Child's Play (1988)

Lelut elävät! Chucky haluaa olla sinunkin ystäväsi. Chucky haluaa leikkiä. Mutta sitä ennen Chucky haluaa iskeä pääsi muusiksi vasaralla, tönäistä ruumiisi alas parvekkeelta ja tuikata raatosi lopuksi tuleenkin. Hyi, ettäs kehtaat” Chucky ei nimittäin ole mikä tahansa nukke, vaan sielunsa voodoo-taioilla nukkeen siirtänyt pitkäkynsi ja sarjamurhaaja. Tiedän tämän, koska jutun jutu paljastuu jo elokuvan alussa. Muovinuken muodossa herra Sarja Murhaajan on määrä jakaa tahdonvastaista eutanasiaa ennen siirtymistään uuteen kehoonsa – muutoin tämä alkaisi hiljalleen muuttua nukesta ihmiseksi. Tuleva ruumis kuuluu Andy-nimiselle pikkupojalle, joka saa elokuvan alussa Chuckyn äidiltään lahjaksi. Chucky myös paljastaa suunnitelmansa Andylle, sillä kukapa lapsen höpinöitä uskoisi? Lelut eivät lennä. 

Minä poika rakastan Child’s Playn hauskaa perusideaa: ajatus pahasta lelusta tappamassa ihmisiä ja vainoamassa pikkulasta on – muuatta viisasta lainaten – kuin täydellinen anti-mainos, kasarilla kaikilla leluilla ja oheistuotteilla kun oli järjestään omat piirrettynsä ja muut markkinointitemppunsa. Chuckyn murhasarja onkin rehellinen keskisormi aikansa kaupalliselle kulttuurille. Fright Nightista tutun Tom Hollandin johdossa puhtaan kauhun sekaan onkin eksynyt paljon mustaa huumoria, kuten Brad Dourifin äänellä ärisevän iloisen nuken suusta kuultavaa kiroilua ja huorittelua. Dourif ei ensimmäisessä osassa vielä liiemmin näyttelijänlahjojaan pääsekään esittelemään, mutta laatu on huipussaan vähissäkin otteissa. Nykyään Child’s Play -leffoja taitaa olla jo lähemmäs kymmenkunta, joten valinnanvaraa riittää.

Child’s Play onkin hämäävän yksinkertainen elokuva. Pelkästään Chuckyn hahmoon sovellettiin pienen autotehtaan verran monimutkaisia robottierikoistehosteita, ainakin yhtätoista eri nukkemestaria sekä vaativiin stuntteihin nukeksi puettuja kääpiöitä. Parhaimmillaan Chuckyn raajoille ja kasvojen lihaksille annettiin kullekin omat ohjaimensa. Jos tekijät vain olisivat malttaneet jättää alun intron leikkauspöydälle, olisi Chuckyn tarinassa mielestäni ollut huomattavasti enemmän jännitystä katsojan joutuessa arvuuttelemaan tapahtumien selitystä. Fiksumpana editointiratkaisuna Chuckyn alkuperän olisikin vain voinut sijoittaa loppuun tai aukeamaan vähitellen tarinan edetessä. Vastaavaa mokailua näkee aivan liian usein nykyäänkin.

Tom Hollandin anti-mainos on hyvä elokuva. Mielestäni muutamalla yksinkertaisella kikalla Child’s Playsta olisi kuitenkin saanut vieläkin tiheämpitunnelmaisen kauhujännärin. Esikuvia aiheen tiimoilta ei olisi edes tarvinnut etsiä kaukaa, sillä Twilight Zonessa oli lähes identtinen jakso, jossa mies alkaa kuulla nuken suusta toinen toistaan uhkaavampia ja sairaampia juttuja, ja kyseisessä episodissa vainoharhainen tunnelma vain tihenee loppua kohden. Uskoisin useimpien nauttivan Tom Hollandin ja kumppaneiden lelutarinasta tällaisenaankin, mutta itse en kykene näillä tiedoillani ja havainnoillani pääsemään yli elokuvan perimmäisestä sudenkuopasta. Mystisyys on jännittävää ja avoimet kysymykset pelottavia. Tässä on laki ja profeetat.


Arvio: 3.5/5


CHILD'S PLAY, 1988 USA
Ohjaus: Tom Holland
Käsikirjoitus: Tom Holland, Tom Mancini, John Lafia
Näyttelijät: Chris Sarandon, Catherine Hicks, Alex Vincent