I Killed Einstein, Gentlemen (1970)

Puhutaanpa vähän ensivaikutelmasta. Niinhän sitä sanotaan, että hyvän ensivaikutelman tekeminen on sosiaalisissa tilanteissa kaikki kaikessa, jotain josta ei helpolla pääse täysin ajankaan kanssa. I Killed Einstein, Gentlemenin antama ensivaikutelma on taatusti hämmentävin ja absurdein, mitä olen elokuvissa koskaan eläessäni nähnyt: heti ensimmäisissä kuvissa nähdään nimittäin kaksi puolialastonta parrakasta naista nuoleskelemassa toisiaan lesboslaiseen tyyliin. Nyt olemme toisin sanoen todella syvällisten elämän perusasioiden äärellä.

Harmittavasti repäisevä alku taitaakin sitten olla oikeasti parasta koko leffassa, sillä valitsin tarkoituksella tällä kertaa vähän vähemmän hiotun tsekkoslovakialaisen. I Killed Einsteinlukeutuu ajallisesti Prahan kevään ja Neuvostoliiton miehityksen jälkeiseen normalisoinnin aikaan, jolloin kaikki aiempien vuosikymmenten vapaamielisemmät virtaukset tukahdutettiin väkivalloin ja elokuvateollisuus otettiin tiukempaan kontrolliin tuottamaan tällaista mahdollisimman turvallista ja poliittisesti korrektia todellisuuspakoista hömppää suuntaamaan sorretun proletariaatin ajatukset pois ankean stalinistisesta arkitodellisuudesta.

Mikäli kuitenkin kiinnostaa, niin kyseessä on aikamatkustustarina ja slapstickkiin keskittyvä kevyt farssi. Elokuvan tekoaikaan lähitulevaisuudessa ihmiskunnan loppu häämöttää horisontissa ydinaseiden jätettyä karvaa kasvavan kauniimman sukupuolen täysin lisääntymiskyvyttömään tilaan. YK päättää lähettää joukon tiedemiehiä muuttamaan menneisyyttä murhaamalla itsensä Albert Einsteinin estääkseen ydinaseiden keksimisen, mutta lopulta mikään ei mene suunnitelmien mukaan ja aikaparadoksi seuraa toistaan.

Toisin kuin tämän juonireferaatin perusteella ehkä voisi kuvitella, I Killed Einstein, Gentlemen ei ole ollenkaan syvällinen elokuva eikä tässä oikeasti ole juuri yksittäisiä irtovitsejä moniulotteisempaa sisältöä, onhan kyseessä sentään tavallisen keskivertokansan tyydyttämiseen tarkoitettua aikansa ja paikkansa arkkityyppistä standardiviihdettä. Jos tästä nyt jotain erityisen profeetallista ja edistyksellistä pitäisi kuitenkin löytää, edustaa sitä jo aivan alussa nähtävä maailman ensimmäinen selfietikku.

Kaikki muu taas... noh, sanotaan vaikka että kaikki science fictioniin ja tulevaisuuteen viittaava tässä elokuvassa on kämäisyydessään ja kumisuudessaan nykyään jo tyylipuhdasta campia. Koko aikamatkustuskuviokin tuntuu lähinnä tekosyyltä kuvata suurin osa nollabudjetin elokuvasta oikeassa ympäristössä ilman kalliita lavasteita. Ilman erinomaisia näyttelijöitä koko raina todennäköisesti romahtaisikin lähes täysin itseensä.

Olen jostain lukenut tällä leffalla olevan jopa jonkin verran kulttistatusta tietyissä piireissä, mutta itse en oikeasti lämmennyt tsekkiläisten kohellukselle oikein missään vaiheessa. Toisaalta itse elokuvan perusidea menneisyyden tarkoituksenmukaisesta manipuloinnista ja sen arvaamattomista koomisista seurauksista on ajatuksena sen verran herkullinen, että tältä pohjalta saisi nykyäänkin helposti hykerryttävän hauskan ja oikeasti älykkään tieteiskomedian aikaiseksi. Simpsonit tosin on jo ehtinyt senkin tekemään ainakin kertaalleen.



Arvio: 2.5/5



ZABIL SJEM EINSTEINA, PANOVE; 1970 Tsekkoslovakia
Ohjaus: Oldřich Lipský
Käsikirjoitus: Oldřich Lipský
Näyttelijät: Iva Janžurová, Jana Brejchová, Jiří Sovák, Lubomír Lipský, Petr Čepek, Radoslav Brzobohatý, Svatopluk Beneš