Aavepoika (2015)

Jokunen kuukausi ja arvostelu takaisin manasin kovaan ääneen ranskalaisten animaatioiden huonoa saatavuutta näillä kulmilla. Ilmeisesti joku isokenkäisempi lukee Tykkiä tai sitten kyse lienee jostain korkeamman johdatuksesta, mutta tässä tätä nyt vihdoin olisi. Aavepoika on A Cat in Parisin tekijöiden tuorein elokuva, joka sai alunperin Ranskan ensi-iltansa jo 2015, mutta saapui tänne vasta nyt. Ihmetellä täytyy, miksi juuri näin vanha elokuva piti teattereihin asti tuoda, koska tämän uskoisi jokaiselta aiheesta erityisesti kiinnostuneelta jo löytyvän hyllystä ihan tallenteenakin. No, ajatus kai tärkein.

Aavepojan juoni yhdistää trendikkäästi Alfred Hitchcockin Takaikkunaa, sarjakuvamaisia hahmoja ja simppeliä supersankariteemaa. Tarinan päähenkilö on 11-vuotias New Yorkissa asuva Leo, joka on joutunut sairauden vuoksi hoidettavaksi sairaalaan. Leolla on salainen erikoiskyky, jonka avulla hän pääsee irtautumaan ruumiistaan ja lentelemään aineettomana aaveena ympäri kaupunkia. Samoihin aikoihin Isoa Omenaa terrorisoi salaperäinen kubistiselta maalaukselta näyttävä superroisto, jonka suurena suunnitelmana on vallata suurkaupunki hallintaansa. Leo lyöttäytyy yhteen murtuneen jalkansa vuoksi sairaalassa olevan poliisin kanssa pysäyttääkseen superroiston.

Jos tarinasta voi jotain sanoa, niin ainakaan se ei kierrätä ollenkaan perinteisiä Disney-kliseitä, siinä ei lauleta eikä siinä ole tylsistyneitä prinsessoja tai puhuvia huonekaluja. Tämä jo pelkästään nostaa elokuvan pisteitä omissa silmissäni, samoin tekee seitsemänvuotiaan lapsen piirtämältä näyttävä design ja animaatio, joka toi hyvällä tavalla mieleeni Night on the Galactic Railroadin vastaavan. Ranskalaiset ääninäyttelijätkään eivät ole mitenkään huonoja, enintään keskinkertaisia ja hyviä.

Jos tätä elokuvaa jokin toden teolla syö, niin paikoin todella löysä tarinankerronta sittenkin. Aavepojalla on mittaa ainoastaan vajaa puolitoista tuntia, mutta ainakin kolmannes siitä on todella löyhää ja epämääräistä ilmaa, jonka aikana tarina ei oikeastaan etene ollenkaan, hahmot eivät tee mitään mielenkiintoista eikä juonen punaisesta langasta ole kuin hämärä aavistus. Elokuvan edetessä kerronta tiivistyy huomattavasti ja välillä kolkutellaan jopa voimakkaampiakin tunteita, mutta lopulta homma lässähtää siihen tosiasiaan, ettei koko elokuvan aikana tehdä mitään henkilöhahmojen persoonallisuuksien syventämiseksi. Edes pahiksen taustoista ei kerrota yhtään mitään tarinan aikana, mutta katsojaa kiusataan toteamalla sen olevan jotain todella kiinnostavaa. Tekijät ilmeisesti kaavailivat tähän vielä haikeaa traagisempaa loppuratkaisua, mutta lopulta sitä päätettiin muuttaa iloisemmaksi. Tämän huomaa selvästi.

En nyt ilkeä mennä haukkumaan tätä elokuvaa mitenkään erityisen huonoksi, mutta kyllä Aavepoika vain valitettavan keskinkertainen esitys on. Tämä ei varsinaisesti räjäytä tajuntaa millään osa-alueella tai erotu varsinaisesti edukseen muista saman lajin teoksista, mutta sen katsoo kyllä paremman puutteessa. Ranskasta tulee kyllä parempaakin. Jos aihe kiinnostaa, katsokaa alkajaisiksi vaikka Persepolis, Ernest & Celestine ja Le Roman de Renard.

PHANTOM BOY, 2015 Ranska, Belgia
Tuotanto: Jacques-Rémy Girerd
Ohjaus: Alain Gagnol, Jean-Loup Felicioli
Käsikirjoitus: Alain Gagnol
Näyttelijät: Audrey Tautou, Edouard Baer, Gaspard Gagnol, Jackie Berroyer, Jean-Pierre Marielle, Noa Bernaoui-Savreux