Maborosi (1995)

Nyt kun viimein pääsin pahimmista opiskelukiireistäni ainakin hetkeksi, voinen ottaa käsittelyyni yhden aikamme johtavista japanilaisista elokuvaohjaajista. Muistan suunnitelleeni Hirokazu Kore-edan tuotannon läpikäyntiä ainakin viime joulusta asti, jolloin arvostelin miehen kaksi uudempaa tuotosta ja havaitsin ne enemmän kuin onnistuneiksi. Koska tulen kuitenkin joka tapauksessa myös tulevana jouluna arvostelemaan Kore-edan kaksi viimeisintä tuotosta, lienee tällainen pohjustava läpileikkaus ohjaajan uraan ja elokuviin juuri nyt enemmän kuin paikallaan.

Vuoden 1995 Maborosi oli aikoinaan erilaisten televisiodokumenttien parissa pätevöityneelle nuorelle Kore-edalle ensimmäinen pitkä fiktioelokuva, joka jo ilmestymisvuotenaan nostatti kuumia aaltoja idän ja lännen elokuvapiireissä. Ohjaajan itsensä lisäksi pääosaa esittävä Makiko Esumi ja kuvauksesta vastannut Masao Nakabori keräsivät kukin sylillisen palkintoja eri festivaaleilla, leffan itsensä päätyäessä monen ammattikriitikon vuoden parhaiden elokuvien listoille ympäri maailmaa. Kirjoitushetkellä Herran vuonna 2018 vain kahdella Kore-edan elokuvalla on täydet pisteet Rotten Tomatoesissa, Maborosin ollessa niistä toinen.

En muista tulinko jo aiemmin maininneeksi Kore-edan ohjaustyylin tuovan etäisesti mieleen Yasujiro Ozun klassiset perhe-elokuvat, mutta tämän kohdalla voi jo puhua suoranaisesta henkilöpalvonnasta, niin paljon Maborosi ohjaajansa esikuvaa lainailee. Tarina esimerkiksi sijoittuu osin kaupunkiin sekä osin pieneen kalastajakylään. Ensimmäinen on vähän kuin yhdistelmä Tokyo Storya ja muutamaa muuta Ozun kaupunkilaiskuvausta, jälkimmäinen ennen kaikkea vuoden 1959 Kiertolaiset-elokuvaa sekä koko alakuloinen tarina Tokyo Twilightia. Kore-eda käyttää vielä kirjaimellisesti täsmälleen samoja leikkaus- ja kuvaustekniikoita kuin esikuvansakin yksittäisiä kuvakulmia, tatamiotoksia ja kuvasommitelmia myöden. Tätä on oikeasti hyvin hämmentävää katsoa jos on vähänkään tuttu Ozun tavaramerkkityylin kanssa.

Ohjaajan taipumuksen esikuvansa kunnioittavaan jäljittelyyn pystyy kuitenkin helposti antamaan anteeksi, kiitos taidolla kokoon kasatun yksinäisyyttä ja syyllisyydentuntoa huokuvan alkuperäistarinan. Maborosin päähenkilö on nuoren pojan äiti, jonka aviomies yllättäen ja selittämättä päättää eräänä iltana tehdä itsemurhan kävelemällä junan eteen. Kuolemalla ei tunnu olevan minkäänlaista järjellistä syytä, vainajan elämä oli päällepäin täysin kunnossa eikä tältä jäänyt edes minkäänlaista itsemurhaviestiä. Myöhemmin leskeksi jäänyt nainen menee uusiin naimisiin ja muuttaa pois kaupungista, mutta epävarmuus ja syyllisyys kuolemasta eivät lopulta jätä yksinäistä ja sisältä tyhjää naista sittenkään täysin rauhaan.

Tässä kohtaa pääsemmekin Kore-edan elokuvan todellisten vahvuuksien pariin. Miehellä on selvästi vanhan ajan tarinankertojan vikaa, sellaisella taidolla mies tarinaansa eteenpäin ohjastaa. Perijapanilaiseen tapaan dialogi on jälleen tarkoituksella hyvin niukkaa ja pääpaino on kuvallisessa sekä taustaääniin painottuvassa kerronnassa. Tällä kertaa katsoja liittää jo alussa junat äänineen muistoon päähenkilön aviomiehen kuolemasta ja tarinan siirtyessä kaupungista maalle niiden tilalle tulee meren aallokon, autojen ja mopedien ääniä. Kun vanhat muistot jälleen lopussa palaavat pikkuhiljaa päähenkilön tajuntaan, matkataan taas junalla tutun kolinan pauhatessa taustalla. Pelkästään taustaääniä kuuntelemalla tästä löytää vaikka mitä eikä pikkutarkka lavastus poikkeuksellisen laadukkaan kuvauksen ohella juuri kokonaisuutta heikennä vaikka toisen mestarin töitä onkin yritetty jäljitellä vähän liiankin innokkaasti.

Toinen hieno yksityiskohta liittyy kohtaukseen, jossa tapahtumat siirtyvät kaupungista maalle. Aluksi on vain pimeä talvi, mutta päähenkilön päästessä hetkellisesti yli henkisestä taakastaan, vaihtuu vuodenaika samalla kevääseen ja kesään kuin kuvastamaan uutta alkua.

Kore-eda on suunnitellut teoksessaan pienimmänkin kuviteltavissa olevan detaljin viimeistä piirtoa myöden, kuten tämän tason tekijän kuuluukin. En vielä tässä vaiheessa ole nähnyt ohjaajan koko muuta tuotantoa, joten en ainakaan toistaiseksi osaa julistaa tätä Kore-edan uran absoluuttisesti parhaaksi yksittäiseksi teokseksi, mutta mikäli mies tästä onnistuu vähänkään parantamaan, joudun vielä oikeasti keksimään uusia suomenkielisiä superlatiiveja kyetäkseni näistä arvosteluja ylipäänsä kirjoittamaan.



Arvio: 5/5



MABOROSI, 1995 Japani
Ohjaus: Hirokazu Kore-eda
Käsikirjoitus: Teru Miyamoto, Yoshihisa Ogita
Näyttelijät: Gohki Kashiyama, Makiko Esumi, Naomi Watanabe, Tadanobu Asano, Takashi Naitô