Piina (1990)

Uskokaa pois, ei ole montaa ikävämpää tilannetta kuin jääminen kaksin epävakaan sosiopaatin kanssa. Tiedän kokemuksesta. Yhdessä hetkessä ystäväsi kehrää kuin kissa ja haluaa tietää kaiken sinusta, seuraavaksi teet virheen tai väärän eleen, ja viehkeä kisumirri kiihtyykiin sekunnissa yhdestä sataan janoten vertasi. Kathy Batesin roolityö hulluna naisena poiki näyttelijättärelle Oscarin sekä ainakin omissa silmissäni maininnan yhtenä vaikuttavimmista roolisuorituksista sitten Maria Falconettin. Niin uhkaava rajatilapersoonallisuus Batesin Annie Wilkes pohjimmiltaan onkin, että tämä käytännössä dominoi koko elokuvan tarinaa kuin lemmikkiporsastaan. Jopa James Caan pääosassa jää Batesin varjoon, kuten psykologisen kauhuelokuvan perinteisiin sopiikin.

Mutta meninkin jo asioiden edelle. Stephen Kingin Piina alkaa kauhukirjailija Paul Sheldonin ajaessa lumimyräkässä autonsa katolleen syrjäseudun metsänreunalle. Verisen miehen autostaan kaivaa esiin lähellä yksin eläintensä kanssa asustava sairaanhoitaja Annie Wilkes, joka myös sattuu olemaan Sheldonin kirjojen ihailija. Saatuaan tietää Sheldonin julkaisua odottavan teoksen tietävän samalla tämän suosikkihahmon kuolemaa, emäntä päättääkin ottaa kirjailijan vangikseen ja pakottaa tämän kirjoittamaan tarinansa uudelleen vaikka sitten veitsi kurkulla. Kukaan ei tiedä Sheldonin olinpaikkaa tai olevan elossa, ja Wilkesin kuollessa myös miehen vie mieron tie. Stephen King on kertonut alkuperäisissä suunnitelmissaan Wilkesin tappaneen Sheldonin ja tehneen tämän nahasta kannet valmiille kirjalleen.

Rob Reinerilla oli silmää oikeansuuntaisille korjauksille Kingin alkuperäistarinaan. Kingin romaanissa Annie Wilkes on elokuvaa huomattavasti väkivaltaisempi ja mm. amputoi Sheldonin jalan estääkseen tätä pakenemasta. Elokuvan Wilkes on karvan verran kirjallista vastinettaan sympaattisempi ja aaltoileekin tunnetilaltaan sattumanvaraisesti ihmisen ja hirviön välillä. Hahmon sisäinen kontrasti lieneekin olennaisin syy tämän persoonan herättämälle levottomuudelle. Annie Wilkes onkin sosiopaattina pelottavan uskottava ilmestys, kuin suoraan narsistien uhrien painajaisista. King on eräässä haastattelussa tunnustanutkin saaneensa inspiraation hahmoon kohtaamisistaan umpimielisempien ihailijoidensa kanssa.

Piina onkin temaattisella tasolla tarina luomisen paineesta ja yleisön reaktioiden pelosta – kuka tahansa luovaa työtä tekevä tunnistaa tilanteen. Tarinan perustaminen kirjoittamisen kaltaisen mielenkiintoisen työn sekä kahden henkilöhahmon ympärille ja sijoittaminen yhteen huoneeseen kertoo yksinkertaisuuden kauneudesta. Piinassa ei olekaan mielestäni mitään turhaa. Ensin ajattelin Annie Wilkesin menneisyyden olevan täytettä, kunnes paljastukset johtivatkin myöhemmin merkittäviin käänteisiin. Katsojalle ei taideta erikseen edes kertoa, kuinka Sheldonin uusi romaani loppuu, kirjailija nimittäin uskoo pääsevän hengestään työnsä valmistuttua. Reiner ja King ovat siis ymmärtäneet jännittävän mysteerin ja avointen kysymysten päälle. King on nimennyt Reinerin filmatisoinnin yhdeksi suosikeistaan, ja yhdyn mielelläni miehen mielipiteeseen: Piina on lajinsa valio, yksi parhaista.


Arvio: 5/5


MISERY, 1990 USA
Ohjaus: Rob Reiner
Käsikirjoitus: Stephen King, William Goldman
Näyttelijät: James Caan, Kathy Bates