Shara (2003)

Naomi Kawasen ura pitkien elokuvien parissa alkoi vähintäänkin loistavasti muutamia vuosia aiemmin ilmestyneellä Suzakulla, mutta äkkiäkös sekin hype alkoi hyytyä. Ohjaajan toista tuotosta, Fireflyta, en ole pystynyt toistaiseksi katsomaan kokonaan, joten siirrän sen arvostelua suosiolla tuonnemmaksi. Shara jatkaa joka tapauksessa kahden edellisen jalanjäljissä niin hyvässä kuin pahassakin: hyvässä sikäli, että kyseessä on jälleen mukavan intiimi, ohjaajan omaakin elämää sivuava perhedraama, mutta toisaalta ainakin omaan makuuni harmittava lisä hienon debyytin jälkeen alkaneelle hetkelliselle alenevalle trendille.

Ensimmäinen kohtaus kertookin periaatteessa kaiken olennaisen Kawasen kolmannen pitkän elokuvan tyylistä. Kyseessä nimittäin on yksi valtavan pitkä käsikameralla kuvattu otos, jossa kaksi pikkupoikaa juoksee pitkin Naran lähiöiden kapeita kujia kaupungin hälyn ja mekkalan pauhatessa taustalla. Yhtäkkiä toinen pojista katoaa selittämättömästi jälkiä jättämättä.

Vuosia myöhemmin pojan perhe elää yhä kohtalokkaan päivän muistoja uudestaan ja uudestaan. Kaupunki valmistautuu tulevaan Shara-juhlaan, jäljelle jäänyt pojista on maalannut kuvan veljestään osana koulunsa taideprojektia. Pojan paras ystävä on tyttö, jonka perheenjäsen niinikään katosi muinoin jättäen jälkeensä vain puiset sandaalinsa. Tragedia ja muistot yhdistävätkin läheisesti kaksi hyvin erilaista perhettä.

Jos Kawasen elokuvan ensimmäinen kohtaus kuvasi traagista katoamista ja todennäköistä kuolemaa, on viimeinen tunnelmaltaan huomattavasti iloisempi, katsojan todistaessa syntymää, elämän ihmettä tarinan päähenkilöiden sekä näiden perheiden ja ystävien seurassa. Yksi tyhjä aukko elokuvan henkilöhahmojen elämässä on vihdoin täyttynyt. Menneiden ja nykyisten sukupolvien välinen sopusointu, ihmisen suhde luontoon, kuolema ja elämä, perhe, yhteisö ja kotikaupunki... kaikki ohjaajan suosikkiteemat kristallisoituvat viimeistäänkin lopputekstien alkaessa ilmestyä yläilmoista kuvatun kaupunkikuvan ylle, ympyrä sulkeutuu.

Tarina ja hienot näyttelijät (mm. ohjaaja itse näkyvässä roolissa) taitavatkin tällä kertaa olla vahvimpia osa-alueita yhdessä jo aiemmin hehkutetun hienon äänimaailman lisäksi, mutta kuvaustyyli jätti ainakin allekirjoittaneen tällä kertaa pahasti kylmäksi. Siinä missä normaalisti kamera on keskivertoelokuvissa pyritty pitämään mahdollisimman huomaamattomana ja neutraalina, on tässä lähdetty ihan suosiolla kuvaamaan kaikkea mahdollisimman läheltä ja viemään katsoja aina tapahtumien keskipisteeseen. Käytännössä tämä tarkoittaa kuvaajan loputonta vaeltelua kohtauksesta toiseen sekä kameran realistista tärinää ja heilumista, joita en ainakaan henkilökohtaisesti ole ikinä oppinut tällaisissa leffoissa sietämään.

Ei siitä kuitenkaan sen enempää. Ei Sharaa varmaan joka makuun ole suunniteltukaan, mutta mikäli dokumentaarisesta kuvaustyylistä vain pääsee yli, tästä voi kaiketi saada pätevämmänkin katseluelämyksen - etenkin jos ohjaajan muu tuotanto sattuu olemaan erityisen sydäntä lähellä. Itse en kuitenkaan selvästi vielä ollut henkisesti tähän valmis.



Arvio: 3/5



SHARASOJU, 2003 Japani
Ohjaus: Naomi Kawase
Käsikirjoitus: Naomi Kawase
Näyttelijät: Kanako Higuchi, Katsuhisa Namase, Kohei Fukungaga, Naomi Kawase, Yuka Hyyoudo, Yûko Den