Ysärillä animaatio oli mitä ruhtinaallisinta taidetta, mutta senhän me jo tiedämmekin. Nykypäivän nuorisolle tosin saattaa tulla yllätyksenä miten valtava ilmiö musiikkivideoihin erikoistunut MTV aikoinaan oli – saati sitten, että kyseiseltä kanavalta saattoi vielä vanhaan aikaan nähdä muutakin kuin viimeisimpien räppäreiden ja pop-diivojen kiimaisinta tarjontaa. Huippuvuosinaan MTV pyrki jatkuvasti ennakkoluulottomasti kehittämään tarjontaansa pysyäkseen kiinni ajan hermossa, ei vain musiikin vaan myös pitkien ja lyhyiden elokuvien sekä erityisesti animaation parissa, jonka saralla kanavan johto tarjosi nuorille kyvyille mahdollisuuden saada omakustanteisia luomuksiaan eetteriin niille omistetussa Liquid Television -ohjelmassaan sekä suosituimmille tekijöille erisopimuksella omalla ohjelmapaikallaan.
Kaikista vanhan MTV:n näyttämistä animaatioista ehkäpä suurin ja suosituin Mike Judgen Beavis & Butt-Headin ohella oli Peter Chungin luoma Aeon Flux, josta muutaman kulttisuosiota nauttineen lyhärin myötä kasvoi kokonainen televisiosarjansa sekä lopulta valtavirran läpimurron kynnykselle yltänyt kultti-ilmiönsä ennen tuhoutumistaan lähes täydellisesti Hollywoodin sikariportaan luovuudelle allergisissa kynsissä uuden vuosituhannen alussa. Nykyisin Aeon Fluxista tuskin moni kadunmies noin vain tietääkään sitä yhtä surkeaa filmatisointia pidemmälle, mutta ilmestyessään sarja itsessään edusti miljoonalla eri tavalla uusinta uutta ja omaperäisintä luomisvoimaa genressään sitten 70-luvun ja Ralph Bakshin kultaisten vuosien.
Peter Chung itse aloitti uransa Klasky-Csupon leivissä varhaisten Simpsoneiden ja Ipanoiden parissa, mutta kaikenlaisiin lastenpiirrettyihin ja kaupallisen television rajoitteisiin lopen kyllästynyt Chung lähti ovien avauduttua nopeasti omille teilleen etsimään julkaisukanavaa kunnianhimoiselle luomukselleen, jolla vähintään yhtä intohimoisesti aasialaiseen kuin länsimaiseenkin elokuvataiteeseen antautunut nuori taiteilija toivoi vihdoin saavansa tutkiskella genren rajattomia mahdollisuuksia ilman sensuuriviranomaisten holhousta tai tarvetta mielistellä lapsiyleisöä. Lopputuloksena syntynyt susiruma, kankeasti näytelty ja halpojen syntikoiden voimalla säestetty Aeon Flux onkin omalla tavallaan puhtainta mahdollista kasarikrapulaa ja grungen kultakauden henkistä kuvastoa sitten The Ren & Stimpy Show'n.
Aeon Fluxin jaksot keskittyvät nimihenkilön sekä tämän vastavoimana nähtävän Trevor Goodchildin edesottamuksiin: Trevor itse hallitsee kaikkivoivan diktaattorin ottein suuren ruton runtelemaa ihmiskuntaa anarkistisen vastarintataistelija Aeon Fluxin turmellessa tämän suureelliset suunnitelmat kerta toisensa jälkeen. Peter Chung on itse kommentoinut vihaavansa tyhmiä mustavalkoisia henkilöhahmoja, joten yksikertaisen perusidean alta paljastuukin nopeasti äärimmäisen monimutkainen ja arvaamaton hahmodynamiikka, joka parhaimmillaan kääntyilee arvaamattomasti jakson toisensa perästä ääripäästä toiseen. Trevor esimerkiksi saattaa olla julma diktaattori, mutta tällä on toisinaan myös pyyteettömiä ja periaatteessa hyviä aikomuksia Aeon Fluxin itsensä toimiessa toisinaan katkeruuden ja kateuden motivoimana. Yhteiskunnan kahta eri äärilaitaa edustavat hahmot ovat vihamiesten ohella myös rakastavaiset.
Joka ei ole koskaan kuullut tai lukenut tästä sarjasta, saattaa oikeasti hämmästyä, miten kiehtovan lennokas ja riemukkaan pseudofilosofinen sen maailma ja tarinat oikeasti ovatkaan aivan perusasioista lähtien: Aeon Fluxin visuaalinen ilme esimerkiksi on saanut Chungin mukaan inspiraationsa ranskalaisen uuden aallon elokuvista, vanhan polven animesta, belgialais-ranskalaisista sarjakuvista sekä Gustav Klimtin ja Egos Schielen kaltaisista ekspressionismin klassikoista. Vähäisen dialogin sijaan suuri osa Aeon Fluxin kuvaamaan surrealistisen arvaamattoman maailman mystisestä mekaniikasta, hahmoista ja tarinoista itsestään onkin pyritty kertomaan erilaisin visuaalisin avuin, jollaisia ei näytellyissä elokuvissa voitaisi mielekkäästi toteuttaa. Tästä nimenomaisesta syystä Chungin sarjaa onkin toisinaan luonnehdittu avantgardeksi tai suorastaan tekotaiteelliseksi sillisalaatiksi uskonnollisia höpöjuttuja, animetoimintaa ja muuta häröä ja epämääräistä tajunnanvirtaa.
Aeon Flux suunniteltiin alusta asti rikkomaan kaikkia mahdollisia genrensä kirjoittamattomia rajoja ja väsähtäneimpiä kliseitä. Tabuista sitkein ja vaarallisin, seksi, onkin Aeon Fluxissa mitä näyttävimmässä osassa, vaikkei suoranaiseen vaakamamboiluun missään kohtaa mennäkään. Silkan suoran ja mielikuvituksettomaan jyystämisen sijaan Chung tiimeineen onkin pyrkinyt tarkoituksella painottamaan erilaisten kummallisten ja surrealistisen groteskien fetissien näkyvää osuutta hahmojen käyttäytymisessä: eräässä jaksossa esimerkiksi verrataan graafista selkäleikkausta seksuaaliseen aktiin, toisessa taas ulkoavaruuden muukalainen vaihtaa silmämunaa toisen kanssa vertauskuvana intiimistä kanssakäymisestä. Monessa episodissa kuitenkin pitäydytään erilaisiin ruumiinosiin ja -nesteisiin liittyviin pelkoihin sekä intohimoihin, kuten korva-, kieli- ja jalkafetisseihin. Aeon Fluxin aineellisesti ja moraalisesti degeneroituneessa maailmassa bondage-pukeutuminen tuntuu muutenkin olevan enemmän kuin pelkkää muotia.
Kuten jo todettua, Aeon Flux on juonellisesti mitä hämärimpiä ja moniulotteisimpia sarjoja miesmuistiin, ulkoisesti ruma kuin mikä ja äänimaailmaltaan lähes amatöörimäisen kankea ja valju, mutta samalla se on kuitenkin kaikessa edellisessä niin persoonallisen johdonmukainen, että kaikki aiempi negatiivinen napina kääntyykin nopeasti Chungin luomuksen ehdottomaksi eduksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Aeon Fluxin aikaan tietty rupuisuus animaatiossa oli täysin itsestään selvä muotijuttu, ja yksi jos toinenkin pyrki katu-uskottavuuden nimissä tarkoituksella rumentamaan tuotoksiaan erottautuakseen aiempien vuosikymmenten superkaupallisesta tarjonnasta. Jos ei muuta, niin naurettavuuksiin asti pseudofilosofisen Aeon Fluxin ysärivuosien menestys toimi ainakin selkeänä kipinänä Matrix-trilogian luomiselle ja siten välillisesti myös monelle muulle pop-kulttuurin myöhemmälle muotioikulle. Sääli vain, että vuoden 2005 pökälefilmatisointi veti alkuperäisen Aeon Fluxin itsensä mukanaan limboon, josta franchise tuskin koskaan kykenee enää nousemaan.
Arvio: 5/5
AEON FLUX, 1991-1995 USA, Japani
Ohjaus: Howard E. Baker, J. Garett Sheldrew, Peter Chung, Robert Valley
Käsikirjoitus: Eric Singer, Japhet Asher, J. Garett Sheldrew, John Brancato, Mark Mars, Michael Ferris, Peter Chung, Peter Gaffney, Shari Goodhartz, Steve DeJarnatt, Todd French
Näyttelijät: Denise Poirier, John Rafter Lee, Julia Fletcher
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.