Yeelen (1987)

Nianankoron tietäjäisä Soma sai ammoin unessaan näyn, jossa tämän poika kasvoi isänsä veroiseksi ja koitui lopulta tämän tuhoksi. Niinpä poika joutuikin äitinsä kanssa vuosikausiksi pakoilemaan isänsä vihaa ja katkeruutta. Äidin ja aikuisuuden kynnyksellä olevan Nianankoron tiet erkanevat lopulta jälkimmäisen lähdettyä etsimään mahtavilla taikavoimilla siunattua sokeaa setäänsä saadakseen tältä apua isäänsä vastaan.

Äskettäin tekemäni thaimaalaisen elokuvan vaatimattoman minimaratonin pienenä sivutuotteena osui silmiini ja lopulta myös käsiini tällainen aikoinaan hyvinkin tunnettu ja Suomessa asti teattereihin päässyt afrikkalainen fantasiaelokuva, joka kuitenkin tuntuu vuosien varrella kadonneen täysin yleisestä tietoisuudesta. Malilaista Souleymane Cisséä itseään tavataan vielä yleensä tituleerata maanosansa merkittävimpiin yksittäisiin ohjaajiin kuuluvaksi ja miehen magnum opusta Yeeleniä eli "kirkkautta" kaikkien aikojen kauneimmaksi afrikkalaiseksi elokuvaksi, joten riippumatta oikean elämän kiireistä ja suunnitelmista, tämä oli katsottava nyt heti ja äkkiä kun kerran kopionkin löysin. Erittäin kuluneen ja huonokuntoisen kopion, mutta minkäs teet.

Kuten jo lyhyestä referaatista todennäköisesti kävi ilmi, on Yeelenin tarina varsinainen oppikirjaesimerkki Joseph Campbellin klassisesta sankarin matkasta, eli universaalista vertauskuvallisesta aikuistumistarinasta jossa nuori sankari erkanee kodistaan ja vanhemmistaan kohti suurta seikkailua ja kasvaa siinä sivussa pojasta mieheksi. Tällä kertaa tuttu tarina on sijoitettu muinaiseen Maliin ja perusteemakin pyörii erityisen vahvasti perheen ja suvun ympärillä: isän ja pojan vihamielisen suhteen lisäksi katsojalle kerrotaan Nianankoron suvun yllä olevasta kirouksesta, matkan varrella nuori mies rakastuu, saa ihmeen kautta lapsen ja lopussa mystikon ennustus kertoo katsojalle päähenkilön jälkeläisten kohtalosta.

Pelkästään tarinamielessä ei oikeasti ihmetytä ollenkaan, miksi Yeeleniä niin monessa lähteessä tunnutaan vertaavan juuri aasialaisista animistisista perinteistä ammentavan Apichatpong Weerasethakulin elokuviin. Tälläkin kertaa kerronta nimittäin on hyvin hidasta ja Cissén tarkka silmä paikallisille perinteille ja myyteille paistaa lopputuotteesta vahvasti läpi. Loppulos onnistuu kuvaamaan poikkeuksellisen uskottavasti tieteellistä tulkintaa karttavaa maagista maailmankuvaa, jossa jokainen taikakalu ja henkiolennot ovat ihmisille mitä totisinta totta siinä missä aineellinen, järjellä ymmärrettävä todellisuuskin. Näin siis ilman ainuttakaan erikoistehostetta, onhan kyseessä loppujen lopuksi lähes nollabudjetilla ja amatöörivoimin vaikeissa olosuhteissa kuvattu teos.

Mitä tulee Yeelenin erityiseen kauneuteen, en tuosta juuri osaa sanoa juuta enkä jaata, sillä afrikkalaisen elokuvan yleissivistykseni rajoittuu toistaiseksi tämän lisäksi yhteen 2000-luvulla ilmestyneeseen naisten ympärileikkauksesta kertovaan leffaan ja tietysti taannoiseen kuolemattomaan Suomen Marsalkka -klassikkoon, joten uskottavien vertailujen tekeminen tässä suhteessa on aika vaikeaa. Toisaalta vaikka Cissén elokuva erityisen komea onkin, onnistui suttuinen kuvanlaatu varmasti nakertamaan sen parasta terää liiankin kanssa. En tiedä onko tästä nykyäänkään edes olemassa minkäänlaista teräväpiirtotasoista restauroitua versiota, mutta olisi todella tarpeeseen.

En jaksa uskoa, että tästäkään on ihan jokaisen suosikkielokuvaksi, mutta persoonallisena ja varsin laadukkaana pikku fantasiaelokuvana sekä etnografisena trippinä Cissén taidonnäytteelle soisi mieluusti paljon parempaa kuin silkan limbon ja unohduksen.



Arvio: 4/5



YEELEN, 1987 Mali, Ranska, Saksa, Burkina Faso, Japani
Ohjaus: Souleymane Cissé
Käsikirjoitus: Souleymane Cissé
Näyttelijät: Aoua Sangare, Balla Moussa Keita, Issiaka Kane, Niamanto Sanogo, Soumba Traore