Pimeyden läheisyys (1987)

Pimeällä on syytä käyttää heijastinta… paitsi jos sattuu olemaan vampyyri. Kathryn Bigelow’n vampyyrit ovatkin siitä hauskoja otuksia, ettei näiden tarinassa nähdä tai kuulla lainkaan perinteisiä goottilaisia kauhukliseitä tai edes mainita vampyyrejä nimeltä. Elokuvan hahmot voisivatkin olla vain tyypillisiä pirinarkkareita ja muuta yhteiskunnan amoraalista pohjasakkaa. Tällaiseen mukavaan seurueeseen päätyy myös elokuvan päähenkilö tultuaan imutelleeksi kyseiseen rytmiryhmään kuuluvan nuoren neidon kanssa. Kunnon kansalaisesta yön eläimeksi muuntautuva herrasmies saa luvan todistaa kykenevänsä selviytymään uudessa elämässään määräaikaan mennessä, muuten tälle koittaa noutaja. Vampyyritarinaa säestää veret seisauttava Tangerine Dream.

Pimeyden läheisyys onkin kaikkea muuta kuin tyypillinen kauhuelokuva edes kasarin mittapuulla. Kathryn Bigelow’n tarkoituksena oli alun perin tuottaa western, mutta genre oli tuolloin mennyt muodista. Niinpä Bigelow otti käsikirjoituksensa ensimmäisestä vedoksesta käyttökelpoiseksi osoittautuneen osan ja yhdisteli valmiita ideoitaan vampyyrielokuvista sekä rikostrillereistä ammennettuihin vaikutteisiin. Tyylillinen kontrasti samoihin aikoihin ilmestyneeseen Joel Schumacherin Lost Boysiin ei voisikaan olla hätkähdyttävämpi: Bigelow’n vampyyritarina on iloton ja likainen, valmiita kaavoja väistelevä tutkielma moraalisesta ja sosiaalisesta sairaudesta. Nuoren miehen päätyminen vampyyrien matkaan voisikin yhtä hyvin kertoa jengiytymisestä tai joutumisesta uskonnollisen kultin riveihin. Matka pahan ytimeen käy tietysti seksin ja rakkauden kautta.

Bigelow’n elokuvalla onkin tiettyä minimalistista tyylitajua, joka monelta muulta kauhuleffalta tyystin puuttuu. Ohjaajamestari on esimerkiksi ymmärtänyt viisaasti jättää tarinansa mytologian mahdollisimman avoimeksi tulkinnoille, jolloin hahmojen tekemisissäkin riittää mystiikkaa ja jännitystä ilman ripaustakaan kauhuromanttista magiaa tai yliluonnollisia voimia. Bigelow myös palkitsee katsojan uteliaisuutta ja kärsivällisyyttä antamalla hahmojensa näyttää voimiaan sekä tuhoutua auringonvalon nostattamassa liekkimeressä. Superkarismaattisen Lance Henriksenin esittämä patriarkka voisikin yhtä hyvin olla tulevaisuudesta nykypäivään saapunut tappaja-androidi, niin vähän miehen aurasta heijastuu heikkoutta, katumusta tai surua. James Cameron tekee cameon keskisormea näyttävänä autoilijana.

Lost Boysin ja Pimeyden läheisyyden välinen kilpailu maksavan yleisön huomiosta koitui Bigelow’n elokuvan turmioksi. Pikkuisen tuotantoyhtiön elokuvana Bigelow’lla ja kumppaneilla ei ollut takanaan Schumacherin ja Warner Brothersin kaltaista jättimäistä markkinointikoneistoa. Harva teatteriin asti vaivautunutkaan hyväksyi varauksetta Bigelow’n revisionistisen ja maanläheisen näkemyksen lennokkaan eskapistisesta aiheesta. Draculansa lukeneet saattavat lisäksi hämmentyä Pimeyden läheisyyden perhettä ja toveruutta sivuavia keskeisiä teemojakin. Tarinan lopussa jopa vampyyritauti saattaa olla parannettavissa Bram Stokerin osoittamin menetelmin. Mitä nuo kyseiset menetelmät ovatkaan, selviää Stokerin kirjasta sekä katsomalla Pimeyden läheisyyden. Muistakaakin sitten käyttää heijastimia.


Arvio: 4.5/5


NEAR DARK, 1987 USA
Ohjaus: Kathryn Bigelow
Käsikirjoitus: Eric Red, Kathryn Bigelow
Näyttelijät: Lance Henriksen, Adrian Pasdar, Bill Paxton, Jenny Wright