Lapsiperheen muuttaminen ”maailman murhapääkaupunkina” markkinoituun kolkkaan tietää aina ongelmia. Perheen pojat tekevätkin sarjakuvapuodissa välittömästi tuttavuutta paikallisten vampyyrinmetsästäjien kanssa. Sanovat kaupungin olevan täynnä verenimijöitä – tai niin vanhoissa kauhusarjakuvissa ainakin kerrottiin, lopun osan mytologiasta täytti kasarivuosien populäärikulttuuriin uppoutuneiden teinipoikien villi mielikuvitus. Perheen pojista vanhempi iskeekin silmänsä kauniiseen nuoreen naiseen. Kyseinen neito hilluu kasarivuosien glam punkkarin vermeet ylleen vetäneen Kiefer Sutherlandin ja muiden nahkatakkiöykkäreiden kanssa öisin kaupungin liepeillä imutellen ja muuten vain sekoillen. Osallistuttuaan muiden nuorten biletykseen perheen vanhempi vesakin alkaa potea päivisin pahoinvointia ja päänsärkyä – eikä kyseessä ole kapula tai sukupuolitauti, velipuolikuu vain on muuttumassa vampyyriksi.
Joel Schumacherin Lost Boysin eroottisuuden huomioiden yllättävältä maistuukin, kuinka elokuvan alkuperäiskäsikirjoitus olikin tyyliltään lähempänä Fred Dekkerin Kauhukoplaa ja Richard Donnerin Arkajalkoja kuin nuorille aikuisille suunnattua kauhukomediaa. Lost Boysin käsikirjoittanut James Jeremias onkin kertonut saaneensa inspiraatioon työhönsä Anne Ricen Veren vangeista, jossa vampyyriksi muuttunut kuolematon hahmo elää ikuisesti 12-vuotiaan lapsen kehossa. Jeremias ottikin Ricen ajatuksesta kopin ja yhdisti vampirismin Peter Panin ja kadonneiden poikien tarinaan, mutta ohjaajaksi kiinnitetyn Richard Donnerin aloitteesta käsikirjoitus kuitenkin muovautui aikuisemmaksi. Lopulta ohjauspestikin meni tunnetusti Schumacherille, ja Donner osallistuikin projektiin vain tuottajana.
 |
| Nämä pojat ovat parhaita kavereita. |
Schumacherin ohjaksissa Lost Boys saikin leimallisen, karamellimäisen värikkään camp-ilmeensä – itse näen ohjaajan otteissa jälkiä Walter Hillin teoksistakin. Mikään halpiskalkkuna Lost Boys ei sentään ole, vaan tarinasta nuorison seksuaalisesta heräämisestä, uusperheestä ja poikien ystävyydestä irtoaa osaavalla kädellä ohjattua ja näyteltyä viihdetaiteen loistoa. Schumacher osaakin käsitellä mainittuja, oikeassakin elämässä jännittäviä teemoja vampirismin keinoin juuri sopivan hienovaraisella otteella, ettei vampyyrijahti ehdi jättämään kylmäksikään. Sankareiden valmistautuminen lopun mittelöön sekä erikoistehosteiltaan näyttävä taistelu itsessään ovatkin Lost Boysin kohokohtia. Pikkunilkkien hoitelemisen jälkeen poikia odottaa vielä pieni twisti salatun pääpomon muodossa.
Lost Boys onkin harvinaisen höpsöä Hollywood-kauhuilua teini-ikäisille tai muuten vain nuoruusvuosiinsa nostalgisesti suhtautuvalle yleisölle. Schumacherin teos tuntuisi sanovan yhtä sun toista myös aikuisten miesten poikamaisuudesta, ovathan vampyyrit modernilla ajalla vähän turhan lapsekkaita ja hupsuja fantasiahahmoja – mutta elokuvan miesoletetuille maailman vakavinta faktaa. Vampirismin mukana elokuvan nuorison elämään ilmestyykin aistillisuuden ja torahampaiden ohella myös ripaus Jim Morrisonin, James Deanin, Zbigniew Cybulskin ja Elviksen makeaa vibaa ja maskuliinista seksikkyyttä. Ehkä Joel Schumacherin mielessä vampirismin vaara korreloikin samalla rock-musiikin ja miehisen erotiikan letaalin voiman kanssa? Homous ja seksihän olivat vielä kasarilla synneistä suurimpia.
Arvio: 4/5
THE LOST BOYS, 1987 USA
Ohjaus: Joel Schumacher
Käsikirjoitus: James Jeremias, Jan Fischer, Jeffrey Boam
Näyttelijät: Jason Patric, Kiefer Sutherland, Dianne West, Corey Haim
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.