Eek! The Cat (1992-1997)

 

Ysärin suuren animaatiokuumeen päästyä kunnolla vauhtiin myös Foxilla päätettiin panna suurempaa vaihdetta silmään ja alkaa ampua kovilla. Sentimentaalinen ja hyvällä maulla tehty Peter Pan ja merirosvot oli omalla ihastuttava tavallaan harvinaisen omaperäinen ja nautittava satusarja, mutta jäi harmittavasti ajan hengen jalkoihin ja katosi vähintään yhtä nopeasti yleisestä tietoisuudesta kuin siihen ilmestyikin. Seuraavaan vastaiskuunsa tuotantoyhtiö kaipasi jotain todella repäisevää ja pähkähullua The Ren & Stimpy Shown hengessä... jotain oikeasti hauskaa, jolla erottua edukseen harmaasta massasta...

Kaikenlaisista pienemmistä televisioproduktioista tunnetun Savage Steve Hollandin suosikkikissansa pohjalta suunnittelema Eek! the Cat kertoo Eek-nimisesta maailman rakastettavimmasta, naiivimmasta ja söpöimmästä pikku kisuliinista, jonka vilpittömin tahto jokaisessa jaksossa on auttaa pulaan joutuvia ihmisiä ja eläimiä. Jokaisen episodin perusvitsinä Eekin hyväntahtoisuudesta seuraa aina kahta kauheampi katastrofi julman maailman kostaessa hövelin kisumirrin hyväntahtoisuuden klassiseen Looney Tunes -tyyliin.

Eek! the Catin huumori onkin pohjimmiltaan äärimmäisen ilkeää ja kyynistä, mutta homma on osattu vetää samalla juuri oikealla tavalla läskiksi, että viattoman Eekin kärsimyskertomuksille tulee parhaimmillaan tahtomattaankin naurettua ääneen. Heti ensimmäisellä kaudella esimerkiksi nähdään jakso, jossa Eekin perhe ottaa uudeksi lemmikikseen ja höhlän kissansa uudeksi parhaaksi ystäväksi orvoksi jääneen söpön vaaleanpunaisen pupun – joka paljastuukin nopeasti pupuksi naamioituneeksi tatuoiduksi vankikarkuriksi ja tappajaksi. Samaisen episodin lopussa Eek tietysti purkaa kyseisen junkkarin virittämän pommin väkivaltaisista lastenpiirretyistä oppimillaan tempuilla, kuinkas muuten!

Foxin sarja oli ilmestyessään varsin suosittu, mutta sitä vaivasi alusta asti yhden ainoan vitsin yletön kierrättäminen. Siksi toisesta kaudesta lähtien Eek! the Catin tekijät pyrkivätkin tarkoituksella sekoittamaan pakkaa kaikenlaisilla ylimääräisillä kommervenkeilla ja oivalluksilla: yhtenä näkyvimmästä eroista aiempaan episodit jaettiin vastedes kahteen osaan, joista toinen keskittyi sivistyneiden ja modernien dinosaurusten taisteluun syöpäläisinä ja tuholaisina kuvattuja tyhmiä ihmisiä vastaan. Niin pöljältä kuin idea saattaakin kuulostaa, on kyseinen dinosaurushuumori monen sarjan fanin mielestä täynnä osuvampia sukkeluuksia kuin sen varsinaisen päätähden oma klimaattisemmaksi tarkoitettu puolikas.

Parasta Eek! the Catissä kuitenkin on sarjan edetessä yhä arvaamattomammaksi ja moniulotteisemmaksi käyvä huumori. Yhtenä ensimmäisenä suurena yllätyksenä nähdään esimerkiksi jo toisen kauden alussa kokonainen söpön ja juustoisen välimaastossa uiskenteleva pitkä musikaalijakso, jossa kuumat furryhahmot laulavat heavy metalia ja jonka tarina sisältää viittauksia suunnilleen jokaiseen klassiseen genrensä teokseen. Kyseinen episodi on edelleen yksi suosikeistani koko sarjassa pelkästään jo erottuvuutensakin vuoksi, mutta samalla luova kokeilu inspiroi tekijöitä koettamaan siipiään yleisemminkin erilaisten leffa- ja televisioparodioiden parissa – lennokkaimmillaan mukaan saatiin houkuteltua legendoja William Shatneristä ja Tim Currysta aina Gillian Andersonin, David Duchovnyn, Jon Landisn ja Dee Sniderin kaltaisiin nimiin asti.

Eek! the Catia tuotettiin yhteensä neljän tuotantokauden edestä, joista omaan makuuni kaksi keskimmäistä edustavat parasta, mitä hahmolla on nykypäivän yleisöllekään tarjota. Viimeistään toisen kauden lopussa käsikirjoitustiimi oli selvästi jo kehittänyt parodian jalon taidon tasaisen laadukkaalle tasolla, eikä kolmas kausi juuri muuhun enää Eekin itsensä kohdalla keskittynytkään. Parodioista erityisen mainitsemisen arvoinen on aina niin ihastuttavan Star Warsin ilkkumiseen keskittyvä episodi, jossa C3PO ja R2D2 on korvattu puhuvalla kuivausrummulla sekä Han Solo ja Chewbacca muodostavat suulaasta karvaisesta jättiläisestä ja käsittämättömästi örisevästä salakuljettajasta koostuvan parivaljakon, joka ei muuta lopussa tapojaan vaan ampuu alas imperiumin pikkutorspojakin lähinnä yrittäessään ottaa aina niin raivostuttavan naiivia ja optimistista Eekiä hengiltä.

Kolmen menestyksekkään tuotantokauden jälkeen Eek! the Catin mehut alkoivat kuitenkin olla jo puristettu tyhjiin ja sarjan luojatkin sitoutuneet muihin projekteihin, joten mustaa komediaa yritettiin pitää vielä yhden kauden verran tekohengityksessä heittämällä sekaan yhä useampia uusia hahmoja. Todellisuudessa Eek! the Catin päivät olivat jo tässä vaiheessa luetut, eikä neljännen kerran jälkeen enempää enää väkipakolla tuotettu.

Näin hyvän matkaa tulevaisuudessa ja jälkiviisaasti sanottuna Eek! the Cat oli erinomaisen hauska sarja, joka ymmärsi vielä kaiken muun ohella lopettaakin ajoissa. Sarjan kohdalla kaikkein surullisinta onkin, ettei sitä monen muun kaltaisensa tavoin ole mahdollista katsoa nykyisin kuin halvoilta bootleg-kopioilta – Eekin oikeudet omistava Disney on nimittäin viisaudessaan pitänyt sarjaa panttivankinaan monen muun Foxin suositun ysärianimaation tavoin jo vuosikausien ajan, eikä Mikki Hiiren uhreiksi jääneillä entisillä kilpailijoilla ole minkäänlaisia fyysisiä julkaisuja tai striimausmahdollisuuksia tänä päivänäkään jonkun Venäjän, Unkarin ja Tsekin ulkopuolella. Karu todellisuus sai näin lopullisen kostonsa Eekistä.


Arvio: 4/5


EEK! THE CAT, 1992-1997 USA, Kanada
Ohjaus: Jamie Whitney, John Halfpenny
Käsikirjoitus: Bill Kopp, Frank Santopadre, Henry Gilroy, Kati Rocky, Pamela Wick, Paul Germain, Sandy Fries, Savage Steve Holland
Näyttelijät: Bill Kopp, Cam Clarke, Charles Adler, Dan Castellaneta, Elinor Donahue, Elizabeth Daily, John Kassir, Savage Steve Holland, Tawny Kitaen