Bamse ja Rosvokaupunki (2014)

Olen tällä vajavaisella maallisella taivalluksellani tullut siihen tulokseen, että ruotsalaisten juomavesissä on pakko olla jotain lisäaineita, joita Suomen maaperästä puuttuu tyystin. Miten muuten voi selittää, että siitä maasta tulee samaan aikaan sekä maailman paras death metal että maailman söpöimmät ja viattomimmat satujen ja sarjakuvien eläinhahmot Pekka Töpöhännästä lähtien. Mikä kumma niitä ruotsalaisia oikein vaivaa?

Bamse on ehtaa ruotsalaista laatua. Jos hahmo tai franchise ei satu olemaan tuttu, niin kyseessä on siis meilläkin jo vuosikymmenien ajan julkaistu Rune Andréassonin piirtämä sarjakuva, jossa jymyhunajasta supervoimat saava nalle seikkailee eläinystäviensä kanssa ja parantaa maailmaa. En ole tästä aivan varma, mutta vanhan tarinan mukaan Andréasson oli täydellinen kommunisti ja mies ei kuulemma kaihtanut maailmankuvansa julkituomista tarinoissaan. En ole sarjakuvaa liiemmin lukenut, mutta sen yhtenä pahiksena häärää ainakin ahne pankkiiri Kroisos, eli jotain perää väitteessä kai piilee.

Bamse ja Rosvokaupunki kertoo Bamsen ja muiden kivojen pikku eläinystävien asuttamasta paratiisimaisesta kyläsestä. Kaikilla on kivaa, entisistä pahiksistakin on tullut Bamsen ystäviä ja rehellisiä tyyppejä. Pankkiiri Kroisosta ei elokuvassa nähdä. Ilmeisesti kapitalismin väärä tietoisuus oli rappeuttanut pankkiirin ns. beyond repair. Toinen parantumattomasti ilkeä hahmo on Kasimir tai alkukielellä Reinard-kettu, joka elokuvassa agitoi vanhat konnat jälleen pahoille teille ja kidnappaa Bamsen isoäidin, jottei Bamse voi enää saada jymyhunajaansa.

En osaa sanoa, miten uskollinen Bamse ja Rosvokaupunki on alkuperäiselle sarjakuvalle, mutten ainakaan toistaiseksi ole kuullut aiheesta mitään moitettakaan. Yksi asia, jonka voin jo heti paikalla sanoa on, että tämä on tehty tosi pieniä lapsia silmällä pitäen ja tästä on käytännössä karsittu kaikki liian jännittävä kama pois. Bamsen maailmassa aivan kaikki pyörii ystävyyden, karkkien ja synttäreiden ympärillä. Siinä kaikki olennainen.

Mitään kaksista hahmonkehitystä tai juonikuvioita ei tästä löydä hakemallakaan. Yleensä näissä piirretyissä pyritään kuvaamaan hyvikset lapsekkaampina ja pahikset monimutkaisempina hahmoina. Kyseessä on vanha psykologinen kikka: yksinkertaisiin hahmoihin on helpompi samaistua ja monimutkaiset vaikeampia lähestyä ja jäävät siksi etäämmiksi. Bamsessa tämä on jo vedetty sen verran överiksi, ettei päähyviksillä ole enää oikeastaan mitään persoonallisuutta pelkän hyvyyden lisäksi, mutta pahiksilla on menneisyyttä ja persoonaa sitten senkin edestä; hyvin kuvaavaa on, että ilkeyden maailmanmestarilla on varmasti kaikkein perusteellisin ja kiinnostavin tarina sekä sisäinen konflikti koko elokuvassa.

Yksi hassu juttu tässä kuitenkin jäi takaraivoon kytemään: tarina siis kertoo paratiisimaisesta (ruotsalaisesta) kylästä, jossa roistot ja naiivit suvaitsevaiset hyvikset elävät rinta rinnan, mutta vihasaarnaajan tultua homma hajoaa täydelliseksi kaaokseksi ja ryöstelyksi eikä yhteiselosta tule enää mitään. Voisiko tämä olla ehkä kommentaari ruotsalaisen yhteiskunnan nykytilasta? En usko, mutta haluan uskoa.

Oma henkilökohtainen suosikkihahmoni koko franchisessa on Kasimir-kettu. Olen jo aiemmissa arvosteluissani julistanut rakkauttani Le Roman de Renardiin ja furryihin (esim. Sing). Ilmeisesti joku muukin tykkää, sillä Kasimirin eli Reinardin hahmo on otettu suoraan tuosta opuksesta! Parasta tietysti on, etteivät tekijät lähteneet turhaan muuttamaan hahmon persoonallisuutta hyvistelymielessä vaan pitivät Reinardin likimain täysin samanlaisena roistona kuin alkuperäistarinoissa. Kasimir on loistava roisto, voisin katsella hahmon mellastusta vaikka monta tuntia ihan huvikseni. Paperiset hyvikset menköön itseensä, kyllä pahuus voittaa. Bwahahaa!

Katsoin elokuvani englanninkielisellä dubilla ja täytyy sanoa, etten ole aikoihin kuullut mitään niin nolostuttavan huonoa. Jostain kumman syystä tähän ei varmaan saatu natiivipuhujia ja kaiken englanninkielisen ääninäyttelyn hoitaa paksulla korostuksella puhuvat ruotsalaiset, jotka sopivat rooleihinsa vain hädin tuskin. En tiedä mitä tasoa suomalainen dubbaus tässä on, mutta tuskin ainakaan tämän huonompaa. Jotain hyvää voi siis vaihteeksi sanoa siitäkin.

En menisi kutsumaan Bamse ja Rosvokaupunkia varsinaisesti kovinkaan huonoksi elokuvaksi, mutta laimea se joka tapauksessa on. Mielestäni tällaisille elokuville pitäisi kehittää täysin omanlaisensa käänteinen ikärajajärjestelmä, jolla kiellettäisiin aikuisia katsomasta pienille lapsille suunnattuja elokuvia. Sen verran täytyy vielä kommentoida, etten välitä ollenkaan vaikka elokuvassa olisikin poliittista sisältöä. Pääasia, että elokuvassa on ylipäänsä sisältöä ja jotain sanottavaa, olipa se sitten mitä tahansa.

Sen pituinen se.

BAMSE OCH TJUVSTADEN, 2014 Ruotsi
Tuotanto: -
Ohjaus: Christian Ryltenius
Käsikirjoitus: Johan Kindblom, Rune Andréasson, Tomas Tivemark
Näyttelijät: Magnus Härenstam, Maria Langhammer, Morgan Alling, Peter Haber, Shebly Niavarani, Steve Kratz, Tea Stjärne