Distance (2001)

Hirokazu Kore-edan Distance alkaa tarkemmin nimeämättömän kertojaäänen selittäessä uskonnollisen kultin vapauttaneen taannoin geneettisesti modifioidun viruskannan Tokion viemäriverkostoon ja aiheuttaneen siten satojen ihmisten kuoleman. Myöhemmin samainen kultti päätti päivänsä joukkoitsemurhaan järven rannalla sijaitsevassa piilopaikassaan.

Elokuvan varsinainen tarina kuitenkin alkaa vasta puolituntisen alustuksen jälkeen. Joukko kuolleiden omaisia matkaa tuon samaisen järven rannalle terrori-iskun muistopäivän kunniaksi muistelemaan tragediaan johtaneita tapahtumia. Näiden seuraan liittyy myös kultista karannut entinen jäsen, jolla saattaa olla läheisempi suhde tapahtumiin kuin mitä antaa suoranaisesti ymmärtää...

Perhe-elokuvien ekspertti Kore-edan kolmas kokeilu pitkän fiktioelokuvan parissa taitaa yhä tänäkin päivänä lukeutua miehen eniten mielipiteitä jakavien teosten joukkoon. Aiemmin dokumenttien parissa kunnostautunut ohjaaja kun on edellisen elokuvansa After Lifen tavoin tässäkin hyödyntänyt aikaisempaa osaamistaan keskittymällä pitkälle improvisoituun käsikameralla kuvattuun äärirelistisen kuivaan tyyliinsä, mikä jo yksistään riittää kääntämään monen tämän parista. Mutta kun pituuttakin on tällä kertaa lähemmäs kaksi ja puoli tuntia, tempo äärimmäisen verkkaista ja tarinakin lyö lähinnä katsojalle pohdittavaksi kysymyksiä ilman tyhjentäviä vastauksia, on kasassa vähintäänkin epäkaupallinen tuotos millä tahansa inhimillisellä mittapuulla.

Mikäli kyseisistä muotoseikoista vain pääsee yli, kyseessä on kuitenkin erittäin onnistunut ja hienosti loppua kohden kasvavaa melankolista draamaa, mutta sekin ilman minkäänlaisia keinotekoisia melodramaattisia vippaskonsteja. Alussa monesta henkilöhahmosta on oikeasti vaikea uskoa näiden liittyvän myöhemmin tuhoisaan kulttiin, mutta vähä vähältä täysin arkisen mitäänsanomattomien mattimeikäläisten uskonnollinen herääminen ja henkilökohtaiset ongelmat alkavat kuljettaa tapahtumia kohti vääjäämätöntä päätepistettään. Pitkälle viety improvisaatio ja dokumentaarisuus saavat koko jutun vielä tuntumaan poikkeuksellisen luonnolliselta, kuin istuisi itse tarkkailemassa näiden ihmisten elämänvaiheita.

Tällainen kuvaustyyli oli ilmeisesti vähän isompikin muotijuttu vuosituhannen vaihteen Japanissa ja kaikista näkemistäni vastaavista tämä on helposti niitä kaikkein onnistuneimpia. Kore-edan tavoitteena ei selvästikään ole ollut ottaa elokuvassaan kantaa suuntaan tai toiseen vaan lähinnä ymmärtää ja järkeillä tapahtumien syy-seuraussuhteet juurta jaksain. Edellinen ei tosin tarkoita, etteikö tästä löytyisi myös roppakaupalla yksittäisiä komeita kuvia ja järjestelmällisen tehokasta leikkausta, joista jälkimmäinen muuten on monilahjakkaan ohjaajan itsensä käsialaa. Läpi erilaisten aikatasojen, tulevaisuuden ja menneisyyden tapahtumat tuntuvat keskittyvän yhä uudestaan ja uudestaan samaisen metsäisen järven rannalle ja erityisesti sen kupeessa nököttävällä pienelle laiturille.

En ole vieläkään aivan varma, mitä tuli juuri katsottua ja mitä kaikkea tästä olisi olennaisesti pitänyt huomata ja ymmärtää, mutta kyseessä taitaakin olla jälleen niitä sellaisia teoksia, jotka on tarkoitettukin useampaan kertaan katsottavaksi. En tiedä kenestäkään muusta, mutta omissa silmissäni tällainen katsomiskestävyys ja yleisön tarkkaavaisuuden ja arvostelukyvyn röyhkeä vaatiminen vain lisäävät elokuvaa ja sen tekijää kohtaan tuntemaani arvostusta entisestään. Kore-edalta on tähän päivään mennessä muutama tätäkin parempi ja mielekkäämpi ohjaustyö filmografiassaan, mutta mitä miehen alkupään dokumentaarisempiin leffoihin tulee, tämä taitaa olla ainakin niistä se kaikkein onnistunein.



Arvio: 4.5/5



DISTANCE, 2001 Japani
Ohjaus: Hirokazu Kore-eda
Käsikirjoitus: Hirokazu Kore-eda
Näyttelijät: Arata, Susumu Terajima, Tadanobu Asano, Yui Natsukawa, Yûsuke Iseya