Sonic the Hedgehog (1993-1994)

 

Niin... Sonic-kuumeen villeimpinä vuosina Sega suunnitteli yhteistyökumppaneidensa kanssa kaksi kokonaista piirrettyä televisiosarjaa: ensimmäinen näistä oli tarkoitettu ensisijaisesti pienille lapsille kevyeksi slapstick-hölmöilyksi teini-ikää lähestyvälle yleisölle suunnatun jälkimmäisen keskittyessä vakavampaan draamaan sekä kaikin puolin kunnianhimoisempaan ja eeppisempään toteutukseen. Muuan urbaani kasku tietääkin kertoa sarjoista varhaisemman kärsineen loppuaan kohden pahasta osaajapulasta monen sen parissa työskennelleen ammattilaisen loikattua mieluummin mukaan kypsemmän näkemyksen tuotantotiimiin.

Sonic-filmatisointien kaikkein perimmäisin ongelma on jo alusta asti ollut yksinomaan nopeutensa ympärille rakennetun hahmon ja tämän pelien yksiulotteisuus, jotka eivät juuri jätä tilaa mielikuvituksellisille tarinoille. Jopa aiheen viimeisimmät Hollywood-väännökset käytännössä vain kierrättävät väsähtäneimpiä genrensä trooppeja sekoitettuna Sonicin rentoon persoonaan ilman kaksisempaa aatoksen voimaa. Kohistu Sonic the Moviekin saattoi saada monen vannoutuneemman hahmon fanin hyväksynnän, mutta itse väitän koko roskan pysyvän jaloillaan pelkästään Jim Carreyn yliampuvan roolisuorituksen ansiosta.

Valtavan riskin jo kättelyssä ottava aikuisempi Sonic-piirretty lyökin ässän välittömästi pöytään esittelemällä täysin omanlaisensa pienen mytologian niiden hassujen pelien perusidean pohjalta. Sarjan ensimmäisenä suurena twistinä tohtori Robotnik on jo alussa voittanut ja pikkueläinten satumetsä muuttunut koneiden hallitsemaksi synkäksi post-apokalyptiseksi kaatopaikaksi. Sarjan tarina kertookin eläinten muodostaman piskuisen vastarintaliikkeen taistelusta älyltään ja raa'alta voimaltaan ylivoimaista vihollista vastaan, eikä asennetta omaavan Sonicin nopeuskaan yksin riitä tällä kertaa pimeyden voimain kukistamiseen.

En voikaan liikaa korostaa toisen Sonic-piirretyn konseptin perimmäistä neroutta. Saadakseen luomuksensa rullaamaan likimainkaan haluamallaan tehokkuudella käsikirjoitustiimi joutui kääntämään franchisen perusasetelman täysin ylösalaisin luopumatta ainoastakaan sen perusvahvuudesta ja heittäen keitokseen mukaan lähdemateriaalin tuntien yllättävänkin hienovaraista sanomaa ympäristön tilasta, sotien traagisuudesta sekä käsistä karanneen teknologian vaaroista. Samalla nämä tulivat kuin puolivahingossa luoneeksi genressään niin kutkuttavan jännittävän peruskehikon sympaattisine hahmoineen, että sarja pitää helposti otteessaan vaikkeivät kaikki yksittäiset episodit aina niin kaksisia olisikaan.

Yksi tahaton sivutuote Sonic SatAMiksi fanien keskuudessa ristitystä sarjasta oli sen valtava vaikutus myöhempään furry-alakulttuuriin, ovathan Sonicin hahmot siis luonnollisesti kaikki antropomorfisia eläimiä. Sonicilla on tässä sarjassa jopa oma mielitiettynsä ja vastarintaliikkeen johtajana hääräilevä rohkea ja viisas prinsessa Leiansa, jonka kanssa tämä alkaa vähitellen kehitellä romanttisia tunteita huipentuen lopulta toisen tuotantokauden klimaattisen finaalin päättävään ensimmäisen suudelmaan. Ysärivuosien furryfanien keskuudessa Sally Alicia Acorn olikin kuumin juttu, hahmosta lienee nykyisinkin internetissä enemmän fanitaidetta kuin sinäkään kehtaat ikinä googlen kuvahausta käydä nyt heti katsomassa ilman safesearchia.

Sonic SatAM oli kohderyhmässään erittäin suosittu sarja, mutta mikään muu sen elinkaaressa ei ole jättänyt kansalle yhtä syviä traumoja kuin sen viimeisiä jaksoja seurannut valtava pettymys. Toisen kauden lopussa nähdään eeppinen mittelö hyvän ja pahan välillä, Sonic ja Alicia saavat toisensa ja viimeinen kohtaus päättyy pahaenteiseen cliffhangeriin uuden, entistäkin suuremman pahan nostaessa katseensa pimeydestä suoraan katsojaa kohti. Edetessään lähes poikkeuksetta tasoaan nostavaa sarjaa suunniteltiin aikoinaan ainakin kolmen kauden pituiseksi, mutta jonkin televisiovastaavan päätöksestä jatkoa ei enää toisen jälkeen tehty, vaan Sonicin ja vastarintaliikkeen tarina jätettiin katsojien harmistukseksi kesken.

Sarjan suosion ja surkean kohtalon seurauksena Sonic SatAMin upea konsepti on vuosien saatossa inspiroinut valtavat määrät hahmon faneja tuottamaan aiheesta omia luomuksiaan fanitaiteesta ja animaatioista kokonaisiin peleihin asti. Sega itse ei varsinaisesti ymmärtänyt milloinkaan hyödyntää sarjassa kypsyteltyjä ideoita pelisarjan myöhemmissä virallisissa inkarnaatioissa, vaikka aiheen pohjalta herättiinkin jo hyvissä ajoin julkaisemaan pitkälle 2010-luvun lopulle asti vaikeista vuosista hengissä selvinnyttä suosittua sarjakuvaa. Kahdesta Sonic-piirretystä kypsempi onkin vuosikymmenten saatossakin säilyttänyt paikkansa fanien sydämessä yhtenä sinisen siilin uran hienoimmista hetkistä ja ysäripiirrettyjen helmistä.


Arvio: 4/5


SONIC THE HEDGEHOG, 1993-1994 USA, Italia
Ohjaus: Dick Sebast, John Grusd, Ron Myrick
Käsikirjoitus: Barbara Slade, Ben Hurst, David Villaire, Frank Santopadre, Jules Dennis, Len Janson, Matt Uitz, Pat Allee, Randy Rogel
Näyttelijät: Bradley Pierce, Cam Brainard, Charlie Adler, Christine Cavanaugh, Frank Welker, Jaleel White, Jim Cummings, Kath Soucie, Mark Ballou, Rob Paulsen