Rakastelu kuumalla
rantahietikolla saattaa kuulostaa romanttiselta ajanvietteeltä. Jos
nimesi on Joe D’Amato ja elokuvasi tapahtumat sijoittuvat
ydinaseiden testausvyöhykkeelle, tulet kokemaan yllätyksen:
trooppisella saarella vaelteleva zombi saattaa rakastella partnerisi
kanssa puolestasi. Tarinantynkä elokuvassa kertoo jotain autiolle
saarelle matkaavista tiedemiehistä ja George Eastamanin
esittämästä tiedemiehestä tekemässä tiedettä. Tieteelliseltä
koostumukseltaan Porno Holocaust onkin koottu irtonaisista
seksikohtauksista kaupungissa, palmun katveessa, veneessä, autossa,
miehen kanssa, naisen kanssa, radioaktiivisen säteilyn mutatoiman
mörön kanssa… Post-apokalyptisen jynkyn lomassa henkilöhahmot
keskustelevat tieteestä. George Eastmanin viikset taisivat puhua
säteilystäkin.
Joe D’Amaton ehkä pahamaineisimman teoksen takaa löytyy aimo annos ehtaa kyynisyyttä ja bisnesmiehen vaistoa. Vuosikymmenen vaihteessa D’Amato nimittäin viihtyi enemmänkin etelän paratiisisaarilla pornoelokuviaan kuvailemassa. Koska tekijöiden kalenterista lyötyi aikaa ja kukkarosta rahaa, oli näiden näkökulmasta vain viisasta käyttää loputkin hilut ylimääräisen tuotteen improvisointiin. Ja improvisoidulta Porno Holocaust tuntuukin: kaikki mahdollien seksiä lukuun ottamatta on D’Amaton zombileffasa irtonaista ja merkityksetöntä kuin pullollinen pierua. Porno nyt ei viihteenä juonta tuekseen tarvitsekaan, kunhan intohimot leiskuvat, ja lantiot jytkyvät mambon tahtiin niin elävillä kuin säteilyn grillaamilla muumioillakin.
Edes seksi ei ole Porno Holocaustissa hauskaa. Mikään ei ole Porno Holocaustissa hauskaa. Jos D’Amato olisi unohtanut zombit ja keskittynyt vain rakasteluun paratiisisaarella, olisi maestron visiosta mielestäni irronnut iloa ainakin utooppisena kuvauksena miehen ja naisen vapaasta ja naiivin onnellisesta kanssakäynnistä eksoottisessa miljöössä, kuin paluuna Eedenin puutarhaan. Vaihtoehtoisesti D’Amato olisi vainut vetää zombi-invaasion vieläkin äärimmäisempiin sfääreihin ja viihdyttävän pornoparodian suuntaan. Nopeasti ja halvalla yhdennellätoista hetkellä koottuna teoksena D’Amatolla tuskin oli kuitenkaan mahdollisuutta kumpaankaan. Aina voi kuvitella kaikenlaista.
Tulisiko sinunkin siis uhrata kaksi tuntia elämästäsi leikkaamattoman Porno Holocaustin katsomiseen? Mikäli kaipaat elokuvaltasi vain muodollista olemassoloa ilman alkeellisintakaan merkkiä viihteestä, intohimosta tai ylipäänsä älyllisestä elämästä, on vastaukseni myöntävä. Porno Holocaust ei kerro mistään, elokuvan vähätkin juonenkäänteet ovat kaavamaisia, ja elokuvan rytmityskin laahaa seksikohtausten välillä kuin ramman jalka Lapin suossa. Olen henkilökohtaisesti erityisen kyllästynyt D’Amaton leffoissaan viljelemään ”löysin kirjan, josta luin tarinan suuret käänteet” -kliseeseen, vastaavaahan nähtiin jo Antropophaguksessakin. Hardcore porno ei yleensäkään ole ominta genreäni edes erotiikan saralla. Raaka ja suodattamaton jynkky on rumaa ja ilotonta urheilua – kuten Porno Holocaustkin.
Arvio: 0.5/5
PORNO HOLOCAUST, 1981 Italia
Ohjaus: Joe D'Amato
Käsikirjoitus: George Eastman
Näyttelijät: George Eastman, Dirce Funari, Annj Goren
Joe D’Amaton ehkä pahamaineisimman teoksen takaa löytyy aimo annos ehtaa kyynisyyttä ja bisnesmiehen vaistoa. Vuosikymmenen vaihteessa D’Amato nimittäin viihtyi enemmänkin etelän paratiisisaarilla pornoelokuviaan kuvailemassa. Koska tekijöiden kalenterista lyötyi aikaa ja kukkarosta rahaa, oli näiden näkökulmasta vain viisasta käyttää loputkin hilut ylimääräisen tuotteen improvisointiin. Ja improvisoidulta Porno Holocaust tuntuukin: kaikki mahdollien seksiä lukuun ottamatta on D’Amaton zombileffasa irtonaista ja merkityksetöntä kuin pullollinen pierua. Porno nyt ei viihteenä juonta tuekseen tarvitsekaan, kunhan intohimot leiskuvat, ja lantiot jytkyvät mambon tahtiin niin elävillä kuin säteilyn grillaamilla muumioillakin.
Edes seksi ei ole Porno Holocaustissa hauskaa. Mikään ei ole Porno Holocaustissa hauskaa. Jos D’Amato olisi unohtanut zombit ja keskittynyt vain rakasteluun paratiisisaarella, olisi maestron visiosta mielestäni irronnut iloa ainakin utooppisena kuvauksena miehen ja naisen vapaasta ja naiivin onnellisesta kanssakäynnistä eksoottisessa miljöössä, kuin paluuna Eedenin puutarhaan. Vaihtoehtoisesti D’Amato olisi vainut vetää zombi-invaasion vieläkin äärimmäisempiin sfääreihin ja viihdyttävän pornoparodian suuntaan. Nopeasti ja halvalla yhdennellätoista hetkellä koottuna teoksena D’Amatolla tuskin oli kuitenkaan mahdollisuutta kumpaankaan. Aina voi kuvitella kaikenlaista.
Tulisiko sinunkin siis uhrata kaksi tuntia elämästäsi leikkaamattoman Porno Holocaustin katsomiseen? Mikäli kaipaat elokuvaltasi vain muodollista olemassoloa ilman alkeellisintakaan merkkiä viihteestä, intohimosta tai ylipäänsä älyllisestä elämästä, on vastaukseni myöntävä. Porno Holocaust ei kerro mistään, elokuvan vähätkin juonenkäänteet ovat kaavamaisia, ja elokuvan rytmityskin laahaa seksikohtausten välillä kuin ramman jalka Lapin suossa. Olen henkilökohtaisesti erityisen kyllästynyt D’Amaton leffoissaan viljelemään ”löysin kirjan, josta luin tarinan suuret käänteet” -kliseeseen, vastaavaahan nähtiin jo Antropophaguksessakin. Hardcore porno ei yleensäkään ole ominta genreäni edes erotiikan saralla. Raaka ja suodattamaton jynkky on rumaa ja ilotonta urheilua – kuten Porno Holocaustkin.
Arvio: 0.5/5
PORNO HOLOCAUST, 1981 Italia
Ohjaus: Joe D'Amato
Käsikirjoitus: George Eastman
Näyttelijät: George Eastman, Dirce Funari, Annj Goren
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.