Suuren ja mahtavan Netflixin sekä urallaan ehkä yhden katsottavan teoksen ohjanneen Kevin Smithin yhteistyönä syntyneestä Masters of the Universe: Revelationista piti tulla vuoden suurin ja hypetetyin valtavirran animaatioilmiö, mutta pian julkaisunsa sarjan ensimmäinen puolikas katosi kauas katselutilastojen kärjestä, eikä myöhemmin julkaistua jälkimmäistä enää edes noteerattu alan tilastoissa mitenkään. Monen aihetta vilpittömin mielin sivusta seuranneen mielestä parasta koko jutussa näin jälkikäteen olikin sarjan huikea markkinointikampanja.
Mutta mistä viime aikojen kohu ja tohina oikeasti saikaan alkunsa? Hyvän aikaa sitten eetteriin ilmestyi promootiomateriaalia He-manin tulevasta inkarnaatiosta, jota mainostettiin sen alkuperäisen kasarimänin suorana ja ainakin vähän aikuisempana jatko-osana, joka tekisi samalla tyylillisen kädenojennuksen myös 2000-luvun alun lyhyeksi jääneelle versiolle. He-manin ja Skeletorin eeppisiin yhteenottoihin painottuvaan mainoskampanjaan kuitenkin tuotti särön internetin keskustelufoorumeille vuotanut käsikirjoitus, jossa itse sarjan päähenkilö tapetaan jo ensimmäisessä jaksossa. Kevin Smith tietysti ryntäsi neroudessaan kiistämään moisen pyhäinhäväistyksen ja korosti koko jutun olevan pelkkää mielikuvituksen tuotetta...
Sitten kakka lensikin oikein kunnolla tuulettimeen. Masters of the Universe: Revelationin saatua ensi-iltansa kävikin ilmi Smithin valehdelleen silmät päästään: nykypäivän amerikkalaisen viihdeteollisuuden syöpäinen taipumus muuntaa rakastetut hahmot kurjiksi epäonnistujiksi ja tappaa nämä suoralta kädeltä nykypäivän myrkylliseen poliittiseen ilmastoon paremmin sopivan hahmon tieltä oli todellisuutta myös He-manin nyt niin kovin kyynistyneessä ja ilottomassa maailmassa. Heti ensimmäisen jakson päätteeksi prinssi Adam aka He-man kuolee ja Eternian entinen järjestys romahtaa surkeuteensa. Kevin Smith vastasi vihaiseen palautteeseen soittamalla suutaan ja haukkumalla samoja faneja, joiden kukkarolle oli aiemmin koettanut kurottaa kaikella nuoleskelullaan.
Masters of the Universe: Revelationin uusi sankari onkin vanha tuttu Teela, asemiehen tytär, joka taisteli päähenkilön apuna jo sarjan aiemmissakin inkarnaatioissa. Tällä kertaa hahmosta on vain sankarillisen ja velvollisuudentuntoisen sankarittaren sijaan kirjoitettu sietämättömän itsekeskeinen ja inhottava shemale, joka muiden ihmisten onnettomuuden kohdatessaan alkaakin räksyttää näille itse kokemastaan vääryydestä. En uskoisi He-manin kuoleman loukanneen likimainkaan niin monia jos sarjan uusi päähenkilö olisi yksinkertaisesti säilyttänyt oikeasti mielekkäät ja sympaattiset piirteensä, mutta tässä kohtaa käsikirjoittajat vetivät homman pahemman kerran överiksi ja mokasivat mielestäni koko jutun.
Paljon on viime aikoina keskusteltu oikean ja kuvitellun kritiikin vaikutuksesta sarjan jälkimmäisen puolikkaan sisältöön. Erään huhun mukaan Teelalle suunniteltiin kaiken muun ohella vielä erillistä lesboromanssia toisen naishahmon kanssa, mutta ilmeisesti suunnitelmat päätettiin jossain vaiheessa hylätä. Käsikirjoittajien ajatuslihasten ihmeellinen voima ei tosin tälläkään kertaa tuottanut pettymystä, sillä cliffhangeriin päättyneen ensimmäisen osan jälkeen katsojalta vedetään nopeasti matto jalkojen alta jumalaksi nousseen Skeletorin menettäessä uudet supervoimansa heti kättelyssä toiselle nykypäivän poliittiseen ilmastoon sopivalle hahmolle. Positiivisena puolena monia ensimmäisen puolikkaan mokia on kuitenkin selvästi pyritty toisessa korjaamaan, joten sarja ainakin paranee edetessään saaden loppua kohden muutamia ihan mielenkiintoisiakin käänteitä, eivätkä Skeletorin kätyritkään välttämättä enää ole yksiselitteisen pahoja.
Käsikirjoitusmielessä Masters of the Universe: Revelation onkin periaatteessa melkoisen ongelmallinen räiskäle, josta löytyy monia hukkaan heitettyjä hedelmällisiäkin ideoita. Tappamisen sijaan Adamilta olisi esimerkiksi voitu jo alussa vain ottaa pois supervoimat, jolloin hahmo olisi joutunut seikkailuun ja pelastamaan maailman ilman käteviä deus ex machina -poppakonsteja. Ehkä tämän seikkailun kuluessa hemmoteltu prinssi vähitellen miehistyisi ja löytäisi itsensä, tutustuisi syvällisemmin sarjan muihin hahmoihin tai muuta vastaavaa. Ehkä yksi sarjan hahmoista päätyisi post-apokalyptiseen tulevaisuuteen, jolloin menneisyyden sankarit yrittäisivät selvittää ja estää tulevan massatuhon tulevaisuuden ihmisten taistellessa samalla omia demonejaan vastaan. Loppujen lopuksi kaikki palautuisi tavalla tai toisella He-Manin ja Skeletorin ikuiseen kaksintaisteluun sekä sankaruuden itsensä olemukseen.
Netflixin tekeleessä ehkä eniten ärsyttää, että sen animaatio ja ääninäyttely ovat kuitenkin enimmäkseen ensiluokkaista jälkeä, enkä varsinaisesti keksikään jälkimmäisestä muuta napisemista kuin Mark Hamillin vähän liiankin rutiinilla vetämän Skeletorin. Megaluokan tuotantoarvoilla varustetussa Masters of the Universessa olisikin helposti ollut ainesta todella päräyttäväksi elämykseksi ilman laiskan käsikirjoitustiimin hölmöilyjä. Omalta osaltani tyydyn vain yhtymään alussa mainittujen sivustaseuraajien mielipiteeseen: parasta Masters of the Universe: Revelationissa oli sen komea markkinointikampanja, vaikka sarjan surkeutta sekä Kevin Smithin urpoilua onkin monessa lähteessä vahvasti liioiteltu.
Arvio: 2/5
MASTERS OF THE UNIVERSE: REVELATION, 2021 USA
Ohjaus: Adam Conarroe, Patrick Stannard
Käsikirjoitus: Diya Mishra, Eric Carrasco, Kevin Smith, Marc Bernardin, Tim Sheridan
Näyttelijät: Chris Wood, Lena Headey, Liam Cunningham, Mark Hamill, Sarah Michelle Gellar
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.