Ulvonta (1981)

Kaikkea sitä toimittaja tekeekin lööppiensä eteen. Ulvonnan päähenkilönä toimiva pellavapäinen naikkonen toimii elokuvan alussa houkutuslintuna sarjamurhaajalle. Kuten arvata saattaa, koituu kohtalokkaasta kohtaamisesta muutakin kuin kauniita muistoja. Sarjamurhaajan makoillessa ruumishuoneella toimittajatar itse päättääkin lääkärinsä suosituksesta matkata kauas maaseudulle rauhoittavalle hermolomalle. Punaniskojen kommuunissa kuitenkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista kummallista: täydenkuun aikaan ja ilmankin maaseudun metsistä kuuluu omituisia ääniä. Ennen pitkää päähenkilömme aviomiehensä kanssa joutuvatkin petoeläinten toistuvien hyökkäysten kohteiksi. Iskettyään yhdeltä pedolta raajan irti toimittajarouva huomaakin karvakäpälän muuttuvan ihmiskädeksi.

Jos haluat nauttia Ulvonnan likimainkaan neitseellisesti, suosittelenkin jättämään lukemisen tähän. Muussa tapauksessa taidatkin jo olla tuttu Joe Danten läpimurtoelokuvan kanssa, ja toivottavasti myös pidit näkemästäsi. Ulvonta on yksi kolmesta vuonna 1981 tuotetusta ihmissusielokuvasta. Liekö sitten kyse ajan hengestä tai jaetusta inspiraatiosta, mutta syystä tai toisesta juuri ihmissudet olivat kasarin alkuvuosina kuumaa rautaa. Todennäköisimpänä selityksenä vanhoja kauhusarjakuvia sekä Universalin klassikoita naskaleina nauttinut sukupolvi vain kasvoi aikuiseksi, ja median sääntelyn vapautuessa aiemmin kielletyt aiheet saivat tilaisuuden lyödä läpi myös Amerikan valtavirrassa. Kasarilla ihmishukat ja vampyyrit olivatkin vielä oikeasti jännittäviä ja hauskojakin bodattujen seksiobjektien sijaan.

Elokuvana Ulvonta onkin juuri hauskan ja jännittävän rajamailla risteilevä tekele, jollaista Joe Danten kaltaiselta kaverilta on tottunutkin odottamaan. Tarina ei Ulvonnassa olekaan Shakespearea, joku voisi sanoa koko susisoppaa jopa melkoiseksi hölynpölyksi. Miksiköhän hahmot esimerkiksi hyväksyvät sellaisenaan ajatuksen lomasta hippikommuunissa, kun nämä voisivat vain lähteä vaikka etelän lämpöön? Entä miksi hipit haluaisivat tartuttaa ihmisiä ihmissusiviruksella? Entä mitä nämä ylipäänsä saavuttavat ihmissusijutuillaan? Siviilin käyttäminen sarjamurhaajan syöttinä on sekin ajatuksena erittäin absurdi. Ajatus muodonmuutoksesta sisäisen eläimen vapauttamisena on joka tapauksessa Dantelta riemastuttava oivallus.

Mikäli otsalohkossasi on kapasiteettia hyväksyä mitä tahansa viihteen kaapuun kiedottua sillisalaattia, osannet myös nauttia Ulvonnan järkijättöisestä hukkareissusta. Toisin kuin esimerkiksi Child’sPlayssä, Ulvonnassa tekijät sentään ymmärsivät pitää yllä mysteeriä ja jännitystä, ja vaikka elokuvan juoni kanaverkkoa reikäisyydessään muistuttaakin, on Danten ihmisjahtia ainakin äärimmäisen viihdyttävää katsoa ja kuunnella. Rob Bottinin näyttävistä erikoistehosteista veistelinkin jo Ihmissusi Lontoossa -leffan arvostelussani. Alkujaanhan Rick Baker suunnitteli Ulvonnan muodonmuutoskohtauksen John Landisin leffaan, mutta homman seisoskeltua paikallaan aikansa Baker myikin suunnitelmansa Dantelle. Bakerin avustajana työskennellyt Bottin sai tehtäväkseen hioa opettajansa esityön täydellisyyteensä. Ulvonnasta tulikin kertaheitolla Bottinin läpimurtoelokuva.

Ainoa vähänkään looginen motiivi löytyy mielestäni elokuvan päähenkilöltä elokuvan viimeisistä kohtauksista, joissa toimittajatar yrittää paljastaa ihmissusien olemassaolon maailmalle. Tapa jolla naikkonen paljastuksen tekee, saa kuitenkin typeryydessään haukkomaan henkeään. Eikö todellakaan ollut vaihtoehtoista, vähemmän letaalia tapaa kertoa kansalle homo lupusista? Sitä paitsi, eiväthän Ulvonnan ihmissudet sentään sattumanvaraisesti ihmisten kimppuun käykään, vaan nämä ovat susinakin tietoisia omista voimistaan ja hallitsevat itsensä loppuun asti. Danten vision perusteella uskoisin monen katsojan jopa toivovan salaa ihmissusitarinan olevan sittenkin totta. Kuka nyt ei oikeasti haluaisi mieluummin olla vaikka metsiä samoileva verenhimoinen hirviö kuin tylsä palkkaorja ja veronmaksaja nykyajan Suomessa? Toinen syö verta ja lihaa sekä nai kuin koiraeläin, toinen taas on muiden kupattavana kehdosta hautaan.


Arvio: 4/5


THE HOWLING, 1981 USA
Ohjaus: Joe Dante
Käsikirjoitus: John Sayles, Terence H. Winkless, Gary Brandner
Näyttelijät: Dee Wallace, Patrick McNee, Dennis Dugan, Christopher Stone