When Black Birds Fly (2016)

Well, Oscar- ja Razzie-viikonloppu meni sitten että sujahti ja sain pitää karvahattuni. Enää ei vähään aikaan ole tulossa mitään kovin kiinnostavaa teattereihinkaan, joten ainakin seuraaviksi muutamiksi viikoiksi jäänee taas enemmän aikaa tutkiskella underground- ja indie-elokuvien sameita vesiä pelkästään jo ihan huvin vuoksi. Mitä uugeempaa kamaa, sen parempi.

Yritin löytää katselmukseni ensimmäiseksi elämykseksi äärimmäisimmän ja hämärimmän mahdollisen elokuvan ja käsiini osui tällainen hassu tekele nimeltä When Black Birds Fly. Kyseessä on yksi harvalukuisista animoiduista kauhuelokuvista ja likimain kokonaisuudessaan yhden ihmisen tekemä pieni taide-elämys. Peitenimeä ”Jimmy ScreamerClautz” käyttävästä maestrosta en oikeastaan tiedä muuta kuin, että kyseessä on kuulemma happoisiin tuotoksiinsa nähden yllättävänkin normaali ja huumorintajuinen kaveri, joka omien sanojensa mukaan vain kehittelee luovia tapoja maksaa vuokransa. Jos haluatte vähän esimakua kaverin mielipuolisesta tyylistä niin etsikää jostain käsiinne tämän leffan traileri. Lupaan, ettei jätä ketään kylmäksi.

When Black Birds Flyn tarina sijoittuu Heaven-nimiseen amishmaisen uskonnollisen kultin hallitsemaan kylään, jossa ihmiset palvovat sokeasti Caine-nimistä kulttijohtajaa. Kaikki kylään sijoitetut kohtaukset on toteutettu mustavalkoisena ja äärimmilleen vedetyillä musta/valko-kontrastreilla. Ainoat värilliset objektit koko kylässä ovat luonnollisesti Cainen kuvat. Kylää ympäröi salaperäinen muuri, jonka tarkoitus on virallisen totuuden mukaan suojata kyläläisiä kaikelta pahalta. Muuria ja kylän järjestystä valvoo aseistautunut ja naamioitunut moraalipoliisi. Kylän televisiosta tulee pelkkää propagandaa ja sen kouluissa on kyse pelkästä indoktrinaatiosta sekä aivopesusta.

Heti tarinan alkuun muuan pariskunta saa Cainen kultilta luvan hankkia lapsen. En ymmärrä alkuunkaan mitä tässä tapahtuu ja miten paljon kohtauksesta on pelkkää tietokoneohjelman grafiikkabugia, mutta pariskunta saa kuin saakin lapsen. Myöhemmin lapsi saa nimekseen Marius. Kun Marius on tarpeeksi vanha, hänet pannaan kouluun aivopestäväksi. Koulussa Marius ystävystyy Eden-nimisen tytön kanssa. Eden ja Marius karkaavat yhdessä muurin toiselle puolelle pahaan maailmaan, joka on ulkoisesti kylän täydellinen riemunkirjava vastakohta, jossa kaikenlaiset värien äärimmäisimmätkin kontrastit on vedetty niin överiksi kuin mahdollista - kuin suoraan jostain astetta pahemmassa happotripissä. En taaskaan osaa sanoa miten paljon tästä on tarkoituksellista ja miten paljon pelkkää bugia, mutta suurin osa elokuvasta on juuri tällaista luovaa kaaosta ja täydellistä psykedeelistä hulluutta.

En osaa edes selittää, mitä tästä eteenpäin tapahtuu, mutta homma taitaa puolessa välissä muuttua jonkinlaiseksi hämäräksi satiiriksi. Tai näin ainakin itse sen tulkitsin. Pieniä viittauksia löysin ainakin Monty Pythonin ja Eraserheadin suuntaan, mutta voin olla väärässäkin. Parhaimmillaan elokuva on, kun se unohtaa vähäisimmänkin juonensa ja keskittyy lähinnä täydelliseen päämäärättömään kaheliuteen. Oma suosikkikohtaukseni koko elokuvassa on pitkä mielikuvituksellinen jakso, jossa lapset kulkevat ”kissan” mukana psykedeliamaailmassa ja vähitellen kissa mutatoituu yhä hämärämmäksi otukseksi. Lopulta siitä tulee antropomorfinen kolmipäinen vuohi, jolla on päässä tuhat silmää ja kolme sarvea sekä ylimääräisiä silmiä ja suita ympäri kehoa. Dude, mitä oikein olet poltellut? Mitä ihmettä mä oikein katson?

Kuten odottaa sopii, tällaisen yhden ihmisen omalla ajalla ja rahalla tekemän elokuvan animaatio on vuoden 2016 elokuvaksi ihan täyttä kuraa. Tarkemmin sanottuna graafisesti ehkä jotain ensimmäisen Playstationin tai Dreamcastin tasoa, eli suunnilleen jotain Foodfight!in luokkaa. Kaikkein kamalinta on hahmoanimaatio, joka on jo Itse Valtiaitakin huonompaa kamaa; kaikilla Black Bridsin hahmoilla on sama kuollut katse ja irvistys läpi elokuvan, eivätkä suut liiku hädin tuskin ollenkaan sanojen mukaisesti. Kaikki muu visuaalinen anti on joko nerokkainta tai kamalinta mitä on koskaan tehty. Itse pidän tässä nimenomaan psykedeelisistä hörhöilystä ja toisinaan jäätävän monimutkaisista taustoista. Jos kestoa olisi leikattu reippaasti ja turhaa tarinaa jätetty pois sekä keskitytty pelkkään luovaan hulluuteen, tämä voisi olla likimain nerokkainta kamaa koskaan.

Koska elokuva on virallisesti kauhua, keskeisin kysymys kuuluu: aiheuttaako se mitään väristyksiä? En tiedä väristyksistä, mutta ainakin itseni se sai oikeaan tunnelmaan ja vähän ahdistumaankin. Ahdistukseen lienee yhtenä syynä ainakin kaiken mahdollisen yleinen kökköys; tämän katsominen on kokemuksena kuin joku takoisi lekalla jakaukseen. Tarina on sekava kuin mikä, animaatio on ainakin hahmojen osalta täyttä syöpää ja riemunkirjavat värit aiheuttavat päänsärkyä - epilepsiakohtauksia pelkäävien ei kannata tätä edes katsoa. Hyvällä tavalla itseäni tässä kutkutti yleinen ufomeininki ja kaiken äärimmäinen outous sekä loistava äänimaailma/soundtrack, joka toisinaan koostui muun elokuvan tavoin pelkästä bugittavasta mössöstä ja toisinaan tyylikkäästä syntikkasynkistelystä, josta itse pidin paljonkin.

Tämä koko elokuva on jo niin äärimmäinen kummajainen, ettei siitä voi kuin joko pitää todella paljon tai sitten vihata kuin jotain kulkutautia. Keskitietä ei ole olemassakaan. Jollain omituisella tavalla pidin tästä hirvityksestä erittäin paljon. Siinä ei periaatteessa toimi mikään, mutta se kutkutti itseäni juuri oikeista kohdista, että jaksoin katsoa sen loppuun asti – moni muu parempi on jäänyt kesken. When Black Birds Fly on läpikotaisen hullu, järjetön, rikkinäinen ja buginen, mutta onpahan luova ja uniikki. En voi vilpittömin mielin suositella tätä kenellekään edes kokeilumielessä.


Arvio: 4/5

WHEN BLACK BIRDS FLY, 2016 USA
Tuotanto: Jimmy ScreamerClautz, Ruby Larocca
Ohjaus: Jimmy ScreamerClautz
Käsikirjoitus: Jimmy ScreamerClautz
Näyttelijät: Brandon Slagle, David Firth, Devanny Pinn, Erin Russ, J.D. Brown, Ruby Larocca, Victor Bonacore