä yrityksestä huolimatta enää palannut, vaan yleisö oli 2000-luvulla jo ehtinyt kasvaa ulos Judgen räävittömien ysäriteinien terrorisoimasta lama-ajan maailmasta.

Beavis, Butt-Head ja Stewart.

Monen nykypäivän katsojan näkövinkkelistä Beavis & Butt-head olikin aina surkea ja aivottoman tökerö show, jolla tuskin onkaan mitään järjellistä sanottavaa kenellekään. Judgen hengentuotosta arvioitaessa kannatta kuitenkin asettua sen tuotantoajan alkuperäisen kohdeyleisön asemaan: Beavis & Butt-head oli alusta asti suunnattu ihmisille, jotka olivat kärsineet koko lapsuutensa Smurffien ja Halinellejen kaltaisten tyhmien ja turvallisten lelumainosten kaltaisista ällöttävyyksiin asti poliittisesti korrekteista sarjoista. Beavis & Butt-head ei olekaan tyhmä siksi, että se koettaisi markkinoida leluja pienille lapsille, vaan silkasta vilpittömästä tyhmäilyn ilosta. Sarjan ominaisen rujo ja konstailematon omakustannetyyli taas noudattaa saman ajan trendikkään punk- ja grunge-estetiikan ”lo-fi” -henkeä, jollaista ei aiemmin oltu juuri koskaan nähty valtavirran televisiossa. Beavis & Butt-head onkin likimain ysäreintä ysäriä, jota animaation jalolla taiteenlajilla on maailmalle edelleenkään tarjota.

Beavis & Butt-head ei välttämättä olekaan jokaisen mieleen, mutta kyseessä on omasta mielestäni vähintäänkin genrensä sekä aikakautensa populäärikulttuurin yleissivistykseen kuuluva klassikko, joka pitäisi vähintään perusidealtaan olla tuttu jokaiselle murenankaan vertaa aiheesta kiinnostuneelle. MTV:n jättihitti ei vain käynnistänyt Mike Judgen uraa yhtenä televisioanimaation suurista, mutta sarjan henkinen perintö näkyy ja kuuluu edelleen South Parkin kaltaisten myöhempien klassikoiden otteessa ja asenteessa. Olenkin henkilökohtaisesti täysin varma, että Judgen vaatimattomasta lyhäristä käynnistynyt ilmiö tulee The Ren & Stimpy Shown tavoin säilyttämään asemansa yhtenä genrensä ja aikakautensa terävimmistä ilmestyksistä niin kauas tulevaisuuteen kuin populäärikulttuuria onkaan ikinä olemassa.


Arvio: 4/5


BEAVIS & BUTT-HEAD, 1993-1997 USA
Ohjaus: Mike Judge, Yvette Kaplan
Käsikirjoitus: Don London, Greg Grabianski, Joe Stillman, Josef McStein, Mike Judge, Morris P Johanson, Tracy Grandstaff
Näyttelijät: Mike Judge, Tracy Grandstaff